Pelimerkinnät

Burnout 3: Takedown (PS2)

Julkaisija: EA Games
Kehittäjä: Criterion

Autonromutuksen juhlaa

Burnout 3: Takedown oli jonkinlainen yllätysveto. Ostin pelin melko spontaanisti Pelit-lehden kansikuvajutun perusteella. Asiaa eivät haitanneet Metacriticistä löytyneet muut hehkutusarviot. "Paras autopeli koskaan", "Unohda kaikki muut autopelit" - sävy oli aika yksimielinen. Aikaisemmista Burnouteista en ole edes kuullut, saati sitten pelannut.

Neljän-viiden tunnin pelaamisen jälkeen on helppoa olla samaa mieltä. Burnout 3 on erittäin toimiva peli, joka on hauska, jännittävä ja näyttävä. Autosimulaattoria etsivän se jättää kylmäksi takuuvarmasti, mutta toisaalta se pystyy vetoamaan myös muuten autopelejä karsastaneihin.

Romurallin metodiikka

Peli koostuu erilaisista kisoista, joita voi ajaa joko perinteisessä uramoodissa tai yksitellen, sitä mukaa kun niitä uramoodissa aukoo. Kisoja on pääasiassa kolmea eri lajia: tavoitteena on joko päästä ensimmäisenä maaliin, töniä mahdollisimman monta kilpailijaa nurin tai aiheuttaa mahdollisimman paljon vahinkoa ajamalla kaasu pohjassa risteysliikenteen keskelle. Näistä on erilaisia variaatioita, mutta idea on sama. Luonnollisesti myös nopeuskilpailuissa voi saavuttaa kilpailuetua väkivaltaisin konstein.

Törmäilyn syynä on turboboosti. Lisävauhtimittari täyttyy, kun ajaa holtittomasti: perän luistatus mutkissa, vastaantulijoiden kaistalla ajaminen, hyppiminen, läheltä-piti -tilanteet, sen sellainen kaikki täyttää mittaria. Se on kuitenkin pientä: onnistunut kaato sekä kasvattaa mittarin kokoa että täyttää sen täyteen. Ilman pidempää mittaria tulee hankaluuksia nopeuskisoissa.

Hankaluuksia riittää kyllä muutenkin. Erityisesti nopeuskisoissa ongelmia tuottaa muu liikenne. On vaikea sanoa, kumpi on vaarallisempaa, oikealla vai väärällä kaistalla ajaminen. Vastaantulijat tulevat kohti nopeammin, mutta etuvalot näkee paremmin kuin takavalot. Edessä hidastelijat voivat olla petollisia. Pahimpia ovat sittenkin yllättävästi risteyksissä sivulta tulevat. Ja liikenteenjakajat...

Pelti rypistyy

Burnout 3 on peli, jossa kauniita lisensoituja autoja ei nähdä, sellaisia rusinoita autoista tulee pelin kuluessa. Kolareissa autot menevät tietysti aivan kappaleiksi, mutta ajamaankin huonokuntoisilla autoilla pääsee. On suorastaan ilo, kun auki roikkuva ovi tai repsottava konepelti putoaa kyydistä autoa rumentamasta. Autot myös romuttuvat helposti, kummoista tuuppausta ei tarvita. Onneksi matka ei pysähdy kertarysäyksellä, vaan jatkuu hetken kuluttua.

Eikä pysäys muutenkaan pelaamista lopeta. Kun auto on ilmassa, alkaa matrixmainen Crash Time ja pelaajalla on mahdollisuus pilkata fysiikan lakeja ja ohjata autoaan jonkin verran. Mikään ei lohduta turpiinsa ottanutta niin paljon kuin tarkka osuma takana tulleeseen kilpailijaan. Kolaritehtävissä jälkikosketuksen hallinta on suorastaan kriittinen taito.

Peli kyllä muutenkin lähinnä naureskelee fysiikan laeille. Jotenkin en usko raitiovaunun ja urheiluauton törmätessä raitiovaunun lähtevän komeammassa kaaressa. Ei taida formula-autokaan luistella mutkissa ralliauton tapaan - ajomalli on siis hyvin kaukana realistisesta. Sen sijaan se on hauska ja helppo ajettava. Sama pätee fysiikkaan: meno on hyvin elokuvallista, näyttävää mutta teknisesti ottaen epätarkkaa.

Availua

Ajettavaa löytyy, kun alkaa tahkoamaan uramoodia. Ratoja on kolmella mantereella useampi ja joka radalla ajetaan monta eri kisaa. Kun kisassa pääsee vähintään pronssille, aukeaa uutta pelattavaa jossain muualla. Uudet kisat ovat pääasiassa samaa tyyppiä kuin juuri ajettu kisa, joten johonkin tiettyyn kisatyyppiin ihastuneet ovat tyytyväisiä. Yleensä ottaen koko ajan riittää sen verran paljon ajettavaa, ettei mihinkään tarvitse jäädä jumiin. Pronssisuoritus on useimmiten myös varsin helppo saavuttaa, kun taas kultamitalin saaminen vaatii jo useampaa yritystä ja tarkempaa hiomista. Vaikeustaso tuntuu siis olevan ainakin minun taidoillani kohdallaan.

Radat ovat yleensä ottaen mielenkiintoisia. Ne ovat vaihtelevia, joukossa on niin kaupunkien pikkukatuja kuin isompia valtateitä. Reitti on aina selvä, kiitos erittäin havainnollisten opasteiden. Muuta liikennettä on sopivasti tuomaan kutkuttavaa jännitystä. Radanvarret ovat myös täynnä roinaa, liikennemerkkejä, kahviloiden terasseja ja sen sellaista. Kaikki irtain lähtee luonnollisesti mukaan kun yli ajaa.

Uusien ratojen lisäksi saa kalustoa. Autot on jaettu muutamaan sarjaan: kompaktit, muskelit, coupet, sportit, erikoisemmat ja kolarikisoissa käytettävä raskas kalusto. Uusia sarjoja aukeaa ja autoja jaellaan silloin tällöin. Autot on arvotettu kahdella asteikolla, nopeus ja paino. Kummallakin on puolensa. Autovalikoima on vähän monotonista ja ulkoasultaan ehkä hieman liian samanlaista, mutta en jäänyt sittenkään kaipaamaan vaikkapa Gran Turismojen autovalikoimaa. Mielikuvitusautoillakin pärjää hyvin.

Ajotuntumaltaan kaikki autot ovat varsin samanlaisia, vain nopeus vaihtelee. En ole päässyt vielä raskaimman kaluston pariin, joten niistä en osaa sanoa. Formuloita ja indyautoja olen sen sijaan päässyt testaamaan ja niistä kyllä irtoaa vauhtia. Itse asiassa, kun kuvakulman heittää nokalle niin näkymää sumentava vauhtiefekti luo F-Zeroakin reippaamman vauhdintunteen. Se tosin alkaa olla jo liikaa, varsinkin kun kapeat kadut ovat täynnä esteitä ja muuta liikennettä.

Autoflipperiä

Kolarikisat ovat oma lukunsa. Idea on yksinkertainen: edessä on vilkas risteys ja siihen olisi tarkoitus rysäyttää autolla niin, että vakuutusyhtiölle tulee mahdollisimman paljon korvattavaa. Tulos mitataan dollareissa ja palkintorahoilla saa uusia, entistä hienompia tuhovälineitä. Ajokit alkavat maastureista ja päätyvät bussien kaltaisiin todellisiin peltiromun tuottajiin.

Tilanne esitellään ennen ajoa ja silmät kannattaa pitää auki. Risteyksen yksityiskohdat on sisäistettävä ennen yritystä, sokkona mokaa helposti. Osassa on koukkuja, kuten potentiaalisia kolareita, jotka on vältettävä, jotta pääsee rysäyttämään isoimpaan autosumaan. Alueelle on ripoteltu myös keräiltäviä bonuksia. Rahabonukset ovat aina mukavia, mutta parhaita ovat kerätyt rahat kaksin- ja nelinkertaistavat kertoimet.

Jokaisessa tilanteessa on myös tietty määrä autoja, jonka tuhottuaan saa räjäyttää oman autonsa. Ilmalennon aikana ohjaaminen tulee tässä kuvioihin: lisäräjähdyksellä pääsee keräilemään uusia bonuksia, jotka ensimmäisellä yrityksellä jäivät saamatta. Mitä enemmän risteyksiä pelaa, sitä selvemmäksi käy, että kyse on taitolajista, jossa tarkat linjat tuottavat parhaat rahat.

Risteyksiä on sata erilaista, joten mällättävää riittää. Kolarointi on virkistävän erilainen ja hauska pelimuoto. Kun saa aikaan suuren ketjukolarin, tuho-orgioiden katsominen on aivan käsittämättömän hauskaa. Olkoonkin, että viihteenä kolarointi on sekä hölmöä että oikeiden kolarien uhreja halventavaa. Silti, meno vetoaa samalla sairaalla tavalla kuin Porras- ja Rekkaturvat. J.G. Ballard olisi ylpeä.

Musiikki ja kolina

Äänipuoli on ihan hyvällä mallilla. Peltivahinkoja säestää maukas kolina ja autojen moottorit kuulostavat ihan hyviltä. Vähän liian läheltä menneistä ohituksista kuuluu kiva suhahdus. Musiikki on pelin tunnelmaan melko hyvin sopivaa pehmopunkkia muutamalla paremmalla poikkeuksella. Taustamusiikin toimivuus riippuu käytännössä tietysti makuasioista. Itse käänsin musiikin pois varsin pian. Saman kohtalon koki silloin tällöin mekastava käsittämättömän ärsyttävä DJ. Ilmankin tulee toimeen hienosti.

Monta pelaajaa = paljon romua

Kaksinpeli toimii mainiosti. Moninpeli tarjoaa samat vaihtoehdot kuin muukin kisailu, mutta pääpaino on törmäilyllä. Kolarikisoja voi harrastaa joko yksin tai pareittain (kahdella autolla yhtä aikaa!) ja turnauksiakin voi viritellä. Homma toimii, varsinkin romuralli sopii hyvin myös niille, jotka eivät osaa ajaa. Siinä kun ei haittaa, vaikka jäisi jälkeen: romutettavaa riittää koko ajan edessä ja takana. Törmäyskisoissakin on oma hupinsa. Homma toimii kuulemma myös erinomaisen hyvin netissäkin, mutta siitä minulla ei ole omakohtaista kokemusta.

Burnout 3: Takedown on hyvinkin se autopeli, joka kannattaa hankkia jos yhden autopelin haluaa. Detaljeja palvovaa nysväystä se ei ole, siinä lajissa Gran Turismo taitaa edelleen hallita suvereenisti. Burnout tarjoaa sen sijaan hauskaa ja helppoa ajettattavuutta, reipasta tunnelmaa ja penkinreunalle vetävää jännitystä. Pelin pahin miinuspuoli on runsaammanpuoleinen latailu vähän joka välissä, mutta senkin kestää.

Arvostelu

Kuva ja ääni - Burnout 3 on elokuvamaisen näyttävä peli, jonka tyylikäs ulkoasu ja kauniisti romuttuvat autot ovat todellinen ilo silmälle. Äänetkin toimivat, musiikin toimivuus taas on makuasia. Soundtrack on kuitenkin sinänsä tasokas.

Pelattavuus - Harvassa ovat ne ajopelit, joissa ajotuntuma on näin kohdallaan. Kovemmassa vauhdissa ajaminen on juuri sopivasti tasapainottelua hallitun ja hallitsemattoman välillä. Vaaran tunne on todellinen. Tunnelmaa latistaa vain hidas latailu ja vähän kankeat valikot.

Kestävyys - Maailmankiertueella on hyvinkin parikymmentä tuntia ajettavaa ja enemmänkin, jos perusteelliseen kultamitalijahtiin ryhtyy. Sen jälkeen tarjonta hiipuu, ellei sitten innostu nettikisailusta.

Hyvää - Huikea vauhti, upea ajotuntuma, mielenkiintoiset radat.

Huonoa - Lataustauot, autoissa voisi olla enemmän eroja.

Yleisarvosana - 5 pistettä.

Tämän blogimerkinnän TrackBack URL on:
http://www.melankolia.net/mt/mt-tb.cgi/589

huippu peli mulla on se eli jees