Pelimerkinnät

Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring (PS2)

Julkaisija: Universal Interactive
Kehittäjä: Surreal Software

Lisenssipelien laatu

Taru Sormusten Herrasta on elokuvien myötä ehdottomasti kuumimpia lisenssejä tällä hetkellä. Pelkällä nimellä myydään todennäköisesti mitä tahansa suhteellisen vaivatta. Myös videopelien saralla halutaan hyötyä elokuvien suurmenestyksestä. Virallisia Lord of the Rings -pelejä myydään takuuvarmasti miljoonia kappaleita.

Varsinkin pidempään pelejä harrastaneet eivät innostu lisenssipeleistä. Lisenssipelit ovat lähes aina olleet laadutonta roskaa, korkeintaan keskinkertaisia viritelmiä. Hyvät menestyslisenssiin perustuvat pelit ovat todella harvassa. Mitä väliä sillä on, millainen peli on, jos se kerran myy lisenssinsä voimalla varmasti? Pelilehtien huonot arvostelut eivät haittaa, sillä lisenssipelejä ostava suuri yleisö ei arvosteluja lue.

Synkmetsään mennään

Niinkuin tekisikin mieleni julistaa ennakkoluulojen olevan väärässä, en voi. The Fellowship of the Ring on valitettavasti keskinkertaista lisenssihuttua. Jos sillä ei olisi kuumaa lisenssiä tukenaan, kukaan tuskin välittäisi pelistä. Se ei ole erityisen huono peli, vain nihkeän keskinkertainen, mutta näin hyvästä aiheesta odottaisi paljon parempaa peliä.

Pelaaja pääsee mellastamaan Keskimaassa Frodon, Aragornin ja Gandalfin rooleissa. Matka on tuttu ensimmäisestä kirjasta. Ja nimenomaan kirjasta - pelin parasta antia on elokuvasta pois jätettyjen kohtausten sisällyttäminen mukaan. Tom Bombadil, Hautakerot, Vanha metsä, kaikki löytyvät pelistä. Tämä selittyy sillä, että pelin tekijöillä on lisenssi kirjoihin, ei elokuviin. Tästä syystä myös hahmojen ääninä tai ulkoasun malleina eivät esiinny elokuvien tähdet.

Peli alkaa kuten kirja: tylsästi. Frodo joutuu puuhailemaan tovin Konnussa arkisia askareita suorittaen. Tuuliviirin ja myllyn korjaaminen ja Repunpään myyminen ovat juuri niin tylsää puuhaa kuin voi kuvitella. Konnun jännittävin tapahtuma, pako Nazgûleilta taas on raivostuttavan epämääräistä puuhaa. Peli päättyy välittömästi kun Nazgûl näkee Frodon. Koska Kontu on pieni kuin mikä, tätä kohtaa saa yrittää ja yrittää ja yrittää ja veikkaankin, että monen taival Keskimaassa on päättynyt turhautumiseen jo tässä vaiheessa. Onneksi pelissä saa sentään tallentaa koska tahansa. Se on äkkikuolemien maailmassa iloinen asia. Tuntuu kuitenkin siltä, että pelatessa aikaa menee enemmän tallennusruutua kuin itse peliä katsellessa.

Tehtävät eivät siitä juuri parane. Ohjelmassa on paljon susien kepittämistä, sienien poimintaa, eksyneiden kavereiden metsästämistä, tylsissä metsäkäytävissä ravaamista ja muuta väsyttävän raskasta puuhaa. Peli ei ole riittävän toiminnallinen. Se ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi hauska. Missään vaiheessa ei synny pelaamisen iloa, vaan eteneminen on vaivalloista pakkopullaa. Vaikeustaso heilahtelee, osan aikaa eteneminen on turhankin helppoa, mutta välillä vaikeustaso nousee turhauttavan korkealle.

Sormusten saattue sooloilee

Peli sotii myös tehokkaasti kirjoja vastaan. Fellowship of the Ringissä sormuksen saattue oli vielä tukevasti koossa ja toimi yhdessä – mutta miksi Gandalf jättää muut selviämään itsekseen etsiessään Morian porttia? Miksi vain Gandalf ja Gimli vaeltavat halki Morian? Muu seurue unohdetaan onnellisesti, kunnes tehtävä on suoritettu, jolloin saattue teleporttaa viereen välianimaation ajaksi. Sitten on taas menon aika ja seurue teleporttaa örkkien alta pois jättäen Gandalfin ja Gimlin pieksemään örkkejä. Tällainen typeryys ja kirjan hengen halveksuminen sotii pahasti minkäänlaista immersion tuntua vastaan.

Graafisesti Fellowship of the Ring on vaatimaton. Pelin hahmot ovat erityisen vaisuja. Tämä on siitäkin nuivaa, että useimmat pelin välianimaatioista on toteutettu pelin grafiikkamoottoria apuna käyttäen – satunnaiset animaatiopätkät ovat huomattavasti paremman näköisiä. Paljon joutuu katselemaan tylsänpulskeita hobitteja, puusta veistettyä Aragornia, kolhon näköistä Legolasia ja niin edelleen – hahmot ovat rumia. Maastot ovat pääasiassa tylsiä. Mikään ei häikäise hienoudellaan, graafiset elämykset jäävät täysin kokematta tämän pelin parissa.

Äänet eivät ole sen parempia. Perusäänet ovat huomiota herättämättömiä, eikä musiikki jää päähän (tässä vaiheessa piti ihan pysähtyä miettimään, oliko pelissä musiikkia ollenkaan). Ääninäyttelyn taso vaihtelee välillä ihan ok – onneton. Gimli ja Gandalf ovat parhaita (kuulostavat eniten elokuvan hahmoilta), muut ovat huomattavasti kehnompia tapauksia.

Tuomiovuoreen mokoma

Sinänsä Fellowship of the Ring ei ole totaalisen huono peli. Jos sitä arvioisi neutraalisti, olisi se välttävä tai jopa kohtalainen, mutta kun huomioi sen ässälisenssin, peli on anteeksiantamattoman huono. Lopullinen arvosanani sisältääkin pelin tuomion lisäksi kannanoton lisenssien kunnioittamisen suhteen. Osa pelin huonoudesta selittyy varmaan sillä, että joku sopiva markkinarako on painanut päälle ja peli on pitänyt saada valmiiksi liian nopeasti, mutta toisaalta on vaikea kuvitella, miten hyvin peli pitäisi teknisesti toteuttaa, jotta sen idea toimisi.

En suosittele peliä kenellekään, en Tolkien-faneille enkä kirjoista tai elokuvista piittaamattomille. Tällaisten pelien tuottamista ei pidä tukea millään tavalla.

Arvostelu

Kuva ja ääni - Vaatimatonta on jälki. Musiikki ei lämmitä, grafiikka ei loista. Keskinkertaisen arvosanan olisi saanut, jos päähenkilöitä olisi edes miellyttävä katsella tai jos maastot olisivat vähän parempia. Nyt saadaan tyytyä huonoon. 1

Pelattavuus - Tällä akselilla peli onkin sitten pilattu pahemman kerran. Peli on yksinkertaisesti tylsä. Käyttöliittymä toimii, mutta ei miellytä. Lopputulos on huono. 2

Yleisarvosana - Koska Fellowship on silkkaa huippulisenssillä rahastamista ja pelinä ala-arvoinen, näen asiakseni rokottaa loppuarvosanaa vielä puolikkaalla. Fellowship of the Ring saakin arvosanakseen siis 2,5/10.