Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus

Levyt

Elegia
Hävetkää!
In frostigen Tälern
Itku pitkästä ilosta
Kuilun partaalla
Lopunajan merkit
Lumessakahlaajat
Rajaportti
Rajaton rakkaus
Surupuku

Linkit

Virallinen kotisivu
Spinefarmin Niskalaukaus-sivu

Takaisin arvosteluihin

Trio (joka koostuu Timo Rautiaisen lisäksi neljästä henkilöstä) soittaa ultrapateettista sankariheviä. Musiikista ei ehkä paljoa sävyeroja löydy, mutta sitäkin enemmän tehoa. Kolmen kitaran äänivalli vyöryyttää eteenpäin tehokaasti. Timo Rautiaisen suomenkielinen, oikea laulu kuulostaa todella hyvältä, etenkin nykyään kun valtaosa metallivokalisteista tuntuu sortuneen mielikuvituksettomaan örinään.

Bändiin liitettiin jossain vaiheessa hieman militaristisia sävyjä, mutta niistä oli vastuussa lähinnä entinen basisti Alaluusua. Timo Rautiainenhan itse on siviilipalvelusmies (ja perheenisä, miehellä on vaimo, kolme lasta ja kunniallinen työpaikka...) Suoraselkäistä menoa bändillä kuitenkin on ja toimiipa Rautiainen käsittääkseni huumeidenvastaisessa työssä nuorten parissa. Hyvä niin, saisivat muutkin rock-muusikot ottaa oppia.

Hävetkää!
Omakustanne (bald 1963) 1997

Lyijykomppaniasta kenties tuttu Timo Rautiainen komeilee omakustanteena julkaisemansa EP:n kannessa hyvin tylyn näköisenä ja tylyä musiikkia onkin tarjolla. Trio Niskalaukaus ei tunne armoa.

"Leijonan periaatteet" on sanoitettu miltei suoraan Lions Clubin periaatteista. Tosin, kyseisen klubin mainostamisen sijasta kyseessä taitaa olla pikemminkin hienovarainen kritiikki... Muut biisit kertovat tarinoita ihmisen oikeuksista, ydintalvesta, tilinteosta. Timo Rautiainen ei kappaleissaan turhaan hempeile.

Bändin ote musiikkiin on jämäkkä. Tämä on Heviä, isolla H:lla. Kitarat ulvovat, rummut takovat eivätkä synat turhia vingu, mitä nyt vähän taustalla parissa biisissä. Timo Rautiainen on erinomainen laulaja, miehen tyyli laulaa puhdasäänisesti suomeksi on persoonallinen nykymetallin englanniksi kähisevien ja perin tylsien vokalistien joukossa.

Alkuun

Lopunajan merkit
Ranka Recordings 1999

Trio Niskalaukauksen ensimmäinen täyspitkä on mainio kokonaisuus. Levy käynnistyy kovalla rock-otteella, "Venäjän orvot" ja "Rekkamies" ovat todella meneviä ja mutkattomia kappaleita. Hyviä rock-fiiliksiä levyltä ei vain kauaa saa, ennenkuin alkaa tylyttäminen ja doomimmat tunnelmoinnit. Loppua kohden ahistus tiivistyy aina vain raskaammiksi kappaleiksi, kunnes levyn lopettaa yllättävästi akustinen ja tavattoman koskettava "Häpeän lävistämä". Saanee raavaammankin heviherran herkistymään.

Niskalaukauksen kolmen kitaran äänivalli kattaa koko tarvittavan skaalan. Synkästi ja raskaasti tarvittaessa, nopeammin ja kevyemmin kun sellaiseen on syytä. Asialla ovat ammattilaiset, soitto pelaa juuri niinkuin pitääkin.

Levylle on tekstejä kirjoittanut sanomalehti Keskisuomalaisen Syke-nuorisoliitteen päätoimittajana paremmin tunnettu Tomi Tuomaala, jonka suorastaan Linkola-henkiset ajatukset maailman tulevaisuudesta tuntuvat sopivan tähän aikaan mitä parhaimmin. Trio Niskalaukauksen tarjoilema tulevaisuudenkuva ei ole mukava, mutta sen sijaan uskottava.

Kappaleissa käsitellään mm. ammattiautoilua ("Rekkamies", jonka rekan perässä on ydinjätteitä joita kukaan ei tahdo), talvisäitä ("En katso taakse", kun kaukaiseksi muistoksi kotiseutumuseoihin jäänyt talvi palaa ydintalven muodossa) ja vesieläimiä ("Tyyni" vedenpinta vain jää, kun vesieläimet tapetaan sukupuuttoon), yhteisenä teemana levyn nimenkin mukaisesti lopunajan merkit... Kun näistä kappaleiden tekstit voi todeksi todeta katsomalla ikkunasta ulos, on lopun ajat alkaneet.

Ei kai tätä voi kuin kehua. Huonoja hetkiä levyltä ei löydy ja kokonaisuus toimii täydellisesti. Tästä on vain vaikea pistää paremmaksi... Ainakaan tältä levyltä ei parantamisen varaa löydy.

Alkuun

Rajaton rakkaus
Ranka Recordings 2000

Rajaton rakkaus on ensimmäinen single Trio Niskalaukauksen tulevalta Itku pitkästä ilosta-levyltä. Hyvältä kuulostaa. Nimikappale on turvallisen tuttua Niskalaukaus-jyräystä ja teemakin on hyvin tyypillinen; maaseudun autioitumista, tappiota ja menetystä tässä kosketellaan. Mutta loppuun asti jaksetaan, periksi ei anneta: vaikka suku sammuu, ei sisu lopu / aina on tehty mitä aiottu / vaikka katto on liian alhaalla / ja köysi liian paksu.

B-puolena on myös mielenkiintoinen veto, Barathrumin "Last Day in Heaven" on vääntynyt muotoon "Viimeinen päivä taivaan?" Barathrumin versiossa ei tosin tuon kysymysmerkin viitoittamaa epäilystä taivaan viimeisen päivän koittamisesta ole... Noh, joka tapauksessa kappale on menevä, joskin hieman yksinkertainen. Vaikka Barathrumin fanit toisin väittävät, minun mielestäni kolme kitaraa ja basso kuulostaa tässä paremmalta kuin kaksi bassoa ja kitara - Timo Rautiaisen ja Demonos Sovan lauluja en käy edes vertailemaan.

Alkuun

Itku pitkästä ilosta
Ranka Recordings 2000

Vuoden 2000 parhaat levyt -palkittu: vuoden 3. paras kotimainen levy

Trio Niskalaukaus jyrää taas. Päällisin puolin ensimmäisenä pistää silmään valkoinen kansi, onneksi sentään kotelon sivut ja itse cd ovat tutun ja turvallisen näköisiä. Minä olen aina pitänyt bändeistä, joiden kaikki levyt näyttävät hyllyssä samanlaisilta.

Sisällönkään suhteen ei radikaaleja muutoksia ole tapahtunut. Kokoonpano on sama, vanha tuttu. Kolme kitaraa, basso (jota ei kuitenkaan soita Alaluusua vaan Nils Ursin), rummut ja Rautiaisen vahvat laulut. Biiseissä skaalaa on tosin jonkin verran kevennetty doomimmasta päästä, Lopunajan merkkien loppupuolen raskaimpaan synkistelyyn ei tällä levyllä päästä.

Mutta ei puhettakaan, että asenne olisi yhtään helpottanut. Ekologiset teemat ovat jääneet vähän taakse, mutta lopunaikaa julistetaan yhä. Tällä kertaa enemmän ehkä taloudelliselta kannalta... Hyvä niin, hienoinen uhkahan bändillä on ollut leimautua ekoheviksi, mikä ei kai ole ollut se alkuperäinen tarkoitus.

Moniin biiseihin tekstit on tehnyt Tomi Tuomaala, trion kuudes jäsen suorastaan. Mies on ehdottomasti parhaita kotimaisia sanoittajia tällä hetkellä, piste.

Tehokkaimpia biisejä levyllä ovat "Itku pitkästä ilosta", "Kuusikymmentäkaksi", "Rahat ja henki" ja lopun upea kaksikko "Hiljaista" ja "Lintu". Sanoittajien kynistä on lähtenyt muutamia oikein oivallisia helmiä; erityisesti mieltä sykähdytti Mitä helvettiä nyt tehdään, pian vedellä peittyy maa / ei arkkipaikkaa etukortilla varattua saa.

Lopun "Lintu" on mielenkiintoinen kappale, lainabiisi Marja Mattlarilta. Rautiaisen sovitus on tietysti raskas, mutta silti, kappale on perin kaunis. Hyvä valinta, vaikka ei "Häpeän lävistämän" veroinen ahdistuslopetus levylle olekaan.

Ei siis mitään ihmeellistä uutta, mutta luotettavaa laatua. Ei sitä aina tarvitse uusia teitä raivata, kun kulkee vanhoja tarpeeksi hyvin. Bonuksena, muuten, levyltä löytyy avi-muodossa video kappaleesta "Hyvä päivä" Lopunajan merkeiltä. Suosittelen lämpimästi.

Alkuun

Kuilun partaalla
Ranka Recordings 2001

In frostigen Tälernin kanssa jokseenkin samaan aikaan ilmestynyt Kuilun partaalla tarjoilee sekä uutta ja ennenkuulematonta materiaalia että vanhan kertausta. Vanhaa materiaalia edustavat Ilosaarirockissa vuonna 2000 nauhoitettu "Rajatila"-live ja Tuomari Nurmio -tribuuttilevyllä Tuomarin todistajat ilmestynyt "On aika soittaa sinfonia".

Luonnollisesti kiinnostavampaa on uusi materiaali. EP:n avaa "Nyt on mies!", joka ei kovin suuresti aiemmasta Niskalaukaus-musiikista eroa. Hyvää, taattua tavaraa joka tapauksessa. Myös toinen uusi biisi, "Kehtolaulu" jatkaa tuttua linjaa, ollen "Linnun" lailla lainattu Marja Mattlarilta. Hyvä, mutta ei aivan "Linnun" veroinen.

"Rajatila"-live on mainio, mutta livebiisien sijasta Trio Niskalaukaus on syytä kuulla oikeasti livenä. Suosittelen ehdottomasti. Tuomari Nurmio -coverista minun on vaikea sanoa oikeastaan mitään, koska alkuperäinen biisi on minulle tuntematon. Uusversio kuulostaa kuitenkin Niskalaukaukselta ja silti vähän vieraalta.

Kaikenkaikkiaan Kuilun partaalla on mainio julkaisu. Uutta materiaalia on paljon, rahastuksen makua tästä ei suuhun jää missään nimessä. Mielenkiinnolla tätä kuuntelee, uutta levyä odotellessa.

Alkuun

In frostigen Tälern
Spinefarm 2001

In frostigen Tälern herätti kummastusta kovin, kun siitä ensimmäisen kerran kuulin. Trio Niskalaukausta saksaksi? Täh? Mutta nyt kun olen levyn ehtinyt muutamaan kertaan kuuntelemaan ei voi kuin todeta että hommahan toimii.

Levylle on kasattu hittejä aiemmilta levyiltä. Lista on seuraavanlainen: "Fernfahrer" ("Rekkamies"), "Ein guter Tag" ("Hyvä päivä"), "Russlands Waisen" ("Venäjän orvot"), "An der Grenze" ("Rajatila"), "Alles hat seine Zeit" ("Itku pitkästä ilosta"), "Liebe ohne Grenzen" ("Rajaton rakkaus"), "Stille" ("Hiljaista"), "In frostigen Tälern" ("Alavilla mailla"). Sinänsä siis kovasti mainio Trio Niskalaukaus -"best of".

Ensimmäisellä kerralla levy kuulosti hieman erikoiselta, koska sanojen rytmitys on erilainen. Sen jälkeen biisit jyräävät eteenpäin siinä missä suomenkielisetkin, musiikillista eroa ei juuri huomaa. Rautiainen lausuu saksaa pätevästi ja samalla selkeydellä kuin suomeakin.

Sinänsä levyllä ei ole yhtään mitään uutta - kansikuvakin on ennen nähty. Suosittelenkin In frostigen Tälernia lähinnä paatuneille Trio Niskalaukaus -faneille ja tietysti saksan kielestä innostuneille. Vähemmän bändistä tai kielestä kiinnostunut ei saane tästä kummempia väristyksiä. Hyvä lahjaidea joka tapauksessa, jos jollakulla saksalaisia tuttuja on.

Alkuun

Surupuku
Ranka Recordings 2002

Ensimmäinen sinkku uudelta Niskalaukaus-levyltä pääsi hieman yllättämään. Kakkosbiisi oli kuitenkin sen verran kiinnostava, että sinkku täytyi ostaa saman tien.

Ensin kuitenkin nimibiisi, joka on poimittu tulevalta Rajaportti-levyltä. "Surupuku" on nyt uutta yhteistyötä Jarkko Martikaisen kanssa, Martikainen on biisin sanoittanut, sovittanut bändin kanssa ja tuottanut. Onneksi tulos kuulostaa kuitenkin yhä Niskalaukaukselta. Sanoitus on erityylinen kuin Rautiaisen tai vaikka Tuomaalan työt, mutta sopii kuitenkin bändin tyyliin. Lupaa siis hyvää.

Paras herkku sinkulla on kuitenkin sen toinen biisi: "Tulkaa kotiin". Osaavat sitä muutkin Leinoa tulkita kuin Vesa-Matti Loiri! Leinon runon melankolisuus ja Niskalaukauksen tulkinnan raskaussoutuisuus sopivat loistavasti yhteen. Tätä lajia kun saisi lisää! Vaikkapa koko levyn...

Alkuun

Rajaportti
Ranka Recordings 2002

Tämä Niskalaukauksen uusin, tamperelaisen saunan mukaan nimetty levy tarjoilee tähän asti monipuolisinta antia. Levyltä löytyy sävyjä enemmän kuin aikaisemmilta, vaikka perusväri onkin totuttuun tapaan synkkä musta.

Levyn avaa nopea "Minulla on sanottavaa!", joka eroaa tyylillisesti tähän mennessä kuullusta. Vaihtelu virkistää. Sanoituksissa toistellaan iskelmähiteistä tuttuja mitään sanomattomia fraaseja - ironinen biisi osoittaa miten hieno asia on, että Niskalaukauksella on yleensä jotain sanottavaa. Sinkkubiisi "Surupuku" on perinteisempi. Biisi alkaa hyvin Niskalaukaus-henkisellä riffillä, joka kuulostaa jo aiemmin kuullulta.

"Elegia" on traaginen, mutta kuitenkin hyvin rauhallinen kertomus viinaan kuolevasta pojasta ja sängyn vierellä odottavasta äidistä, joka lopulta joutuu kävelemään naapuritaloon, ei kiire vaivannut kysyjää, vain yhdestä oli huoli: "soittakaa kirkolle kun poika äsken kuoli". Kaunis melodia alleviivaa kappaleen korutonta tunnelmaa.

"Kova maa" on lainabiisi, alkuperäinen esittäjä A.P. Sarjanto on ainakin minulle täysin tuntematon. Biisin oli alunperin tarkoitus päätyä Kuilun partaalla -EP:lle, mutta myöhästyi siitä. Musiikillisesti kappaleessa huomio kiinnittyy kansanmusiikkivaikutteisiin. Kappaleen tarina veljesrakkaudesta on pohjimmainen syy, miksi kappale on mukaan haluttu.

Marja Mattlarilta lainaillaan, tällä kertaa kappale "Elinkautinen". Esitystapa poikkeaa täysin totutusta: Timo Rautiainen laulaa taustallaan jousikvartetti. Kappale onkin onnistunut ja tunnelmaltaan miellyttävän raskas itsesyytöksessään. Timo Rautiainen ei ehkä teknisesti maailman parhain laulaja ole, mutta selviää kuitenkin mielestäni enemmän kuin riittävän hyvin tästäkin kappaleesta. Marja Mattlarin sanoitus on myös erinomainen.

Vieraileva sanoittaja on ollut työssään myös kappaleessa "Älä enää lyö". Vierailija ei ole enempää tai vähempää kuin Vexi Salmi. Salmi ei kuulemma Niskalaukauksen musiikkia tunne, mutta tuntee kuitenkin elämäänsä tyytymättömän suomalaisen miehen sielunmaiseman. Kappale on ehkä oma suosikkini tältä levyltä ja erinomainen osoitus siitä positiivisesta erilaisuudesta metallimusiikin stereotypioihin, mistä hyvästä Timo Rautiainen käsittääkseni Valopilkku-palkinnonkin sai. Verrata voi vaikkapa Impaled Nazarenen uuden levyn biisiin "Nyrkillä tapettava huora", tuskin tarvitsee miettiä pitkään, kumpi biiseistä jää kisassa voitolle.

"Hämmennys ja viha" on kappaleista se, josta pidän vähiten. Jokin ei klikkaa, vaikka kappale tyylillisesti onkin lähellä ensimmäisen levyn menobiisejä ("Rekkamies", "Venäjän orvot"), joista kyllä pidän. Mutta vaikka muuten biisi hieman jotenkin tökkii, on siinä oivalliset sanat ja lopussa mainio Tapio Wilskan örinää hyödyntävä iskulausepätkä.

Sotien siviiliuhrit mieleen tuova "Lumessakahlaajat" on asteen verran kiinnostavampi kappale. Kaunis melodia ja hyvä kertosäe tekevät siitä kerrassaan mainiota kuultavaa ja Rautiaisen rauhalliset laulut viimeistelevät tunnelman erinomaisesti.

Timo Rautiaisen lapset ovat vierailleet Niskalaukauksen levyillä aiemminkin (Lopunajan merkkien kansitaide), tällä kertaa Oona Rautiainen esittää "Jäähyväiset"-biisin aluksi isälleen kirjoittamansa runon. Taas yksi mainio esimerkki siitä, mikä Trio Niskalaukauksessa on hyvää... Runo on lisäksi hyvää pohjustusta sitä seuraavaan kappaleeseen, joka kertoo tositarinan autokolarissa kuolevasta isästä ja tämän pojasta. Jos voisi viimeisen tunnin jotenkin saada takaisin, kiittää vai hyvästellä, kuinka sen ajan jakaisi - Timo Rautiaisen mukaan kappaleen sanoma on siinä, kuinka monilla jää varsinkin äkillisissä kuolemantapauksissa sellainen olo, että kun jäi jotain sanomatta, olisi pitänyt kiittää. Että voisikohan sitä tehdä joskus toisen vielä eläessä? Vaikka kappale ei aivan "Häpeän lävistämän" veroinen ole, pysäyttää se silti.

Rajaportti on kenties parasta Niskalaukausta tähän mennessä. Kuten sanottua, sävyjä on enemmän ja se on mielestäni kyllä rikastuttanut bändin ilmaisua. Rajaportti eroaakin selvemmin edeltäjistään kuin ne toisistaan. Faneille levy on pakkohankinta, enkä muitakaan kehoita ainakaan välttämään levyä. Päinvastoin, Rajaportti voi tarjota yllättävän paljon niillekin, jotka eivät metallista yleensä välitä.

Alkuun

Elegia
Ranka Recordings 2002

Surupuku-single asetti ehkä turhan korkeat odotukset sinkkujen b-puolille erinomaisella "Tulkaa kotiin"-biisillä. Niinpä Elegia ei tee suurtakaan vaikutusta. Kakkosbiisinä on Sielun Veljiltä coveroitu ja Säkenöivää voimaa -tribuutilta tuttu "Mustamaalaan". Eipä pärjää Niskalaukauksen omille biiseille, eikä paremmille covereillekaan. "Elegia" on kyllä mainio biisi, mutta tämä singlejulkaisu lähinnä keskinkertainen.

Alkuun

Lumessakahlaajat
Ranka Recordings 2002

Kolmas sinkkubiisi Rajaportilta on kerrassaan mainio "Lumessakahlaajat". Biisi on loistava, mutta mitä muuta singlellä on tarjota? Noh, Provinssirockissa nauhoitettu "Kova maa", jonka erikoisuutena osan lauluista hoitaa levyn parissa muutenkin puuhastellut Jarkko Martikainen. Mielenkiintoista, vaan ei mitenkään erityistä. Kolmanneksi esitetään lainabiisi, "Tie", jota on aikaisemmin esittänyt ainakin Sakari Kuosmanen. Biisi on mainio, mutta ei Niskalaukauksen parhaita lainoja.

Alkuun