The Smiths

Levyt

Hatful of Hollow
Meat Is Murder
The Queen Is Dead
The Smiths
Strangeways, Here We Come

Linkit

Shoplifters Unite
ODP UBL AMG

Takaisin arvosteluihin

The Smiths
Warner ?? (1984)

Smithsien ensilevy ei ole ehkä bändin paras levy, mutta tavattoman kova debyytti kuitenkin. Hittejä riittää: "Reel Around the Fountain", "This Charming Man", "Still Ill", "Hand in Glove"... Tätä kuunnellessa ei jää minkäänlaista epäilystä Morrissey-Marr -kaksikon potentiaalista.

Smithsien kepeä kitarapoppi kuulostaa yksinkertaisesti upealta. Johnny Marrin soitto kuulostaa pirun hyvältä. Mutkikasta, mutta ei mitään turhaa kikkailua. Taustalla Andy Rourken ja Mike Joycen rytmiryhmä tekee taattua työtä, etenkin Rourken bassottelua on ilo kuunnella. Mies tuntuu toisinaan soittavan ihan omaa biisiään, mutta kokonaisuus toimii kuitenkin juuri niin kuin pitää.

Ja kaiken kruununa jumalainen Morrissey. Minulle The Smiths on miltei täysin yhtä kuin Morrissey. Upeat tekstit ja loistava tulkinta tekevät miehestä erään suosikkilaulajistani. Tyyli on ehkä omintakeinen ja välillä kieltämättä hieman huvittava (mm. "Miserable Lien" loppu...) mutta sopii musiikkiin täydellisesti. Tekstipuolelta levyn helmiä ovat "Reel Around the Fountain", "Miserable Lie" ja "Still Ill".

Jo hittibiisiensä vuoksi levy on miltei pakkohankinta 80-luvun brittipopin ystäville, eikä levyltä kyllä muutenkaan huonoja hetkiä löydy. Näin hyvää popmusiikkia ei yksinkertaisesti tee kukaan muu kuin Morrissey-Marr -duo. Hakkaa ainakin minun mielestäni jonkun Lennon-McCartneyn ihan miten vain...

Alkuun

Hatful of Hollow
Warner ?? (1984)

Hatful of Hollow kasaa yhdelle levylle joukon varsin hyvää materiaalia. Osa biiseistä on tuttuja The Smithsiltä, mutta ne eivät ole samoja versioita, vaan BBC:n legendaarisesta John Peel Show:sta. Osa biiseistä on BBC:n David Jensen Show:sta, loppujen alkuperää en tiedä. 16 biisiä levyllä joka tapauksessa on, joten musiikkia on melkoisen paljon Smiths-levyksi. Vaan ei puuduta.

Levyllä on paljon hittejä, The Smithsin kaikki hitit löytyvät, lisäksi muitakin hyviä biisejä riittää. Esim. "Heaven Knows I'm Miserable Now", "Handsome Devil", "William, It Was Really Nothing" ja "Girl Afraid" ovat kaikki ensiluokkaisia biisejä. Hatful of Hollow ei tee The Smithsiä tarpeettomaksi, eikä ole toisaalta turhaa toistoakaan. Sinänsä levy ei ole myöskään hullumpi lähtökohta Smithsiin tutustumiseen.

Alkuun

Meat Is Murder
Warner ?? (1985)

Ottaen huomioon miltä pohjalta levy ilmestyi (The Smiths) ja mitä sen jälkeen tuli (The Queen Is Dead), Meat Is Murder on melkoisen huono levy. Se ei yksinkertaisesti vakuuta.

Hittibiisejä levyltä ei montaa löydy. Isoin hitti on ehdottomasti erinomainen "How Soon Is Now?", mutta juuri muuta ei sitten olekaan. "Barbarism Begins at Home" on ihan mainio, mutta siihen se jää. Muut biisit eivät omaperäisyydellään häikäise, toisin kuin vaikkapa The Smithsillä.

Tällä kertaa levyllä kritisoidaan Britannian koululaitosta ("The Headmaster Ritual", perustuu Morrisseyn omakohtaisiin kokemuksiin), lasten mielivaltaista kurittamista ("Barbarism Begins at Home"), lihansyöntiä ("Meat Is Murder"), kuningatarta ("Nowhere Fast") ja totuttuun tapaan setvitään myös melkoisesti ihmissuhteita.

Kansikuva on tyylikäs ja "How Soon Is Now?" on erinomainen biisi, siinäpä tämän levyn parhaat ansiot. En suosittele ainakaan aloittamaan Smithsiin tutustumista tästä levystä.

Alkuun

The Queen Is Dead
Warner ?? (1986)

The Queen Is Dead on pirun hyvä levy. Sijoittuu helposti allekirjoittaneen suosikkeihin sinne kymmenen parhaan tuntumaan... Se oli rakkautta ensi kuulemalla, kun tähän levyyn tutustuin. Eräs silloinen kirjeenvaihtoystäväni piti Smithsistä ja lainasi "There Is a Light that Never Goes Out":ia kirjeensä perään. Teksti teki vaikutuksen ja kun levy kaupassa vastaan osui, kuuntelin, ihastuin ja ostin saman tien itselleni.

Ensinnäkin, levyn kannet ovat hyvän näköiset. Vihreä-vaaleanpunainen on mitä viehättävin yhdistelmä. Toiseksi, Morrissey on kerrassaan hyvä sanoittaja. Kolmanneksi, levyn biisit ovat yksinkertaisesti hyviä. Levyn aloittavan "The Queen Is Dead", jonka alku on jo klassikkokamaa, puhumattakaan sitten biiseistä kuten "The Bigmouth Strikes Again" tai "Some Girls Are Bigger Than Others" - unohtamatta kaikista Smiths-biiseistä parhainta, "There Is a Light That Never Goes Out", haikeiden ja epävarmojen rakkauslaulujen kuningasta. Tunnelma vaihtelee kepeästä ja hilpeästä ("Cemetry Gates", "Frankly, Mr. Shankly" ja, ennenkaikkea, "Vicar in a Tutu") melankoliseen ("I Know It's Over", joka on sitten niin ihana, "Never Had No One Ever", "The Boy with the Thorn in His Side"). Ja kun, riippumatta biisin tyylistä, kaikki soitetaan tarkkaan ja huolella ja sounditkin kuulostavat hyvältä, niin minkäs teet - ei tästä voi olla pitämättä...

Tämä levy on konkreettinen esimerkki siitä, että mitä hyvään musiikkiin tulee, Englannissa tapahtui 80-luvulla jotain suurta. Osta ja ihastu. Hittejä riittää, mutta myös enemmän ajatuksia vaativaa kuunneltavaa.

Alkuun

Strangeways, Here We Come
Warner ?? (1987)

Strangeways... taisikin sitten olla viimeinen varsinainen Smiths-levy ja ehkä oli aikakin lopettaa, sen verran vaisulta tämä kuulostaa bändin parhaisiin hetkiin verrattuna. Ei sillä, etteikö tälläkin levyllä olisi hyviä biisejä (esim. "I Started Something I Couldn't Finish", "Girlfriend in a Coma", "Last Night I Dreamt That Somebody Loved Me"), mutta kokonaisuus ei toimi ihan samalla tavalla kuin aiemmilla levyillä.

Morrisseyn negatiivinen asenne tiettyjä asioita kohtaan ei ole kadonnut mihinkään, sentään. Kyytiä saavat niin muka-hyvää-tarkoittava teknokulttuuri ("Death of a Disco Dancer") kuin levy-yhtiöt ("Paint a Vulgar Picture"), mutta jotenkin Morrisseyn halveksuva asenne tuntuu lähinnä ylimieliseltä ja tyylittömältä.

Enpä suosittele ainakaan aloittamaan Smithsiin tutustumista tästä levystä, niin paljon parempaakin materiaalia on tarjolla. Tämän voi ostaa sitten kun kokoelmasta ei muuta puutu, paljoa aikaisemmin ei kiire ole...

Alkuun