Ornette Coleman

Levyt

The Shape of Jazz to Come

Takaisin arvosteluihin

The Shape of Jazz to Come
Atlantic ?? (1959)

Ornette Coleman on merkittävimpiä muusikoita mitä free jazziin tulee. Miehen työ 50- ja 60-luvuilla oli käsittääkseni varsin uraauurtavaa ja tämä levy on nimenomaan Colemanin ensimmäisiä ja olennaisimpia free jazz -levytyksiä. Free jazz taas on jazzia, joka ei ole jumiutunut turhiin sääntöihin, vaan improvisoidessaan muusikot voivat soittaa periaatteessa mitä tahansa kokematta olevansa välttämättömien sointukulkujen vankeja. Tulos oli aikoinaan kovinkin radikaalia ja jazzmuusikoiden valtavirtaa kauhistuttavaa.

Noh, enpä tiedä. Musiikin teoriaa tuntemattomana en juuri muotoseikoista piittaa. Colemanin free jazzissa soi silti taustalla selkeästi jazziksi tunnistettava rumpukomppi ja rytmi ja kappaleissa on sitä svengaavuutta, jota jazzilta itse odotan. Vaan kenties free (ja fuusio) onkin luonteva suunta lähestyä jazzia, jos tulee rockmusiikin piiristä? Ainakin itse koen Colemanin kiinnostavammaksi kuin vaikkapa Louis Armstrongin.

Levyn aloittava "Lonely Woman" on jokseenkin surumielinen kappale. Coleman ja Don Cherry puhaltavat rumpujen nopean kompin päälle yhdessä tuumin haikeansävyisiä tunnelmia. Torvet (Colemanin alttosaksofoni ja Cherryn kornetti) tuntuvat toisinaan olevan hieman epävireessä keskenään, vaan olisiko se sitten osa freen vapautta turhista sääntöjen kahleista? Tiedäpä tuota.

"Eventually" on reipashenkisempi ja nopeampi teos, suorastaan maaninen. Se on ainakin minun makuuni räväkkyydessään. Sen jälkeen onkin vuoro rauhoittua: "Peace" on nimensä mukaisesti rauhaisa teos. Charlie Hadenin välillä jousella soittama basso värittää kappaletta varsin miellyttävällä tavalla. "Focus on Sanity" on paluu vähän ripeämpään tahtiin, mukavan menevä kappale. "Congeniality" on levyn parhaimmistoa "Lonely Womanin" kanssa. Siinä Coleman on tavoittanut jotain varsin mukiinmenevää, jota en jazzin ja musiikin kieltä hallitsemattomana pysty oikein sanoin kuvaamaan.

Levyn lopettavassa "Chronologyssä" torvet huutavat kovaa ja korkealta. Hyvin svengaa tämäkin kappale Haden-Higgins-rytmiryhmän vetämänä. The Shape of Jazz to Comesta jääkin lopulta varsin hyvä mieli, levy on täynnään oivallisen svengaavia rytmejä ja tunnelmallista torvisoittoa. En voi kuin suositella menevän musiikin ystäville; jazzia ei kannata pelätä. Ja mikä parasta, jazzia ei tarvitse ymmärtää! Koulutus ei ole pakkovaatimus jazzin kuunteluun, vaan on täysin sallittua laittaa levy soimaan, antaa rytmin viedä mukanaan ja nauttia menosta - niin minä ainakin teen ja siihen tarkoitukseen The Shape of Jazz to Come on oivallinen valinta.

Alkuun