CMX

Levyt

Aion
Aura
Aurinko
Cloaca Maxima
Dinosaurus Stereophonicus
Discopolis
Isohaara
Kolmikärki/Raivo
Musiikin ystävälliset kasvot +5
Myrskyn ratsut
Pohjoista leveyttä
Rautakantele
Vainajala
Veljeskunta/Tanssitauti

Linkit

Virallinen kotisivu

CMX on noussut hieman yli kymmenessä vuodessa kummallisesta punk-kuriositeetista suuren suosion rock-bändiksi. Yksi hyvä syy on luonnollisesti laulaja-basisti A.W. Yrjänän uskomaton viehätysvoima, mies on mystisen puoleensavetävä ja nimenomaan älykäs.

CMX ei olekaan koskaan ollut mikään tavallisuuden huipentuma. Jo ensimmäinen levy Kolmikärki herätti mielenkiintoa juuri erikoisuutensa vuoksi. Levylle mahtuu hc-paukutuksen sekaan yksi valssi eivätkä tekstit ole missään nimessä tavalliset. CMX:n vahvuus kautta aikain onkin ollut juuri Yrjänän teksteissä, myös runoilijana tunnettu Yrjänä kirjoittaa hyvin, mystisiä ja teologisia (Yrjänä on opiskellut teologiaa) kielikuvia ja vertauksia käyttäen.

Punkpiireissä bändin arvostus taisi laskea hieman siinä vaiheessa kun kahden Bag Vugumille tehdyn levyn jälkeen bändi vaihtoi Kauko Röyhkän Herodekselle jonka EMI sitten osti ja kun kolmas levy, Aurinko, olikin yllättävän pehmeäsoundista rokkia. Puhumattakaan kun Auralla bändi yllätti "Ruosteella", joka on silkkaa iskelmää! Entäs kun Rautakanteleelta lohkesi iso radiohitti "Pelasta maailma"? Tai kun Discopolis paljastui teknolevyksi...

CMX onkin tehnyt kaiken aikaa melko tasan tarkkaan sitä mitä on halunnut. Levyillä ei ole kompromisseja pilaamassa hyvää kokonaisuutta; paljon menetettäisiin jos kaikki artistit toimisivat täysin yleisön ehdoilla.

Suunnattomana livebändinä tunnettu CMX tuotti faneilleen hienoisen pettymyksen ilmoitettuaan lopettavansa keikkailun. Viimeinen keikka nähtiin kesän 1999 Ilosaarirockissa. Saa nähdä, pitääkö lupaus.

Juu, ei pitänyt. CMX julkaisi uuden levyn, erinomaisen Dinosaurus Stereophonicuksen syksyllä 2000, ja kesällä 2001 palasi keikkalavoille hyvällä vastaanotolla. Niin sitä pitää.

Vuoden 2000 parhaat levyt -palkittu: vuoden paras kotimainen levy

Takaisin arvosteluihin

Kolmikärki/Raivo
Bad Vugum 1993 (alunperin 1989)

Kätevästi on yhdelle CD:lle koottu CMX:n ensimmäinen levy ja sitä edeltänyt EP. Molemmat edustavat ensiluokkaista hardcore-punkkia ja täydentävät toisiaan mukavasti.

Selvää kehitystä on sentään levyjen välillä havaittavissa. Siinä missä Raivo on melko vivahteetonta mättöä, on Kolmikärjellä huomattavaakin tyylillistä heittelyä. Valtaosa musiikista on toki tiukkaa pauketta, mutta mukaan mahtuu muutama ambientimpi veto (alun "Johdatus salatieteisiin" ja lopun "Liekkisusi ja sulkakäärme") ja perin kiero "Pyydä mahdotonta".

Tekstillisesti levyt ovat CMX:lle tyypilliseen tapaan kiinnostavia. Punkille tyypillinen yhteiskuntakritiikki ei kuulu selvimpään aihepiiriin, se on kätketty monimielisten lauseiden taakse. Levyn aloittavan biisin "Johdatus salatieteisiin" mukaisesti salatieteet ovat enemmän keskipisteessä.

Soitto on jykevää, tuottaja Ahti Kortelainen on tunnetusti Suomen pätevimpiä meteli-ihmisiä ja jälki kuulostaakin erinomaiselta.

Tämän levyn ottaisin autiosaarelle mukaani, pidän tätä melkeinpä CMX:n tuotannon huippuhetkenä. Myönnän toki, että mielipidettäni värittänee se, että juuri tähän levyyn tartuin levykaupassa ensimmäisenä kuultuani kovin kehuja ja päätettyäni tarkistaa itse, onko bändissä terää. Ja olihan siinä; kuuntelin siihen aikaan pääasiassa raskaampaa metallia ja "Sika ja Perkele" iski kyllä tajuntaan kuin... isohko määrä sähköä.

Alkuun

Veljeskunta/Tanssitauti
Bad Vugum 1994 (alunperin 1991)

Samoin kuin edeltäjänsä, myös Veljeskunnan CD-versio sisältää aiemman EP:n. Tällä kertaa EP on selvästi parempi kuin levy, jonka mukana se tulee.

Veljeskunta tuntuu jakavan mielipiteitä kovin; tunnen ihmisiä joiden mielestä se on CMX:n paras levy, joidenkin mielestä jopa CMX:n viimeinen kunnollinen levy, mutta minun mielestäni se on selvästi bändin heikointa tuotantoa. Levyn soundit ovat vähän kummalliset, Kolmikärjen voimakkuutta levyltä ei löydy eikä oikein myöskään myöhempien levyjen herkkyyttä.

Hyviä biisejä levyllä kuitenkin on, vaikka kokonaisuus ei niin vakuutakaan. "Veljeskunta", "Helvetin hyvä paimen", "Kätketty kukka" ja "Matti" esimerkiksi ovat klassikkomateriaalia.

Tekstipuolella levy kylläkin miellyttää minua suuresti. Erikoiset kielikuvat ja tunnelmat värittävät tätä sinänsä perin mielenkiintoista tuotosta. Harmi vain, ettei musiikki yllä tekstin tasolle, jonka vuoksi levy on jäänyt hieman vähälle kuuntelulle, ainakin verrattuna muihin CMX:n levyihin.

Alkuun

Aurinko
Herodes/EMI 1992

Vaikka CMX siirtyikin isolle levy-yhtiölle (EMI kun osti Kauko Röyhkän Herodeksen vain vähän ennen Auringon ilmestymistä), ei musiikista ote kadonnut. HC-ote pehmeni hieman, mutta kyllä musiikissa silti tehoa on.

Levyn aloittava kaksikko "Pyhiinvaeltaja"/"Härjät" on todella mainio aloitus, suorastaan pyhä kaksikko: näissä biiseissä on potkua. Eikä teho levyltä tähän lopu: "Marian ilmestys", "Manalainen" ja "Ainomieli" muodostavat levyn loppuun mukavan rock-kolmikon, jonka seassa oudompi kaksikko "Yö ei ole pimeä päivä" ja "Timanttirumpu" soljuvat mukavasti.

Aurinko on myös melkolailla täynnä kätkettyjä säkeitä; kannattaa kuunnella huolella ja tarkkaan. "Tähteinvälinen" kunnostautuu olemalla hiljainen ja salaperäinen, mutta muutkin osaavat. Toisaalta, skaalan toistakin päätä koetellaan. "Aivosähköä" on CMX:n kovimpia live-biisejä (tai pitäisikö sanoa oli), voimakas ja väkevä purkaus.

"Todellisuuksien yleiset luokat", vaikka muuten ei ihan levyn paras kappale olekaan, sisältää muuten CMX:lle melko harvinaisen tarttuvan kertosäkeen. Harmi vain, että se on osunut noinkin huonoon kappaleeseen...

Alkuun

Aura
Herodes/EMI 1994

Auran myötä CMX otti ison askeleen mainstreamia kohti "Ruosteen" myötä. Tämä levy on CMX:n rakastetuimpia, eikä ihme, sillä sen verran vakuuttavia biisejä levyltä löytyy.

Hieman hitaasti käynnistyvän alun ("Mikään ei vie sitä pois" on vähän kummallinen ja "Sametinpehmeä" ei oikein sovi paikalleen) jälkeen tajuntaan iskeytyvät erinomaiset "Elokuun kruunu", "Ruoste", "Nainen tanssii tangoa", "Kultanaamio" ja "Aura" ovat kauniita rakkaudenkuvauksia (vaikka rakkaus voikin olla hieman erilaista ja jopa kyseenalaista), joissa CMX on parhaimmillaan.

Muut kappaleet vaihtelevat "Pilvien kuninkaan" leijunnasta "Töiden ja päivien" ja "Talvipäivänseisauksen" kaltaisiin synkempiin vetoihin. Nuo kaksi ovat erityisen pelottavia talvisessa synkkyydessään; samalla tavalla kalpeat ja julmat kappaleet peräkkäin kuunneltuina jäätävät veren ja saavat pysähtymään.

Lopputuloksena on joka tapauksessa ensiluokkainen levy. Hitit ovat upeita, eivätkä huonot kappaleet ole kovinkaan huonoja, jos kenties hieman kömpelöitä ovatkin. Kokonaisuus on joka tapauksessa ehjä, etenkin jos aloittaa kuuntelemisen suoraan kappaleesta kolme.

Alkuun

Rautakantele
Herodes/EMI 1995

Rautakantele on viimeinen askel Auringon ja Auran aloittamalla polulla, alkukantaisesta urbaaniin. Häpeilemätöntä mainstreamin kosiskelua hittisingle "Pelasta maailman" ja iskelmätähtenä tunnetun Essi Wuorelan vierailun muodossa sisältävä levy osaa myös iskeä kovempaa tarvittaessa.

Musiikillisesti levy on vahva. CMX kuulostaa ihan oikealta rock-bändiltä. Turhaa kikkailua ja taidoilla elvistelyä ei ole, mutta ihan suorinta tietä ei kuljeta. Progemmat elementit ovat mukana paljolti hieman epäsovinnaisten tahtilajien muodossa (CMX tunnetusti nauttii soittaa vähän kierosti).

Kokonaisuutena Rautakantele on kenties kaikista täydellisin CMX:n levyistä. Joka osa sopii paikoilleen. Levy on rakennettu pitkälti siten, että kovat ja pehmeät kappaleet vuorottelevat. Upeita kappaleita riittää, "Rautakantele", "Ennustaja", "G", "Kirosäkeet", "Pelasta maailma" jne. upeimpana kenties levyn osuvasti päättävä virsi "Hiljaisuuteen". Sen täydellisempää loppua levylle on vaikea kuvitella.

Alkuun

Discopolis
Herodes/EMI 1996

Tämä levy tuotti monelle tosifanille pettymyksen, mutta minä en tuomitsisi sitä lainkaan niin jyrkästi. Totta on, että Discolla Yrjänä vetää kyllä ihan pohjanoteerauksen mitä sanoituksiin tulee (kuulemma ne valmistuivat kahdessa viikossa, mikä kyllä näkyy hieman matalimman aidankohdan ylityksinä).

Olen tietysti konepopin ystävänä puolueellinen kommentoimaan, mutta minusta konerummut sopivat taustalle erinomaisesti. Varsinkin livenä Discopoliksen materiaali on vahvimmillaan. CMX:ltä ei löydy juurikaan "Antroposentrifugia" parempaa livemateriaalia. Samoin "Vallat ja väet" ja "Discoinferno" ovat erinomaisia mättöbiisejä.

Noh, ei levy sentään täydellinen ole. Esimerkiksi "Paha" on aika kehno biisi, etenkin tekstiltään. Yrjänältä odottaisi todellakin enemmän. Ehkä tuo vielä jonain singlen b-puolena menisi, mutta että levylle asti... "Epäonnisten liikemiesten helvetti" on myös vähän väkinäinen eikä suoraviivaisempien biisien herkkyys riitä levyllä, vaikka livenä ne menevätkin hyvin.

Alkuun

Cloaca Maxima
Herodes/EMI 1997

Kymmenen vuoden kunniaksi koottu kolmen CD:n kokoelma on jaettu hyvin. Ensimmäinen kiekko, "Physis", esittelee väkevän ja hikisen CMX:n ja voisi hyvin olla runko bändin keikalle. Toinen, "Aetheris", pakottaa hiljentymään CMX:n rauhallisemman puolen edessä ja kolmas, "Astralis", on kokoelma uusia ja outoja, pääasiassa singlejen b-puolina ilmestyneitä kappaleita.

"Physis" keskittyy pääasiassa uudempaan materiaaliin. Itse olisin kaivannut enemmän vanhaa punkimpaa kamaa, koska sehän juuri sitä fyysistä on, mutta kuten bändi itse vihkosessa selittää, vanhojen biisien soundit eivät aivan pärjää vertailussa uudemmalle musiikille.

"Aetheris" alkaa "Hiljaisuuteen"-virrellä, sinänsä vähän erikoisesti, mutta täytyy myöntää, että virittäähän se tunnelman kohdalleen. Sen jälkeen ohjelmassa onkin pääasiassa parhaita paloja CMX:n hiljaisemmista biiseistä. Tästä joukosta ei jää oikeastaan kaipaamaan mitään.

"Astralis" on luonnollisesti kiinnostavin, eihän kahdella ensimmäisellä ollut oikeastaan mitään uutta kahta '97-versiota lukuunottamatta (joista "Tähteinvälinen '97" ainakin on huonompi kuin alkuperäinen). "Astralikselta" löytyy sen sijaan monenlaista helmeä. Singlenä radioissa soinut uusi biisi "Siivekäs" on ehdottomasti parhainta antia, kuten myös "Ruosteen" b-puolena ilmestynyt "Saatana" joka on kenties, jos yhden biisin haluaa nimetä, CMX:n paras kappale. "Seittemän jeesusta" on tekstinsä vuoksi (seittemän jeesusta tapetaan värikkäin tavoin) luonnollisesti mustapukuisten teinien suosikki, vaikka lieneekin merkityksiltään enemmän poliittinen kuin uskonnollinen.

Kokoelma on hieman sekava, mutta ehdottomasti mielenkiintoinen. Miltei pakko-ostos myöhäänheränneelle fanille, joka ei tajunnut aikoinaan singlejä haalia. Nyt niitä on miltei mahdotonta löytää mistään, joten tämä kokoelma on kyllä sikälikin paikallaan.

Alkuun

Musiikin ystävälliset kasvot +5
Sad Vugum 1998

Tämän EP julkaiseminen oli mainio kulttuuriteko Bad Vugumilta. Se sisältää niin alkuperäisen Musiikin ystävälliset kasvot -EP:n (joka jäi aikoinaan CMX:n viimeiseksi Bad Vugum -levytykseksi) ja bonuksena silloin hyllytettyjä kappaleita, mm. kauan kadoksissa olleen "Vieraita avaruudesta (I)", kakkososahan oli alkuperäisellä EP:llä (tai oikeastaan singlellä).

Tyylillisesti kappaleissa on jonkin verran vaihtelua. EP:n avaava "Polyhymnia" on rauhallinen, pääosassa on ehdottomasti Yrjänän laulu. "Vieraita avaruudesta (I)" on vauhdikas, ripeä pop-revitys kun taas "Vieraita avaruudesta (II)" on raskassoutuinen kummajainen, joka kuulostaa lähinnä rikki menneeltä levyltä. Kappaleen teksti on kuitenkin kaunis ja koskettava. On vaikea sanoa, kumpi versio on parempi; kummassakin on kyllä oma viehätyksensä. "Musiikin ystävälliset kasvot" on jykevä, kenties hieman keskeneräisen oloinen teos (Cloaca Maximan uusintaversio on sikäli parempi).

"Venehellä vaskisella" muistuttaa "Timanttirumpua" eikä vähiten siksi, että molemmissa hoetaan samaa runonpätkää. Tämä on vain perinpohjaisesti kummallisempi tekele. "Vuori" ei ollut alunperinkään tarkoitettu julkaistavaksi (kuten ei myöskään "Venehellä vaskisella") ja se kummastuttaa minua suuresti. "Vuorihan" on parempi kuin suurin osa Veljeskunnan kappaleista... Noh, ei se ehkä tyylillisesti olisi joukkoon sopinut, mutta upea kappale se kuitenkin on ja täysin tämän myöhemmän julkaisemisensa arvoinen.

Alkuun

Vainajala
Herodes/EMI 1998

Kaikenlaisten konekokeilujen jälkeen CMX päätti palata juurilleen ja vetäytyi Lappiin nauhoittamaan Vainajalaa. Erikoisuutena tuottajaksi palkattiin Faith No Moren Billy Gould. "Amerikanpelle" ei todellakaan pilannut levyä, vaan häntä on kuulemma nimenomaan kiittäminen levyn pelkistetyn minimalistisesta soundista.

Tuloksena on nimittäin varsin mielenkiintoinen levy, joka on kyllä selvästi CMX:n parhaimpia. Se on kokonaisuutena ehjä, yksittäiset biisit ovat hyviä ja sopivat hyvin yhteen. Pelkistetty soundi on upea, varsinkin rumpusoundit ovat paikka paikoin erinomaisen voimakkaat. Mitään turhaa ei ole mukana.

Parhaita paloja levyllä ovat Paavalia tekstissään lainaava "Vierasta viljaa", "Sillanrakentaja", singlehitti "Ei yksikään" ja kolmikko "Eufrat"-"Kirjeitä paratiisista"-"Arkangeli". Levyn lopettava "Vanha talvitie" on myös melkoinen järkäle, "Hiljaisuuteen" veroinen lopetus. Kaikenkaikkiaan, erinomaisen onnistunut paketti hyviä kappaleita. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin Discopoliksen konekokeilujen jälkeen.

Alkuun

Myrskyn ratsut
Herodes/EMI 2000

Myrskyn ratsut on ensimmäinen single tulevalta levyltä. Levyä kohtaan on luonnollisesti korkeat odotukset - kun kerran keikkailu on loppu, niin levyn on siitä edestä oltava hyvä, kun bändin ei tarvitse edes miettiä miten biisit livenä toimivat.

Tämä single joka tapauksessa miellyttää. "Myrskyn ratsut" ei ole mitenkään erikoinen CMX-biisi, melodia on tutun kuuloinen. Tyylillisesti ollaan lähellä toisaalta Vainajalaa, toisaalta vieläkin vanhempaa, Auraa tai sellaista. Biisi on rauhallinen, bändi soittaa varsin hillitysti. Mausteena on jousia ja steel-kitaraa. Yrjänän sanoitukset sopivat biisin tunnelmaan hyvin, kyseessä on kaikenkaikkiaan varsin miellyttävä tuotos.

B-puoli, "Ehdotus ensimmäisen mainoskatkon paikaksi", on nimensä mukaisesti vähän outo biisi. Se kolisee ja kulkee ihan omia polkujaan. Yrjänän ääni on vedetty särön läpi, mikä kuulostaa erikoiselta mutta ihan hyvältä. Mieleen tulee Rautakanteleen meluisammat biisit.

Ihan mukava single, tosin rahalleen toivoisi kyllä enemmänkin vastinetta tai sitten singlestä halvemman. Jäänpä odottamaan ihan mielenkiinnolla uutta levyä.

Alkuun

Dinosaurus Stereophonicus
Herodes/EMI 2000

Vuosi siinä sitten meni, ennenkuin sain aikaiseksi kirjoittaa tämän arvostelun. Alkuun syynä oli levyn massiivisuus - ei tuollaisesta levystä viitsi mitään ihan tuosta noin vain kirjoittaa. Sittemmin iski laiskuus. Noh, kuitenkin, asiaan:

Dinosaurus Stereophonicus on pirun hieno levy. 22 biisiä, jotka kestävät melko tarkkaan kaksi tuntia. Tuplalevy on harvinainen ja vaativa formaatti, mutta tällä kertaa sitä on käytetty harkiten ja hyvin. Ei olisi helppoa alkaa pudottamaan pois kappaleita, jos levystä pitäisi yhden levyn mittainen kokonaisuus koota.

Paljon on puhuttu progesta tämän levyn yhteydessä ja sanotaan se vielä kerran: kyllähän tässä on kovasti vaikutteita esimerkiksi King Crimsonin suunnasta. Mutta ainahan CMX-leirissä on tehty asiat vähän eri tavalla, hieman mutkan kautta, joten sinänsä siinä ei ole mitään uutta.

Vaikka Dinosaurus Stereophonicus onkin ennen kaikkea kokonaisuus, nousevat jotkut kappaleet ylitse muiden: "Iliman pielet", "Ilmestyskirjanpitäjä", "Kylmänmarja", ykköslevyn lopusta löytyvä "Baikonur", "Luuhamara", "Meidän syntimme" ja "Suurta yötä päin". Muitakaan en väheksy - ne ovat olennainen osa kokonaisuutta, yhdestäkään en luopuisi.

Dinosaurus on nimeään rauhallisempi levy. Suoranaisesti rokkaavia biisejä levyllä on aika vähän, suurin osa on huomattavasti kevyempiä kuin aiemmilla levyillä. "Iliman pielten" kertosäe taitaa olla raskainta, mitä löytyy eikä sekään raskaasta kitarariffistä huolimatta kuulosta raskaalta. Levyn soundit ovatkin varsin kepeät (esim. rumpusoundit ovat varsin pehmeät) eikä Yrjänäkään huuda.

Dinosaurus Stereophonicus on epäilemättä CMX:n paras levy. Se on levy, johon pitää suhtautua riittävällä hartaudella. Se pitää kuunnella rauhassa kannesta kanteen, tekee pahaa jättää sen kuuntelu kesken tai kuunnella vain yksittäisiä kappaleita välistä. Yksinkertaisesti: kaunista.

Alkuun

Pohjoista leveyttä
Herodes/EMI 2002

Pitkästä aikaa uutta CMX:ää. Uutta albumia enteilevä single lupaa hyvää: nimibiisi on menevä ja miellyttävällä tavalla Auringon mieleen tuova. Olisiko uusi levy kenties hieman paluuta juurille? En pahastuisi.

Toinen biisi, "Kolme kimaltavaa neitoa" on rauhallisempi ja hieman tylsä. Ihan ok, mutta ei tee kummempaa vaikutusta. Viimeiseksi sijoitettu "Väkivallan moottorit" on veikeä metallibiisi, joka tuskin löytää tietään levyille, mutta voisi muodostua livesuosikiksi.

Single ajaa asiansa: jään odottamaan mielenkiinnolla tulevaa levyä!

Alkuun

Isohaara
Herodes/EMI 2002

CMX:n uusin tuotos jäi jotenkin hieman vajaalle kuuntelulle ilmestyttyään, mutta muutaman keikan jälkeen siihen on lämmennyt aivan eri tavalla. Se onkin mielestäni olennaisesti raskas rock-levy, jonka parasta antia ovat bändin keikkasetin uusiksi peruskiviksi päätyneet kunnon rockbiisit.

Dinosaurus Stereophonicuksen massiivisuudesta pääsee siis yli. CMX jatkaa progressiivisen poikkeamisensa jälkeen kuten ennenkin. Raskaana, Yrjänän tyylilleen uskollisten sanoitusten värittämänä. Bändin luonne korkeintaan jalostuu Isohaaralla. Mitään uutta se ei minun mielestäni tuo.

Mutta niin on hyvä. Kuten jo todettua, bändin keikkasetti on saanut tältä levyltä monta hyvää lisää: "Pohjoista leveyttä", "Minne paha haudattiin", "Lihan syvyyksiin", "Isohaara". Rauhallisemmatkin biisit on tehty huolella, kokonaisuus on mainio.

Isohaaran jälkeen ei tarvitse kysyä, mihin tästä voi jatkaa. Vastaus on itsestään selvä: eteenpäin. Tie on merkitty.

Alkuun

Aion
Herodes/EMI 2003

Eipä jäänyt progressiivisuus vain poikkeamiseksi. Aion ei ole askel eteenpäin, vaan takaviistoon. Mutta miten hieno askel se onkaan! On helppoa todeta jo nyt Aion jos ei suoraan CMX:n parhaaksi levyksi niin ainakin yhdeksi parhaimmista. Levy on tasainen, ja taso on korkealla.

Tyyli on siis progempi, lähempänä Dinosaurusta kuin Isohaaraa. King Crimson lienee taas läheisin naapuri progen maailmasta. Hyvä niin. Sanoituksiltaan levy taas on lähestulkoon teemalevy: "Pirunnyrkki", "Sielunvihollinen", "Nahkasiipi", "Sivu paholaisen päiväkirjasta"... Tuntuisi siltä, että Rautakanteleella vieraalta kuulostava "Pirunmaitoa" voisi istua Aionille hyvin.

Levyn parhaimmat kappaleet ovat lopun huikea "Hautalinnut" ja "Kuoleman risteyksestä kolme virstaa pohjoiseen". Jälkimmäisen lopun massiivinen nostatus (Kaikki mitä teet on tehty, kaikki mitä näet on nähty, kaikki mihin kosketat on monin käsin kosketettu, muttei sinun käsilläsi, muttei sinun silmilläsi, muttei sinun sisälläsi ennen kuin on itse tehty) on ehkä kauneinta CMX:ää koskaan. Muitakin todellisia helmiä levyltä löytyy. "Palvelemaan konetta", "Sivu paholaisen päiväkirjasta" ja niin edelleen. Levy on toden totta CMX:n levyistä kenties tasaisin ja tasaisimmin laadukas.

Ja lopulta kaikki kuulostaa hyvin paljon CMX:ltä, eikä miltään muulta. Yrjänän sanoitukset ovat sitä itseään, parhaina esimerkkeinä tekstipainotteinen "Sivu paholaisen päiväkirjasta" ja lopun "Hautalinnut". Musiikillisestikin - eihän bändi pelkästään Yrjänä ole - levyltä löytyy paljon todella hienoja yksityiskohtia. Suoraviivaisinkin hittibiisi "Melankolia" on kaikkea muuta kuin helppo.

Suosittelen. En tiedä, mitä tästä ensimmäistä kertaa CMX:ään kajoava saa irti, mutta minulle tämä levy tavallaan palautti uskon bändiin. Mars kauppaan, varsinkin Dinosauruksesta pitäneet.

Alkuun