Etkös sä joskus päättänyt lopettaa liiallisen kiltteyden...? Aina ei voi miellyttää kaikkia. Ja maksava asiakas päättää, keneltä haluaa palvelua ostaa. Voi tehdä Latelle ihan hyvääkin...

No nii-i. Päätinhän minä. Ja tässä se taas nähtiin, mun kiltteys. Äh.

Miehillä on taas kaikki niin paljon helpompaa. Ne vaan menee parturiin ja sanoo, että leikkaus, ei pesua ja sitten ne lukee Tekniikan Maailmaa ja sanoo, ettei sitten föönata mitään juttuja ja sit ne vaan maksaa 20.

Naiset saa vatkoa ja arpoa ja selittää ja koko ajan vahtia ja lukea vanhaa Seiskaa ja joka kerta kotona korjata vähän sieltä ja täältä. Ja joko kolmas kuukausi uudet raidat. Kallista ja ahdistavaa. Ja ikuinen huoli ja vastuu muiden tunteista.

Niin. Mutta sitten Late tottuu siihen, eikä luo enää katseita (vaan itse asiassa on kuin et olisi olemassakaan). Aputytön löytäminen on kyllä elämän tärkeimpiä asioita.

Mä oon niin vaan tällanen. En voi enää mennä yhteen kivaan second hand -putiikkiinkaan, kun kävin siellä ennen aina ja sitten tuli pitkä väli ja nyt en enää kehtaa mennä, kun pitäisi selittää, miksi en ole käynyt.

Miksen minä ole vaan mennyt naimisiin jonkun kampaajan kanssa. Joka osaisi hieroa, rempata, ommella mulle vaatteita, korjata, vaihtaa renkaat, pestä ikkunat, siivota, tehdä hyvää ruokaa ja asentaa autoon lohkolämppärin? Kysyn vaan. Ihan helppoahan se olisi ollut semmonen napata.

Mutta sittenhän sitä ongelmiin joutuis, kun ei se miekkonen leikkaiskaan hyvin. Sitä neuvoiskin ihan liikaa.

Tekisi mieli hihkua omalla kampaajalla mutta en kehtaa.

Totta muuten. Kaikki muu menettelee vaikka heikomminkin hoidettuna. Mutta jos se naitu mies ei osaisikaan sitten tehdä hyvää tukkaa. Eihän siinä kehtais lähteä muille kampaajille. Ja sit neuvois ja sit tulis ero ja siinä menis lohkolämppärin asentaja sen siliän tien.

Tää on niin tuttua! Kävin rastatukkaisella nuorella kampaajalla ja varasin aina hänelle. Jälki oli bueno, ei mitään moitetta. Kerran sitten oli kiire, ja sanoin, että kuka tahansa käy. Sain ajan pinkkitukkaiselle nuorelle kampaajalle. Siitä alkoi KIERRE. Olen nyt aina pinkkitukkaisen leikattavana samalla, kun rastatukkainen mulkoilee minua saksia napsutellen. Toisaalta en voi palata rastatukkaiselle, etten loukkaisi pinkkitukkaista. Teenpä mitä tahansa, olen varma, että päälleni lankeaa KOSTO. Jos menisin rastalle, hän varmaan OHOH leikkaisi korvanlehdestäni puolet pois. Klips klips.

Toivon, että jompi kumpi tai molemmat lähtevät parturiliikkeestä. Sitten voisin vaihtaa koko liikettä! Nyt en voi, koska liike on työmatkani varrella ja kuljen sen ohi joka ikisenä päivänä kaksi kertaa.

Kaiken lisäksi liike on kallis.

Ahdistaa.

Ehkä lopetan vain hiustenhoidon ja minusta tulee lähion valkolatva-mustajuuri Tiina-Janica.

Minä olisin paljon mielluunnin Tiina-Janica kuin Pirjohannele. Vaan ei tämä varmaan niin paha ole, kun kukaan ei ole tänään mitään sanonut. Tai sitten nimenomaan on pahapaha ja kukaan ei uskalla sanoa mitään.

Ja kuukauden päästä sama uudestaan.

Herraisä, että elämä on yhtä taistelua.

Pahimmat haircutit evö: 1) Halusin isot ilmavat kiharat, sain tiukan häpykarvapermiksen. Itkin koko illan saunassa, yltä päältä hoitoaineessa.

2) Kun näytin vaalealta, keski-ikäiseltä äidiltäni.

Tätä kirjoittaessani lähiökirjastooni käveli valkolatva-mustajuuri-Seppälän hajuvesi -lähiödaami. Nimi: Janica. Voiko olla yhteensattumaa, kysyn?

Häpykarvapermis on käynyt omasssakin päässä. Sen piti olla punainen ilmava ja pompahteleva shampoomainosmalli. Mutta se oli vihreä ja tiukka häpykarvapermis. Sitä öljyn määrää, mitä siihen luttasin.

Latehan kertoi taannoin naureskellen, kuinka yksi hänen asiakkaistaan kertoi kauhistuneena näyttävänsä kirjastonhoitajalta, kun näytti keski-ikäiseltä lähiöäidiltä. Laten mielestä vertaus oli hyvä. Sillä tavalla. Pelkästään se olisi riittänyt laten dissaamiseen.

Tuo on jokapäiväsitä kauraa: kun puhut jostain naureskelevaan sävyyn, niin tyyppi saapastelee sisään ja loppuviikko menee nurkissa häpeillessä, kun ei tiedä, kuuliko se.

Nää on oikeasti elämän suurimpia pulmia. Vaikkei uskois. kävin samalla naisparturilla kai 30 (!!!) vuotta. Kerran kun se oli lomalla menin miesparturille ja jäin siihen koukkuun. Nyt en voi tavata naisparturiani vajoamatta maan alle, enkä jättää miesparturiani loukkaamatta häntä. Enkä edes olis ikinä uskonut, että MULLE vois käydä näin!

Huoh, joo. Tai siis en oo naimisissa kampaajani kanssa; meen toki enimmäkseen x:lle mutta jos jollain samassa putiikissa on vapaa aika lähempänä, otan y:n tai z:n, ei ongelmaa. Olen asiakas, valitsen, maksan. Kaikki ne osaa leikata.

Mutta tukkaongelma on nyt muuten akuttii. Hoidan värit kotona. Nyt otin ns. uutta väriä, eli muistan kerran ennen ostaneeni tätä. Vasta lopputuloksen nähtyäni muistin, miksi ei pitänyt enää ostaa ja miksi pitää mennä hakemaan vanhaa blondiväriä heti kun voi kuvitella hiusten kestävän. Sain nimittäin nyt harmaan tukan. En edes hohtavaa ihanaa vaaleaa harmaata, vaan ttu just lähiöharmaan, ei-minkään-värisen. Miten näin paskaa sävyä ylipäätään voidaan myydä?

Huomenna isäinpäivä ja kaupat kiinni. Vai josko asematunnelista löytyis jotain väriä silti? Aaagh, en halua herätä yhtenäkään aamuna tään näköisenä!

Miksei naisten kaljut vois jo pikkuhiljaa tulla muotiin, vois ostaa oman klanituskoneen ja unohtaa kaikki kampaajat ja niitten katseet.
Nyt en vielä uskalla, luullaan kumminkin että syöpä iski.

Nää on vaikeita asioita. Kun on joutunut kierteeseen, niin siitä ei ole ulos- eikä sisäänpääsyä. Nyt nimmittäin, kun kävin muualla, en tietenkään voi mennä Latelle enkä myöskään aputytölle koskaan , kun tuntiisin entisten paineiden lisäksi tarvetta selittää.

En voi myöskään käyttää enää yhtä tiettyä Valintaloa, koska Olen Läten nähnyt siellä usein. Se katsoo syyttävästi jopa Valintatalossa.

Harmaana päivänä (kuvaannollisesti) tukkakin näyttää lattealata ja harmaalta. Tänään on yksi niistä päivistä.

Minä olen ratkaissut hiusongelman juurikin niin, että ostin koneen ja ajoin sillä monta vuotta 6 mm siiliä. Mutta sitten muutin asumaan miehen kanssa, joka ajaa samanlaisella koneella samanlaista siiliä. Siitä seurasi kriisi, kasvatin pitkän tukan ja vihasin sitä, ja nykyään leikkaan hiukseni itse saksilla.

Parturiin en edes kehtaisi mennä, koska en tiedä hiuksista mitään, enkä osaisi tilata mitään tiettyä leikkausta. En tiedä, mitä parturit noin yleensäkään tekevät (paitsi ilmeisesti aiheuttavat asiakkailleen hankaluuksia).

Haluaisin tässä nyt tässä ja nyt kumota sellaisen harhakäsityksen, että pääasia olisi miehelle jotenkin ratkaisevasti helpompi.

Kuten olen omassa blogissani todennut, vaikka ihminen kuinka näyttää lähinnä linnunhoukuttimelta, on sillä silti olevinaan jotain merkitystä, miltä hiukset näyttävät. (Voi tietysti sanoa, että tässä tapauksessa ongelmana ei ehkä yhtä suuresti ole sinne parturiin meneminen, vaan ennen kaikkea sieltä parturista tuleminen, mutta se ei vähennä ongelman kriittisyyttä.)

Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että elämässä on hyvä oppia tuottamaan toisille pettymyksiä.

Exme, parturiin on helppo mennä ensimmäistä kertaa. istuu vaan ja sanoo, että tee jotain. Jos se tekee hyvin, mene toiste. Jos ei, niin mene toiselle. Mutta jos ekan kerran menee toiste, niin alkaa tämä saaterin kierre.

Joku on oikeassa. Paitsi että. Pääasiat on miehille helpompia. Koska ne uskaltaa tuottaa pettymyksiä. Jotkut naisetkin sen osaa kyllä oikein hyvin. Olen huomannut. Mutta minä olen siinä huono. Ja voi että minä allekirjoitan tuon tulemispuolen vaikeuden kaiken muun päälle.

Elämä on vaikeeta.

Enpä olekaan ennen (tai ainakaan hetkeen aikaan) ollut samanaikaisesti näin oikeassa ja näin väärässä. Tai ehkä olen (naisen mielestä), mutten ole sitä itse ymmärtänyt... :-D

Terveisin nimim. "Niin väärä, mutta niin oikea."

Joku, sä oot "t" :-D

Zepa, "t"?

Jos nyt tätä ikinä satut lukemaan, avaatko vähän, please, eli "t" niin kuin totaalisen kiva tyyppi, "t" niin kuin täysin kahjo tapaus, "t" niin kuin sisimmässäni nainen, vaiko sittenkin jotain muuta? En luultavasti ole ihan kaikilta osin perillä tuosta nykynuorison kielenkäytöstä. ;-)

Hei mun kampaaja lisäsi mut facebook-kaverikseen.