Niin minunkin ja minä olen perinyt sen taatusti; minä herään valvomaan klo 02.30 - 03.00 aikaan enkä mene takaisin nukkumaan...*argh*

Olen huomannaut. Ja siksi en ihmettelekään sitä, että ehdit niin paljon.

Oi, ajatuksesi kuulostavat pelottavasti omiltani työuupumuksen ajalta. Toivottavasti se puoli ei valvota, usein.

Tämä on ohimenevää. Viimeistään helmikuussa helpottaa.

Vähänkö ottaa päähän herätä lähes joka jumalan yö klo 3.30. Sillä tavalla täysin hereille, suoraan. Uudelleen nukahtaminen on todella vaikeaa, varsinkin jos nukkuu yksin.

Kuuntelin autossa jotakuta päivystävää dosenttia, joka kertoi, että juuri tuossa 3.30 heräävät ne tyypit, jotka atavistisesti valpastuvat susien hyökkäysen varalta. Turhauttaa tiertysti, jos ei ole ketään siinä vieressä, jota turvata.

Voi miten kuulostikaan tutulta.

Mikä tuo suden hetki muuten olikaan englanniksi, on vähän päässyt unohtumaan?

Yksi kaveriporukan seremoniamestari oli aina sudenhetkellä hieman erilaisissa vaikeuksissa kuin kukkujat - naapurit saattoivat soittaa poliisinkin kun se huusi unissaan apua ja äitiä, ja vaikka mitä. Kippasi sitten napit, eikä herännyt.
Jengiä hajotti vielä perästä se, mitä olisi pitänyt tehdä? osa meistä katsoi, että viedään syvästi huolestuneen porukan päätöksellä hoitoon. Osa ei.

Anne, toivottavasti jo on paremmin. Ei tällaista ikuisuuksia jaksa.

The hour of the wolf.

Minä muuten teen tuota myös: huudan apua harvaseyö. Jopa niin, että minulle on sanottu, että jos joskus oikeasti olen avun tarpeessa, niin kaverit vaan kääntää kylkeä, että siellä se taas joikaa.

Kuka ihmeessä voi mennä UUDESTAAN nukkumaan herättyään tuohon aikaan. Ei, silloin valvotaan, päivitetään blogia, luetaan jne. Ja lähdetään töihin. Tai viikonloppuna painutaan hyvin ansaituille uusiounille tuossa klo 7 - 8 kieppeillä - se on loistava viikonloppuoptio!

voi-voi, mea, aika pahalta kuulostaa. Mutta varmaan olet miettinyt, mikä ei ole kohdallaan elämän ekologiassa . ..

Tuota, noinhan se oli, ei time, eikä moment, vaan The hour of the wolf. Ystäväni aavikkosotilas sitä terotti, (oli jossain mun lyriikassa) mutta unhdin mikä niistä taas olikaan kurantti. Sillon kokemusta nukkumisesta aavikoilla ja vaikka missä kanjoneissa. kovahermoinen, heräs luotisuihkuun.
Kohta takas.

Tiedän, mikä on vinossa: isot saappaat. Mutta en sano enää, että liian isot. Hyvä se on kokeilla vällilä elämää saappaat vinossa. Onneksi kuitenkin kaikitenkin, että saan omani takaisin helmikuussa. Ne on sopivan pienet ja astuntaani tottuneet ja joku on aina niiden eteen polun tallannut.

On muuten juuri Tampereen yliopiston johtamistieteiden laitoksella todettu, että meillä on suomalaisissa duunimestoissa (pinnan alla) vahva pelolla johtamisen ja alistamisen kulttuuri. Lissee Kauppalehti Optiosta. Mutta yhtä hyvin tiedetään, että unihäiriöillä on useimmin myös tuo tausta työpaikalla ja sen suhteissa.

Tämä on kai jokin merkillinen fasismin jäänne, oma, tosin osapuilleen akateeminen tulkintani, siitä mikä jäytää aivan siitä lähtien että kouluissa on paha olla, ja otetaan pyssy esille,
sillä esimerkiksi kansakoululaitoksessa oli sen alkuvaiheissaan, viime vuosisadan alussa, kohtuullisen ymmärtävä suhtautuminen erilaisuuteen ja vammaisuuteen. Näin myös ennen yleistä oppivelvollisuutta.
Jotakin tiedän myös sitä kautta, että isoisäni äiti oli 1800-luvun suffragetti - äänioikeus oli vain osa sen liikkeen alkuun panemia uudistuksia. (he mm. pistivät löytämiään satamahuoria ammatilliseen oppiin).
Kirkolla ei ollut osaa eikä arpaa.

Suvaitsemattomuus, kaunaisuus, kateellisuus, ilkeys, selkään puukotus ja kaikenlainen tiedon pihtaaminen ovat tätä päivää useissa työpaikoissa.

Jos olet erilainen, joko ihmisenä tai työntekijänä, olet karsastettava ja ulkopuolinen. Jos ajattelet väärin, olet ulkopuolella. Jos teet asioita oman järkesi mukaan, sinut tasapäistetään väkisin.

Näillä eväillä mennään. Missioiden ja visioiden korskeat puheet ovat muusta maailmasta.