Se tunne,
kun saa repiä sen suojakalvon pois uuden hilavitkuttimen näytöstä tai logosta,
tai kun osuu kahvilaan juuri silloin, kun korvapuustit otetaan uunista ihan pikkuisen juuri sen verran liian aikaisin, että ne on aavistuksen raakoja sisältä,
tai kun kävelee rauhassa bussipysäkille ja bussi tulee kuin tilattuna,
tai kun annoksessa lukee pekonia ja ottaa sitä vain siksi, että siinä lukee pekonia mutta olettaa sen olevan kuitenkin väärin tehtyä ja annokseen piilotettua niin, että pekonia on vain annoksen nimessä ja sitten saakin täydellisen hyvin paistettua, rapeaa ja kurttureunaista pekonia,
tai kun lokakuun sunnuntai on kuulas ja aurinkoinen ja yöpakkanen on jähmettänyt kultaisen vaahteranlehtikasan kahisevaksi paksuksi matoksi koko tien pituudelta ja saa potkia lehtiä mielensä kyllyydestä,
sitä tunnetta ei voita mikään.
Jälkipuheet
... tai kun kävelee rauhassa bussipysäkille ja bussi tulee kuin tilattuna,
Yksi lekuri, aika tiukka materialisti, ihan tutkitutti päätään magneettikuvauksella, kun sillä oli jäänyt päälle tämä: että kaikki sujuu liian hyvin, ja ikään kuin hänen parastaan tarkoittaen.
:D
Ähh, tuo on toiveajattelua - ei todellisuutta!
Eihän tuollaista oikeasti tapahdu.
Se pieni suojakalvo ei lähde pois, bussi lähtee nenän edestä, kun on juuri juossut sen kiinni, Pekonia ei löydy ruuasta vaikka kuinka kaivelisi ja vaahteranlehdet on litimärkiä.
Pitänee mennä tarkistuttamaan pää, kun hetken kuvittelin.
Hyvä elämä alkaa positiivisten asioiden huomaamisessa ja muistamisessa ja ei-niin-mukavien asioiden unohtamisella ja huomiotta jättämisellä. Niin se vain on.
Näin se kyllä on. Tänään olen iloinnut mm. siitä, että en sortunut kokouksen pikkuleipiin, söin vain salaattia, siivosin auton, kävin lenkillä enkä niin paljon kuin tavallisesti inhonnut Novan Annika Metsäketoa.
Kuule mea, vika tuskin on sinun päässäsi, enkä usko, että se on toiveajatteluakaan, mutta jos viettää viikonlopun keltaisten vaahteranlehtien valloittamassa satumaailmassa, paluu arkeen voi olla karu. Mutta eikö tee hyvää huomata, että joskus kuitenkin?
Kyllä se tekee. Eikä paluu arkeenkaan ollut niin paha, kun vaahteranlehtisatumaailman satu kannatteli ainakin vielä tänään.
Kerran nuorena kapinallisena läksin yöllä potkiskelemaan vaahteranlehtiä vieraassa kaupungissa aivan oudosta osoitteesta ilman huolen häivää mistään: osaanko takaisin, jos osaan, miten pääsen alaovesta, onko vaarallista yksin yössä. Ihan vaan siksi, että teki mieli. Vieläkin muistan, miten ihanan vapauttavan onnellinen olin juuri sinä yönä yksin vieraassa kaupungissa vaeltaessani vain vaahteranlehtikasojen mukaan. Jotain sellaisesta hetkessä elämisestä haluan vielä saavuttaa.
vielä mitää, mä olen alkanut sietää Nina Mikkosta.
No sitten mulla ei ole vilä hätää mitään.