Pöydän toiselta puolelta
Taas on se aika vuodesta, kun aletaan asennoitua kehityskeskusteluihin. Kuin rangaistuksena kaikista aiemmista puheistani ja etenkin ajatuksistani olen nyt toisella puolen pöytää niitä käymässä. Edelleenkään en näe niillä sitä merkitystä, mikä minun pitäisi nähdä. Mutta tällä puolella näen niissä erilaisen merkityksen: luottamuksen ilmapiirin tärkeyden ja merkityksen. Onhan se aiemminkin ollut mutta nyt siinä on erilainen vastuun taakka.
Vilkaisin viimevuotista oman kehityskeskustelulomakkeeni yhteenvetoa, jossa tärkeimmäksi kehittämisalueekseni seuraavalle eli kuluvalle vuodelle olen kertonut työajan rajaamisen työajalle. En muistanutkaan, että minulla oli tämä ongelma jo aiemmin. Taisin luvata pitää oikeasti lounas- ja kahvitauotkin. Taisin luvata pitää ne jo edellisessä keskustelussa. Ja sitä edellisessä. Ja lupaan taas.
Pöydän toiselle puolelle asiat näyttäytyvät aivan erilaisina. Aivan kuin kerrostalon porraskäytävän ikkunoista alas tai ylös mennessä saman maiseman erilaisuus eri kerroksissa jaksaa minua ihmetyttää joka päivä.
Jälkipuheet
Heheh, eilen juuri ajattelin kehityskeskusteluja; uusi esihenkilö jne. Onneksi meillä ne käydään keväällä - mikäli määräykseni siis jatkuu *huoh*.
Juurikin tuo määräyksien jatkuminen .... on irvokasta joutua pakotetuksi pitämään kehityskeskusteluja henkilöiden kanssa, joiden työn tietää loppuvan parin kuukauden päästä mutta jota tietoa ei voi kertoa. Ole siinä sitten uskottava ja kysele urasuunnitelmista ja kehityskohteista.
Jeps, ja unissahan ne tutut maisemat, joista ei oikeasti ole, toistuvat. ...
Tätä muuten en jaksa ymmärtää, miten kehityskeskustelu voi olla merkitykseltään niin erilainen julkissektorilla ja yksityisellä puolella, jossa se usein pikemminkin on voimavara.
Julkisella taas kuulee: "otin Buranaa, kun tänään ovat kehityskeskustelut."
Julkisella sektorilla on irvokasta keskustella urakehityksestä, kun siihen ei voi millään tavalla vaikuttaa. Sellaista kuin urakehitys ei ole. Kehityskeskustelu ei oikeasti voi johtaa mihinkään, koska raamit ovat tiukat. Ei siinä keskustelut paljon auta, jos tie on valmiiksi viitoitettu.
Turhautumiseen ei auta edes Burana.
Mä olen ollut näkevinäni, pikemminkin aistivinani, että julkisella toimii omalla tavalla hyväveli.
vuosikymmenten takainen pomo kun on ajan kanssa kasvanut isoksi, jutellessamme se viittaakin johonkin virkaan, jonka hän esittelee, että mä saattaisin siinä olla kova hakija, jos hakisin. Ei varmaankaan pudottaakseen, höpäjä, tai mist sen tietää.
Anyways, tämä sama tapahtuu yritysmaailmassa niin, että kun jengi siirtyy yrityksestä toiseen, ensin menee yksi joka kipuaa siellä, ja alkaa sen jälkeen katsella omia luottomiehiään, joilla täyttää organisaatiota.
Samalla voi hyvin tiputtaa kaikki paskat rattailta.