Oliko sinun luokallasi tyttö, joka sai kokeista aina ysejä ja kymppejä. Joskus, kun tuli kasi puolikas, se tyttö oli ihan, että katto putoaa ja salama iskee ja elämä loppuu. Muut naureskelivat, että ooh, sä sait vaan kasi pual, kuinka sä ollenkaan kestät tän. Jokainen niistä piikeistä tuli perille vaikka se naureskeli mukana. Jokainen niistä piikeistä jäi sen tytön takaraivoon nirhaamaan. Se olisi niin halunnut olla samanlainen kuin ne muut mutta ei osannut. Se osasi olla vain hyvä ja siksi se yritti saada ne muut pitämään itsestään olemalla niille mieliksi. Se kuori luokan pahiksen appelsiinitkin ollakseen mieliksi. Se tyttö oli aika hukassa itsensä kanssa.

Muistat varmaan senkin, kuinka se tyttö lukiossa muuttui. Se värjäsi hiukset, pukeutui niin kuin muutkin, alkoi polttaa ja sen ilme muuttui luoksepääsemättömäksi. Se oli edelleen luokan paras mutta sitä ei uskallettu enää pilkata, kun kukaan ei tiennyt, oliko se lintu vai kala. Ja tyhmäähän se olisi ollutkin pilkata, kun se pelasti sinutkin silloin, kun olit unohtanut tehdä matikan laskut. Saatoit myös luottaa, ettei se paljastanut välitunnin tupakkapaikkaa vaikka se olikin opettajien lemmikki. Opettajat olivat ihan yhtä ymmällä, nekään eivät enää tienneet, oliko se lammas vai susi. Ei tyttö tiennyt sitä itsekään. Se halusi niin olla samanlainen kuin kaikki. Se oli saanut tarpeekseen erilaisena olosta.

Tytöstä piti tulla lääkäri tai arkkitehti. Opettajat odottivat siitä jotain suurta. Sen vanhemmat odottivat kuutta laudaturia. Tyttö vaan ei halunnut mitään niin kuin tulla hyväksytyksi. Se halusi olla vaan samanlainen kuin muut.

Kapina laimeni. Tytöstä ei tullut lääkäriä eikä arkkitehtiä. Siitä tuli ihan tavallinen ihmissuhteissaan räpiköivä, epävarma ihminen, joka halusi olla kaikille mieliksi. Kapinasta jäi vain se jäytävä piikki, joka ajaa tyttöä edelleen haluamaan olla hyvä. Parempi. Jäi tunne, että ei ole koskaan kuitenkaan riittävä. Tai tarpeeksi hyvä.

Kirjoitti: mea 20:08 | Jälkipuheet (25)

kun saa repiä sen suojakalvon pois uuden hilavitkuttimen näytöstä tai logosta,

tai kun osuu kahvilaan juuri silloin, kun korvapuustit otetaan uunista ihan pikkuisen juuri sen verran liian aikaisin, että ne on aavistuksen raakoja sisältä,

tai kun kävelee rauhassa bussipysäkille ja bussi tulee kuin tilattuna,

tai kun annoksessa lukee pekonia ja ottaa sitä vain siksi, että siinä lukee pekonia mutta olettaa sen olevan kuitenkin väärin tehtyä ja annokseen piilotettua niin, että pekonia on vain annoksen nimessä ja sitten saakin täydellisen hyvin paistettua, rapeaa ja kurttureunaista pekonia,

tai kun lokakuun sunnuntai on kuulas ja aurinkoinen ja yöpakkanen on jähmettänyt kultaisen vaahteranlehtikasan kahisevaksi paksuksi matoksi koko tien pituudelta ja saa potkia lehtiä mielensä kyllyydestä,

sitä tunnetta ei voita mikään.

Kirjoitti: mea 22:33 | Jälkipuheet (9)

Taas on se aika vuodesta, kun aletaan asennoitua kehityskeskusteluihin. Kuin rangaistuksena kaikista aiemmista puheistani ja etenkin ajatuksistani olen nyt toisella puolen pöytää niitä käymässä. Edelleenkään en näe niillä sitä merkitystä, mikä minun pitäisi nähdä. Mutta tällä puolella näen niissä erilaisen merkityksen: luottamuksen ilmapiirin tärkeyden ja merkityksen. Onhan se aiemminkin ollut mutta nyt siinä on erilainen vastuun taakka.

Vilkaisin viimevuotista oman kehityskeskustelulomakkeeni yhteenvetoa, jossa tärkeimmäksi kehittämisalueekseni seuraavalle eli kuluvalle vuodelle olen kertonut työajan rajaamisen työajalle. En muistanutkaan, että minulla oli tämä ongelma jo aiemmin. Taisin luvata pitää oikeasti lounas- ja kahvitauotkin. Taisin luvata pitää ne jo edellisessä keskustelussa. Ja sitä edellisessä. Ja lupaan taas.

Pöydän toiselle puolelle asiat näyttäytyvät aivan erilaisina. Aivan kuin kerrostalon porraskäytävän ikkunoista alas tai ylös mennessä saman maiseman erilaisuus eri kerroksissa jaksaa minua ihmetyttää joka päivä.

Kirjoitti: mea 18:40 | Jälkipuheet (5)

Tein taannoin opastekyltin Kustannuspaikalla semmoiseen näpäkkään siirreltävään telineeseen, joka nostettiin aina eteiseen, kun oli opetusta. Luokka nimittäin on vaikeasti hahmotettavissa seuraavassa kerroksessa kulman takana ja lapsukaiset jäivät vääriin paikkoihin seisoskelemaan ja sitten niitä piti haeskella ympäriinsä. Taulu sitten aina raahattiin sopivalle hollille ennen opetuksia.Taulussa oli iso sininen kääntyvä nuoli, ja teksti että Opetusluokka seuraavassa kerroksessa: raput ylös ja oikealle.

Väliajoiksi taulu nostettiin henkilökunnan käytävään, jossa se seisoi kaikkien luettavana niin, että sitä tuli vilkaistua vaistomaisesti joka kerta ohi mennessä. Kun teline kyltteineen oli kokonaisen kuukauden seilannut eestaas, ja sitä oli vilkaissut joka päivä, ja noin 100 oppilasta oli sen mukaan osannut perille, yksi opiskelija sanoi, että ootteko muuten huomanneet, että tossa kyltissä lukee oikealle mutta nuoli näyttää vasemmalle.

Mitä tästä opimme? Minun ei kannata haaveilla uraa turistibussiin oppaana.

Kirjoitti: mea 20:57 | Jälkipuheet (6)

Kello oli puoli kolme, tai ehkä se oli lähempänä kahta, kun Nukku-Matti potkaisi minua kylkeen ja sanoi, että töihin siitä. Minä yritin yskiä, että meillähän oli illalla sopimus nukkumisesta kellonsoittoon saakka. Kauniisti ja rauhallisesti, painajaisia ja raskaita taakkoja kantamatta, aamuun saakka. Minulla ei ole mitään muistikuvaa sellaisesta sopimuksesta, sanoi Matti ja lähti niin, että unihiekka pöllähti.

Oli kylmä vaikka illalla kääntelin kaikki patterit tappiin. Värisin peiton alla enkä voinut nousta, koska pelkäsin herääväni lopullisesti kylmyyteen. Ihan on turha minulle kertoa, että kylmässä nukkuu paremmin. Jos paremmin nukkumista on herätä puoli kolmelta saamatta sen jälkeen unta, kun pää on räjähtää sinne tunkevista ajatuksista, niin sitten.

Uskomatonta, miten paljon pieneen päähän ehtii tunkea ajatuksia kolmen yötunnin aikana. Pää täyttyy kehityskeskustelujen lomakkeista, aloituskeskustelun pitämisistä, toimenkuvien viilaamisista. Väliin tunkee toimintasuunnitelmia, -kertomuksia ja -lukuja. Lopullisen nukahtamattomuuden kruunaa pieni ja ilkeä ohimennen kuultu heittolause, jonka otti itseensä vaikka osoite ei välttämättä henkilökohtainen ollutkaan.

Minun esi-isäni oli se, joka suden hetkinä valvoi, ettei pesueelle tapahdu mitään pahaa.

Kirjoitti: mea 06:12 | Jälkipuheet (14)

Tapaus 1: Lauantai, varttia vailla 18 Stockmannin Hulluilla päivillä. Myyntiaikaa on siis vartti jäljellä. Tyttö latoo leipomotuoteosastolla avoimeen leipätiskiin uunituoreita valmiiksi pakattuja leipiä. Asiakas ottaa leivän olettaen, että se on jonkinsortin tarjouksessa, kun niitä siinä kymmenittäin vielä myyntiin aseteltiin. Asiakas ostaa lisäksi kahden kilon pötikän sisäfilettä, ankankoipia toista kiloa ja muutamaa muuta hintavahkoa herkkua. Kassalla neitokainen katsoo viimeisenä hihnalla tulevaa leipää ja sanoo, että tässä ei ole hintaa. Ei ole ei, koska asiakas oletti, että leipänen on kiinteällä tarjoushinnalla myynnissä. Eikäpä siinä leipätiskin vieressä ollut vaakaa tai kilohintamainintaa, joten oletus oli siksikin vahva.

Kassajonossa takana odottava mieshenkilö sanoo, että anna nyt hyvänenaika se leipä kaupantekijäisiä, onhan laskun loppusumma sentään yli 80 euroa. Kassatyttö ei anna vaan sanoo asiakkaalle, että maksaisitko leivästä vaikka 3 euroa. No en todellakaan, sanoo asiakas, leipä on nimittäin todella pieni, hiukan sämpylää roheampi. Mies takana, että myy se eurolla mutta kassatyttö ei anna periksi, 3 euroa. Asiakas sanoo, että 2 tai pidä leipäsi. Kello on viittä vaille 18, liike kuulutetaan suljettavan viiden minuutin kuluttua. Leipä jää kassalle. Ja kymmenet leivät hyllyyn ja toisille kassoille.

Tapaus 2: Asiakas löytää juuri oikeanlaiset kengät Helsingin Haloselta mutta pienin koko on valitettavasti numeroa liian iso eli 4½. Ei hätää, ajattelee asiakas, onhan Halonen Tampereellakin. Vaan siellä sama juttu, pienin koko on 4½. Asiakas hiukan jo ihmettelee, että onpas pienijalkaiset olleet nyt sankoin joukoin liikkeellä. Mutta onhan vielä Turun Halonen. Mutta sielläkin sama juttu. Viimein asiakas ihmettelemään myyjälle, että onko oikeasti nyt niin, että kaikki pienemmät koot on myyty vaikka kenkämalli on ihan uunituore. Myyjä näpyttelee konettaan ja sanoo, että Haloset eivät ole ottaneet valikoimiinsa ollenkaan pienempiä kokoja. Pienin koko heillä on 4½. Asiakas löytää Stockmannilta koon 3½ ja ostaa heti pois.

Kirjoitti: mea 13:49 | Jälkipuheet (8)

Tässä tänäiset tavarat kassista lattialle kumottuina: kahdet hanksat, lompsa, 4 kynää, 1 käytetty nenäliina, 5 karkkipaperia, resepti, 6 kuittia, känny, Lemon-savett, ibuprofeenia, muistikirja, 2 Fazerin sinistä, 1 Geisha, Malacon Touch of Sea -karkkipussi, bussikortti, askelmittari, kulkukortti, jugurttitoffeeta pussillinen (avattu), hiusharja, auton avaimet, lamppu, kotiavaimet, työavaimet, toinen lamppu.

Mutta tämä vain siksi, että siivosin laukun eilen.

Tässä hullutuksessa Pnuk, b., Minh ja Tiina toimivat yllyttäjinä.

Kirjoitti: mea 22:16 | Jälkipuheet (16)

Alan huolestua itsestäni. Työpäivät alkavat sunnuntain ja maanantain välisenä yönä painajaisina siitä, että en saa työpaikan rautaovea auki ja olen unohtanut jotain tärkeätä. Sen jälkeen teen töitä tai "teen töitä" yhteen putkeen yötä päivää perjantai-iltaan saakka. Sitten onkin taas sunnuntai-ilta.

Tänään viideltä luulin herääväni torstaiaamuun ja iloitsin hetken, kunnes tajusin. Sitten iloitsin siitä, että iloitsin niinkin pienestä asiasta. Sitten siitä, että osaan vielä iloita. Sitten olin vain surullinen. Kukaan täysjärkinen ei iloitse tiistaiaamuna siitä, että luulee olevan torstain ja sitten siitä, että osaa iloita.

Miten minusta tuntuu, että tämä ei nyt mene suunnitelmien mukaan.

Kirjoitti: mea 21:05 | Jälkipuheet (10)