Pahimmillaan alku voi olla päättymätön. Hiipuva, lopulta, mutta koskaan selkeään päätepisteeseen saapumaton.

Säilyhän järjissäsi siellä nyt.

Parhaimmillaan alku voi myös olla päättymätön. Hiipuva hikan silloinkin, mutta koskaan päätepisteeseen saapumaton.

Rakkaus. Joskus. Joskus taas ei.

Alussa ei onneksi voi koskaan tietää, kumpi alku on käsillä. Ja voi kuvitella sen olevan alku loppumattomaan parempaan.

Hmmm.. ei hyvää lupaa järjen kannalta nyt nämä minun höpinät. Hyvää ei lupaa höpinät. Höpinöistä menee järki ja järjissään ei höpise...

Se, ettei tiedä, onko kysessä alku, on hyvä alku. Sitä voi ajatella, että mikäs tässä, eihän tämä nyt alku voi olla, mutta alun vain jatkuessa ja jatkuessa ja sen selkeääkin selkeämmin osoittautuessa aluksi, mitä ei, kuten todettu, aluksi ehkä tajunnut, tulee aluksi mielen valtaavan ensi hämmästyksen jälkeen levollinen olo: alkuhan tämä, ei siinä mitään. Tätä mielentyyneyttä voi kestää jonkin aikaa, kunnes mielen perukoilta hiipii pintatajuntaan epäilys, joka aluksi tietenkin on vienon huilumainen kuin London Symphony Orchestran osuus Mahavishnun levyllä, mutta siitä vahvistuu ja herättää kenties myös joskus öisinkesken kuumeisen nukunnan: jos tämä oli alku niin pakkohan sen on joskus loppuakin, sen alun... Millainen se mahdollinen keskikohta sitten onkaan, siinäpä painajaisten rehu vailla vertaa!

Enzio, olen liikuttunut. Nukuntani on parempaa nyt, kun tiedän, että loppu häämöttää.

Loppu. APUA!

Voit tarrata jatkossakin Mea nalleesi käsittääkseni luottavaisesti ja pöyhäistyn tyynyn päälle laskea pääsi edelleen virvoittavaan nukuntaan, sillä omankin selontekosi mukaisesti tilanne on nyt tämä: olet vasta alun alussa, ja se on kakunpala kuule. Sitten seuraa alun keskikohta, joka jatkuu jonkin aikaa, ja sitten tulee se alun loppu. Voit siinäkin kohtaa hymyillä luottavaisesti, koska sitten tulevat (kronologisesti, ja näköjään myös aakkosjärjestyksessä) keskikohdan alku, keskikohdan keskikohta ja vihdoin keskikohdan loppu. Nou hätä här heller; sitten kehiin heittyvät lopun alku, lopun keskikohta ja vihdoin lopun loppu.

Ja mitä sanoo ikiaikainen viisaus tässä kohdin: "Jonkin loppu voi olla jonkin muun alku". Ei siis hätä ole tämänkään näköinen.

Siis tämä on lopun alkua. Sitähän minäkin.

APUA.

Ei kun alun loppua. Ja se lutviutuu ilman muuta apua kuin nukunta. Ilman muuta.

Tilanne on tukala, mutta TODELLA mielenkiintoinen. Koska jonain yönä (tai päivänä) äkkiä hoksaat, mitä uni yrittää sinulle sanoa. Mikä on se "lääke", jota nyt olet vailla. Se vasta voikin olla alku!

Alun loppu kuulostaa kyllä ehdottomasti paremmalta kuin lopun alku. Toisaalta; vastahan tämä alkoi, joko tämä on lopun suoralla.

APUA!!

Nukunta olisi ehdottomasti lääke kaikkeen. Mutta kun tulee se A-P-U-A. Sitä alkaa pelkäämään jo ennen nukuntaan menoa ja siinä sitä sitten itselleen kertoilee, että hei, mitään ei ole unohtunut, mitään sairautta ei ole, ei lääkkeitä., ei kuoloa. Kaikki on hyvin. Vaan ei.

APUA!!!

Kun näin otsikon, mietin - "sekö lienee, joka aina hankalaa". Ja sehän se. Sitten muistin ne isot saappaat. Seitsemän peninkulman saappaista saavat pontimensa levottomat jalat, ja levottomista jaloista yhäti edelleen levoton uni.

Kun tämän tiedät, jalkahieronta auttaa aina. Varma konsti, silloinkin, jos nukunta ei ilman muuta auta.

Hyvinpä muistat. Ne saappaat juurikin.

Mikään ei muuten ole niin ääri-ihanaa kuin jalkahieronta ja kun varpaita venytetään. Mikä vääryys, että se on ihanaa vain jonkun muun tekemänä.

Jos nyt yrittäisi nukuntaa. Kerron huomenna, oliko neuvoista APUA.

Siellä myrskyää, myös ulkona.

Höh. Lääkkeitä varten mitään sairautta tarvita. Kunhan kerrot tämän tarinasi lääkärille, niin saat lääkkeitä kelpo repertuaarin. Turhauttavaa se luulis tommosen olevan, että tyhjiä kaappeja joutuu koluamaan yökaudet.

Halvemmalla ja ehken pienemmällä krapulalla selviää tee-se-itse -versiossa, jossa hyllylle varataan valikoima käsikauppaosaston pillereitä. Edellyttäen että mieli on vielä kaapille päästyä riittävän unessa uskoakseen kauniin keltaisena kiiltelevään kalaöljykapseliin.