Kivi kerrallaan
Kun pää ja takki ovat tyhjiä, pitäisi tehdä, kuten työkaveri tänään iltapäivällä. Hän ryhtyi perkaamaan viinimarjoja. Huoneessaan odotti purkamaton muuttokuorma, työtehtävät pursuilivat käytäville ja koko Korporaation muuttoprojekti on kesken noin tuhannen muuttolaatikon verran. Tyynen rauhallisesti hän kuitenkin ryhtyi perkaamaan marjoja, koska hän ei omien sanojensa mukaan pystynyt sulattamaan kaikkea sitä muutosta. Muuttoa, uutta työtä ja kaikkia niitä purkamattomia laatikoita.
Miksi, kysyi tuttava, kun ylpeänä kerroin kiivenneeni kahden ja puolen kilometrin korkeuteen vuorelle? Niin. Miksi? Ehkä siksi, koska olin päättänyt. Tai siksi, että se on Pohjois-Euroopan korkein vuori ja sinne kiipeämällä todistin itselleni pystyväni ihan mihin vaan, jos haluan. Ja ainakin siksi, että opin, ettei ei pidä ajatella liikaa asioita etukäteen. Ne tulevat sellaisina kuin tulevat, pohdin minä niitä tai en. Liiallinen pohtiminen vain estää ryhtymästä ja vain ryhtymällä selviää, pärjääkö vai ei. Kaikesta selviää, kun ottaa asiat kivi kerrallaan.
Jälkipuheet
Onneksi olkoon vuorenvalloittajalle! :-)
Niinpä niin, toiset kääntävät kiven kerrallaan, toiset taas jättävät kaikki kääntämättä ja odottavat, että asiat hoituvat omalla painollaan - eli tarunhohtoinen Joku käy hoitamassa ne.
Nyt vaan tarkkana, ettei Joku istu sinun tuolillasi.
Kiviä kääntelemättömät useimmitenkaan eivät tosiaankaan odota turhaan, sillä aina löytyy joku, joka niille kivet puolestaan kääntää. Aina.
Vuorenvalloittaja suunnittelee jo seuraavaa projektia.
Kuka minä? 8-o
(Vuori kerrallaan Veikkakin kaikki yli kahdeksan kilometrin huiput valloitti. Kunnioitettava saavutus, mutta jokaiselle kai löytyy omansa. ;-)
Jokaiselle löytyy kyllä omat vuorensa. Yhdelle se on puheen pitäminen luentosalissa, toiselle kahdeksan kilometrin vuori ja kolmannelle molemmat.
Minun seuraava vuoreni on viiden kuukauden pesti isoissa saappaissa ja se alkaa syyskuussa. Mutta kivi kerrallaan.