Klikkaa kuvaa.

Valokuvatorstai/Ahaa

Kirjoitti: mea 19:39 | Jälkipuheet (13)

Olen löytänyt itseni tarpomasta syvissä vesissä. Ensin se ilmeni niin, että halusin kristallikruunun vessaan. Lieventelin todentamaani kriisiä keskustelemalla itseni kanssa, että onko kristallikruunun haluaminen *vessaan* keski-ikäisyyttä vai sen väkinäistä kieltämistä vai vainko sisustuslehtien salakavalaa vaikutusta vai ehkä jopa originellia tai ehken sen vielä väkinäisempää tavoittelua. Olen edelleen haluamisen asteella eikä se johdu niinkään kriisinpoikasen tiedostamisesta kuin siitä, että sellaista ei vaan löydy.

Mutta ei tässä vielä kaikki.

Olen alkanut himoita moottoripyörää. Ja tämä on jo vakavampi juttu. Se alkoi salakavalasti haluamalla ensin motoristin käheitä buutseja, joilla voisi kävellä uskottavan kuulisti. Sitten löysinkin itseni jo himoitsemasta nahkahousuja ja rotsia. Eikä aikaakaan, kun näin sieluni silmin itseni musta kypärä päässä istumassa mustan Harrikan selässä. Paitsi että. Mistä muka löytyisi niin matala Harrikka, että puolitoistametrisen kokonaisvarteni jalkaosuudet ylettäisivät maahan? Ei mistään. Kunnes kaveri lähettää linkin, että tässä se nyt olisi: istuinkorkeus 64 cm. Ja eikun mittanauha esiin ja kokeilemaan, ylettääkö jalat. En yllyttäisi hullua.

Jos vielä alan himoita itämaisia mattoja, niin potkikaa. Tai siis... Mutta vain vieraskoreudeksi. Vain ja ainoastaan. Ja että se on just oikean värinen ja sopii tarinoita kertovan tuolin kanssa yhteen kuin musta kypärä ja peililasit.

Kirjoitti: mea 20:29 | Jälkipuheet (7)

Aina näinä pitkinä vapaina viikonloppuina hiipii mielenpohjalle pieni ja äkäisä syyllisyyspeikkonen, että pitäisi käydä kotikotona. Se ei pääse unohtumaan, sillä äiti muistaa muistutttaa jokaisessa joulu-, pääsiäis- ja syntymäpäiväkortissa, että millos tulet. Onneksi vappuina ja juhannuksina ei lähetellä kortteja. Ja onneksi äiti ei tiedä, että helatorstain jälkeisen perjantain voi ottaa vapaaksi. Tiedän, että pitäisi käydä useammin muttakun....

Syyllisyyspeikon sättiessä taka-alalla istuu olkapäällä toinen sarvipää, joka muistuttaa, että kun sinne kotikotiin sitten menee, niin alkaa heti syyllistävä kuulustelu. Olet tainnut laihtua/lihoa [hyvin paheksuvalla äänellä, koskaan ei ole kuitenkaan kohdallaan]? Olet sitten auton ostanut [siitä on viisi vuotta], kyllä sulle olis hyvin kelvannut se isän vanha Saabi [vm. 1989]. Kyllä kaikki serkut käyvät useammin [niille ei motkoteta vaan niihin suhtaudutaan kuin täyspäisiin ihmisin]. Ja niin edelleen. Loputtomiin pelkkiä syytöksiä, miten olen tehnyt minkäkin asian väärin. Jos uudet asiat eivät ritä, kaivetaan varastosta vanhoja. Ja niitä riittää. Toisena vierailupäivänä päätän, että nyt on aika poistua, vielä kun olen viileyteni säilyttänyt. Enkä tule ehkä ainakaan viiteen vuoteen. Jonka jälkeen äidin onkin hyvä aloittaa syyllistäminen siitä, että joko sinä nyt lähdet, vastahan sinä tulit.

Äiti, miksi en muista, että olisit halannut minua koskaan. Miksen minä muista koskaan kuulleeni äiti sinulta sellaista, että ihminen on erehtyväinen mutta kyllä sinä olet hyvin pärjännyt, rakastan sinua siksi ja siitä huolimatta. Sen sijaan, että syyttäisit minua siitä, että en käy useammin, voisit miettiä, että miksi en.

Toisen meistä pitäisi olla suvaitsevampi ja joustavampi. Tiedän, että nimenomaan minun. Pitäisi.

Kirjoitti: mea 10:18 | Jälkipuheet (23)

Ennen näitä maailmanlopun avaruusinsinöörien keksimiä eTyöpöytiä ja eVuosilomananomislomakkeita, eSaldontasausvapaa-anomuslomakkeita, eSäästövapaa-anomuslomakkeita ja eLomarahanvaihtovapaa-anomuslomakkeita oli vielä elämä. Kunnes tuli eLämän eSiaste ja lomakkeet vietiin Word-tiedostoina nettiin, josta niitä ei kenenkään logiikalla löytänyt. Onneksi niitä vanhoja oli eSimiehen lokerossa monistettuna.

Sitten joku konsultinperkele möi Korporaatiolle eTyöpöydän ja nyt eLomakkeen täyttäminen vaatii vähintään dippainssin taidot ja erityisesti sen logiikan. Jos eLomakkeen onnistuukin jollain ihmeen tavalla täyttämään, niin se häviää jonnekin eLomaketaivaaseen eikä ihminen tiedä, onko vaiko eikö se lähtenyt hyväksyjän eTyöpöydälle ja jos ei, niin minne sitten ja jos, niin milloin se on hyväksytty. Sehän ei *tietenkään* voi missään tapauksessa olla eTyöpöydällä siinä kohdassa, jossa sanotaan, että Kesken, jos se on kesken käsittelyn. Siinä nimittäin ovat ne eLomakkeet, jotka eivät ole lähteneet mihinkään vaikka Lähetä-namiskaa olisi painellut otsansa ruvella viikon. Kohdassa, jossa lukee Siirretyt, ei sitten toisaalta tietenkään ole ne anomukset, joiden anottua aikaa olisi siirretty tai jotka olisivat matkalla hyväksyjän eTyöpöydälle, Ei. Vaan Siirretty tarkoittaa, että ne on hyväksytty. eTietenkin.

Kirjoitti: mea 10:27 | Jälkipuheet (4)

Sieltä asteleekin rohkeasti ja pystypäin Pirjoannikki, joka kevään ensimmäisen lämpimän päivän kunniaksi on sonnustanut ahterinsa ja norsunluun valkoiset muodokkaat reitensä piukkoihin kesäsortseihin. Rohkeasti on hän paljastanut "pikku"housujen haarakiilan saumat, jotka valkoisten kireiden sortsien lävitse kuultavat haastavasti. Ja voi miten näppärästi onkaan hän osannut yhdistää suonikohjuisiin sääriinsä juuri oikean sävyisesti sointuvat pinkit Crocsit. Kuinka kantaakaan Pirjoannikki ylpevästi valkoiset allinsa hihattomassa kesäpaidassaan.

Kavaljeerinsa Perttikalevi on hänkin näppärästi vyöttänyt monitoimivatsakukkaron sortsien vyötärönauhan päällä roikkuvan vatsakumpareen alle. Sortsit ovat rohkeasti lyhyet paljasten kuhmuraiset valkoiset polvet. Lahkeista pistävät karvaiset sääret sukeltavat uhkarohkeasti valkoisten tennissukkien varttamana mustiin nahkakenkiin sointuvasti täydentäen kesäisen asukokonaisuuden.

Miten niin on suomalaisella naisella ja miehellä huono itsetunto? Muka puuttuu tilannetaju ja reagointiherkkyys?

Kirjoitti: mea 16:50 | Jälkipuheet (8)

Koska Latella on tosiaan se voimakas taipumuksena tehdä minusta rekkalesbo, on minun aina silmä kädessä valvottava Laten toimia. Kurottelen peiliin ja sanon, että ihan pikkasen tuosta vielä ja ehkä voisit tästä näin ja voisiko tuosta vähän ohentaa. Lopulta hiuskampaus tyydytti tänäänkin ja olimme molemmat tyytyväisiä.

Kassalla Late jostain syystä kysyi päälläni olevasta paidasta että ostiko tuon joku sulle vai ihan itsekö ymmärsit.

Kirjoitti: mea 20:23 | Jälkipuheet (9)

Nainen pukeutuu vastoin tapojaan hameeseen, koska hänellä on Uudet Kengät. Niissä on korot ja kun niillä kävelee, iskevät naisen sielu ja tanner tulta. Hameen helma keinuu mukavasti. Hän kävelee paljon, koska hänestä on hauska keinuttaa helmaa ja tuntea korkojen tuoma itsevarmuus ryhdissään.

Kustannuspaikan käytävillä kaikuu pienemmästäkin syystä kop kop kop kop .... Nyt ei ole oikea aika laittaa sähköpostia, nyt kävellään asioita toimittamaan luokse. Kokoushuoneen suljetun oven takana virkasisko oli sanonut, että jollain on nyt uudet kengät. Johon toinen oli tiennyt kenellä, koska hän oli aamulla huomannut. Ihanat, oli sanonut.

Nainen kävelee asfalttilähiön bussipysäkilta kotiin päin. Kop kop kop kop .... Hän näkee jo kaukaa, että yksi vakiosyrjäytyneistä hoipertelee vastaan. Professori. On monet kerrat muistanut kertoa, kuinka asiat olivat ennen hyvin mutta sitten penaalista loppuivat kynät. Onnellinen mies, hymyilee aina itsekseen. Miehen katse kirkastuu. Kangertaen mutta lempeästi hän sanoo: Shun kengät kopishee niin ihanashti.

Kirjoitti: mea 18:00 | Jälkipuheet (14)

Teoriassa tiedän, miten pitäisi toimia tilanteessa, kun kaveri on minulle velkaa mutta ei ilmeisesti muista sitä itse. Kehityskeskustelukoulutuksen käyneenä tiedän, että minun ei pidä ottaa asiasta syytä niskoilleni eikä tarjota valmiita toimintatapoja vaan pitää kysyä korrektisti, että miten aiot toimia maksamattoman velkasi kanssa? Teoriassa siis näin.

Käytännössä se nyt ei vaan mene niin. Ei kaverilta mennä noin vaan kysymään. Eikä niinkään se mene, että kysyisi, että oletko unohtanut, että meillä on maksamattomia varainsiirtoja välillämme. Jos vaikka olisikin unohtanut, niin minusta ei ole asiasta muistuttajaksi. En halua nolostuttaa ketään. Eikä myöskään toimi rehti kysymys, että milloin ajattelit maksaa velkasi pois. Koska olen tällainen hyväksikäytettävä nössö, joka itse aiheutin tilanteen vastaamalla maksuajan pidennyspyyntöön jotain, jonka saattoi ehkä tulkita niin, ettei tarvi maksaa. Vaikka tarkoitin sanoa, ettei maksulla ole kiirettä.

Pitäisi vaan reippaasti käytäntöönpanna mummuvainaan neuvo, että parempi, että paha mieli on toisella kuin itsellä. Mutta juuri sitä neuvoa en ole koskaan osannut noudattaa. Liian usein olen kantanut jostain asiasta pahaa tai loukattua mieltä, josta aiheuttava osapuoli on täysin tietämätön. Päiväkaudet olen pyöritellyt päässni vuoroin sitä, miten asian sanoisin, vuoroin pahaa mieltä ja joskus jopa suuttumusta, mikä vasta ärsyttääkin, koska olen vihainen lähinnä itselleni. Äärimmäisen ärsyttävää tällainen nössöys. Onko missään kesäyliopistossa Miten opin nössöstä jämäkäksi -pikakurssia?

Kirjoitti: mea 13:05 | Jälkipuheet (16)

Olen ollut hyvin frustroitunut nykymenoon: kaupunki on väärällään vain joko nuorisovaatehtimoja tai burberrygerryweber-rouvien kalliita putiikkeja. Vaihtoehdon tarjoavat vain Sokos ja Stokka, joista en sano muuta kuin, että eivät ole minua varten. Minulle siis ei niin mitään. Olen joko liian vanha tai liian nuori tai liian pieni tai liian klassinen tai ihan vaan liian vaativa,

Mutta nytpä on maailmani pelastunut. Työmatkan varrella on pitänyt vuosikausia pesää putiikki, jonka näyteikkunatarjontaan en ole koskaan perehtynyt, kun olen sen mieltänyt rouvavaatehtimosarjaan. Toissapäivänä, kuinka ollakaan, näyteikkunasta iski kutsuvasti silmääni juuri sellainen lyhyt, simppeli, musta pellavajakku, jonka tarvitsen. Sisällä liikkeessä havaitsin välittömästi, että pellavaksi luulemani kangas olikin sellaista öklöä rypistymätöntä tekokuitumummomuovikangasta, jota laittaisin päälleni vain kolmasti kuolleena. Koska en kehdannut lähteä samantien liikkeestä ulos [yksi pahimpia ongelmiani], haahuilin muka kiinnostuneena vaatteita hiplaten.

Kaksi harmaatukkaista papiljottikiharaista myyjätärtä, ilmeisesti omistajia, seurasi ainoata asiakastaan tarkasti. Liike oli täynnä kirjavia, tekokuituisia, kuminauhavyötäröisiä vanhainkotivaatteita, joten yritin kohteliaaksi katsomani ajan kuluttua poistua vähin äänin. Juuri kun olin jo ovenkahvassa kiinni, toinen harmaatukkaisista huomasi ainoan asiakkaansa pakenevan ja huikkasi perääni, että tässä olisi tällaisia mustia vatteita [pisteet mummulle]. Mummu veti tangosta liivihametta ja sanoi, että tässäkin esimerkiksi olisi tämmöinen nuorekas liivihame.

NUOREKAS! Vihdoinkin liike, jossa minun oikea olemukseni tajuttiin heti. Musta ja nuorekas. Harmillista, että en ole hameihmisiä. Olisin niin halunnut halata niitä mummuja.

Kirjoitti: mea 10:28 | Jälkipuheet (6)

Aaamulehden ylisönosastolla tänään joku äiti valitteli katkeraan sävyyn, että kun perheen lapset on niin pieniä vielä, ettei ne yksin osaa oataa äitien- ja isänpäivälahjoja, niin hän ei koskaan saa lahjaa mutta isä kyllä saa. Kyllä on maailmassa murheet pienet, jos ne tuossa ovat.

En ymmärrä tätä äitienpäivän touhotusta. Isommat lapset pyytää rahaa, että ne voi ostaa jotain tarpeetonta krääsää tai halpaa kielohajuvettä. Perheen isät ostaa vaimolle yöpaitoja vaikka eihän ne vaimot niiden äitejä ole. Sunnuntaiaamuna teeskennellään puolin ja toisin ja päivällä ravintolat on täynnä kirkuvia lapsia ja niiden valmistajia syömässä ylihintaista massalounasta. Ensi viikolla paituleita sitten vaihdetaan mieluisampiin.

Kävin äsken laittamassa omalle äidilleni kortin, kun tiedän, että jos korttia ei tule, niin maailma kaatuu. Kortin pitää hänelle lisäksi olla mahdollisimman kallis ja kuoressa postitettu, mikään taakse kirjoitettava ei tule kyseeseen. Ei muuten ole helppo tehtävä löytää tekovitsikkäiden, vaaleanpunaisten ja siirappia valuvien korttien joukosta edes suhtjärjellisen asiallisen korrektia. Jos välit eivät ole siirappia, niin en tajua, miksi kerran vuodessa pitäisi teeskennellä. En vaan pysty. Vaadin korrekteja ja tyylikkäitä kortteja.

Pari sanaa niistä korttien suojakelmuista vielä: minkä saaterin takia ne pitää olla niin tiukasti sinetöidyt, että ilman saksia tai puukkoa niitä ei saa auki ja harvemmin on tuolla postilaatikolla asioidessa teräaseita mukana. Äitini varmaan nyt yli-ilahtuu, kun saa reunastaan ruhjoutuneen ja revenneen kortin.

Kirjoitti: mea 13:08 | Jälkipuheet (18)

Alkuvuodesta alkanut hivuliaasti etenevä kuntokuuri elää ja voi hyvin. Olen kävellyt tänä vuonna reilut 1,2 miljoonaa (miljoona kaksisataa tuhatta) askelta, joka tekee pyöräilyn kanssa noin 1900 kilometriä. Osa askeleista on taivallettu hyvinkin vaativissa olosuhteissa. Esimerkiksi toissapäiväiset 20 000 askelta, jotka kuljettivat virkanaista pienehkön vuorehkon korkuisia nousuja ylös ja alas ja taas ylösalas, aikaansaattivat mukavasti kipeät reidet ja pakarat.

Tänään oikein erikoisen kipeät, koska kompastuin yöllä eilen intopäissäni kokoamaani kenkiä täynnä olevaan jätesäkkiin. Kaatua tossautin itseni nolosti takamuksilleni parketille. Mutta ah, kipu on niin kaunista, kun se on oikeista asioista lähtöisin. Kaatuminenkin. Etenkin tällä kertaa se. Taidan jättää säkin vielä pariksi päiväksi muistuttamaan raivaamisen ilosta.

Minussa on kyllä jotain masokistin vikaa. Paitsi että nautin luonnottomasti fyysisestä, itseaiheutetusta terveestä kivusta, minussa elää henkinen pikku masokisti. Se kutkale pakottaa minut silloin tällöin ja yhä uudestaan itserääkintään muutamien blogien äärelle. Ne saattavat minut aina potkuraivokiljunnan valtaan. Miksen vaan hävitä niitä listoilta? En tiedä. Joku itsepiiskaaminen minua niin vaan niissä kiehtoo. Juuen, en kerro, mitä ne ovat. Niitä on kolme. Kuulisittepa sen joka kertaisen puhkumisen, minkä ne minussa nostattavat.

Jumalavita. Nyt ei muuten ole asiaa meikäläisellä kauppoihin. Siellä myydään vain joko yo-hepeneitä ja korkokenkiä tai allöpinkkejä äitienpäiväpaituleita, joissa on öklöttäviä kuvia ja hempuleita tekstejä. Jos on pakko ostaa paita, niin miksei osta rehellistä ja puhuttelevaa. Minä taidan ostaa itselleni tämän.

Kirjoitti: mea 19:32 | Jälkipuheet (4)

Kun oikein isot asiat ahdistaa eikä niille mitään voi, kannattaa hakata hetki päätä seinään. Sen jälkeen vähän tutkaintavastenpotkintaa ja sitten heitetään kaikki paidat, puserot ja kengät lattialle ja ronskilla kädellä, surua tuntematta, erotellaan säilytettävät ja roskat ja Uffen tavarat.

Kun kaapeissa ja päässä on tilaa ja tuulettunutta, tartutaan toimeen eli sanotaan, että mättää ja miksi. Voi mennä syteen mutta voi se mennä saveenkin.

Elät yhteiskunnassa, jossa on kolme luokkaa:

• Välistävetäjät määräävät, mitä kilttien pitää ajatella, uskoa, toivoa ja ostaa.
• Kiltit tarvitsevat välistävetäjiä, koska he eivät tiedä itse, mitä heidän pitää ajatella, uskoa, toivoa ja ostaa.
• Viisaat tietävät, mitä haluavat ja toimivat sen mukaisesti.

Josef Kirschner: "Ensin minä, sitten muut"
Egoistin käsikirja

Kirjoitti: mea 20:15 | Jälkipuheet (13)