Klikkaa kuvaa.

Valokuvatorstai/Naamiaiset

Kirjoitti: mea 09:28 | Jälkipuheet (11)

Aiemmin joskus on tullut jo todetuksi, että jo kolmen päivän matkalle nainen tarvitsee kaksi ISOA kassia, kun ei voi tietää, millä tuulella tulee olemaan. Että onko se valkoinen vai musta vai harmaa T-paitaolo ja jos mikä, niin mitkä niistä neljästä kenkäparista, neljistä housuista, kahdesta käsilaukusta ja neljästä takista muodostaa yhdistelmän, joka miellyttää. Ei siis siinä mitään, nainen on tottunut.

Ja siihenkin on jo tottunut, että niitä vaatteita on aina ihan turhan paljon mukana, koska nainen pitää kuitenkin vain niitä muutamaa lempivaatetta, jolla tuulella tietää oleensa jo pitkään.

Ja sekin on tuttua, että vaikka kassissa on jo neljä mustaa T-paitaa, sinne viime hetkellä tunkee vielä yhden, jota on etsinyt kolme päivää, koska ainakin *se * paita on pakko olla mukana.

Eikä siinäkään mitään uutta ole, että vaikka niitä vaatteita on kaksi ISOA kassillista, niin sieltä puuttuu juuri se oleellinen vaate, koska on oletettua kylmempi/lämpimämpi/sateisempi keli.

Mutta sitä ei nainen saata ymmärtää, että vaikka naisella e-i o-l-e y-h-t-ä-ä-n m-i-t-ä-ä-n päällepantavaa, on naisella kaksi ISOA kassillista mukanaan.

Kirjoitti: mea 13:41 | Jälkipuheet (5)

Vaivuin eilen hetkelliseen kevätahdistukseen. Kaikki muut naiset ovat niin paljon parempia _naisia_. Niillä on ikkunat ja parvekelasit pestyinä, pyörät huollettuina, autossa renkaat ajoissa vaihdettuina, kaapit ja vaatehuoneet järjestyksessä. Niillä ei ole irtonaisia lattialistoja, sotkuisia johtovyyhtejä nurkissa perustamassa villakoirakenneleitä eikä niillä ole vaatteet epämääräisinä myttyinä käyttämättömän kuntopyörän päällä. Niillä on tukat aina timmingissä ja timangikoristeiset ranskalaiset kynnet ja niillä pysyy punat huulissa koko päivän ja ne pystyy kävelemään korkokengissä luontevasti.

Olen toki silti sinut itseni kanssa. Hyväksyn puutteeni ja olen ajoittain jopa vähän ylpeäkin siitä, että rohkenen olla se, mikä olen. Siis _ajoittain_. Sillä painavathan ne pesemättömät ikkunat mieltä. Erityisesti parvekelasit. Ja se joka aamu jalan alla narahtava parketin irtonainen lauta. Ja näytetapetin käpristyneet palat kirjahyllysssä ja niiden repimät ruhjeet makkarin seinissä. Ahdistavat ne vaikka kuinka sinuttelisin itseäni. Olenhan äitini kasvatuksen tuotos. Kasvatuksen, jonka paras naiseuden todiste on puhdas koti ja tomeruus. Muistissa on syyttävä sormi, joka pyyhkäisi ovenkarmin päältä pölypesän ja kampasi maton hapsut. Huoh. Kuinkahan kauaksi pitää elää, että ne äidin essun nauhat ei enää ylettyisi.

Kahvihuoneeseen oli joku sopivasti tuonut kirjan stressin hallinnasta. Avasin sen sattumoisin kohdasta, jossa sanottiin, että avioliitto on naiselle paras konsti stressin poistoon. Just. No ehkä se ukko pesisi ne ikkunat.

Se kuntopyörä on muuten pätevä kuivausteline.

Kirjoitti: mea 16:06 | Jälkipuheet (13)

Mies tarvitsee farkut ja uudet kengät. On tarvinnut jo jonkin aikaa eli muutaman kuukauden akuutisti ja saman verran tiedostanut, että tilanne kaatuu päälle kesän kynnyksellä viimeistään.

Lauantaina vihdoin mies ja nainen laittautuvat shoppailemaan. Rauhassa nautittujen orientoivien lattekupillisten päälle on ihan pakko istahtaa vielä terassille. Kylmä olut ja siideri ja uutuuttaan outo aurinko tekevät arjen raastamalle ihmismielelle oivaa. Ehkä otamma toiset, sanoo mies.

Terassilta voisikin lähteä kaupoille mutta pariskunnan naisedustaja ei huomannut käydä äsken vessassa, joten on ihan pakko ensin mennä toiselle terassille. Ja kolmannelle, koska on lauantai. Eikä sitä tiedä, koska aurinko seuraavan kerran vapaapäivänä paistaa.

Yhtäkkiä, kesken kaiken, kun nainen jo luuli, että ostosretki siirtyi hamaan tulevaisuuteen, sanoo mies, että nyt ostoksille. Kauppakeskukseen. Kenkäkaupassa oikea malli ja koko löytyvät minuutissa. Sovitus, pari askelta ja pyörähdys. Joo, nää on hyvät ja kaupat on tehtynä kolmessa minuutissa. Sitten farkkuostoksille. Gantit? Aha, tuolla. Viidentoista sekunnin pleraus, koppiin. Nää on hyvät. Kassalle.

Siirtymisineen aikaa kului max. vartti. Olen kateellinen.

Kirjoitti: mea 17:36 | Jälkipuheet (7)

Click the picture.

Valokuvatorstai/Autio
Skywatch Friday

Kirjoitti: mea 22:29 | Jälkipuheet (7)

Mitä silloin tehdään, kun henkilö on tehnyt parhaansa ja vähän enemmän ja sitten tulee joku Ylioligarkkimestari, joka jyrää kaiken paskaksi vain siksi, että voi niin tehdä.

Jos menisi nyt ensin vaikka tuonne metsään hakkaamaan päätään puihin.

Kirjoitti: mea 17:31 | Jälkipuheet (8)

Click the picture.

Watery Wednesday #32

Kirjoitti: mea 23:07 | Jälkipuheet (11)

Tänään suojatien eteen pysähdettyäni antaakseni tietä parille nuorelle miehelle ja yhdelle perässä taapertavalle mummulle, meni sivuilleen vilkaisematta ja jarruvalojen vilkahtamatta vasemmalta kaistalta kaksi autoa ohitseni. Ja olisivat menneet suojatietä ylittävien ylitsekin, jolleivät pojat olisi arvanneet varoa. Mummu oli onneksi niin hidas, ettei ehtinyt edes jälkimmäisen auton alle, jonka keski-ikäisellä mieskuljettajalla oli kyllä aikaa ja tarmoa viestittää minulle jotain kansainvälisin käsimerkein. En ehtinyt niitä tulkita, kun aikani meni pelätessä mummuparan henkikullan puolesta.

Olen saanut erilaista käsimerkkitervehdystä jonkun kerran, ja aina miesautoilijoilta. Tilanne on yleensä joko suojatien eteen pysähtyminen tai sitten nopeusrajoitusten mukaan ajaminen. Hupinsa kullakin. Mikä minä olen niitä paheksumaan, jos sillä päivä pelastuu. Kunhan ihmettelen, että mikä siinä viehättää. Ilmeisesti pieni, naisellinen menopelini viestii isommille serkuilleen, että tuolla on varmasti nainen ratissa, näytänpä sille närhen pallin paikan. Meille naisautoilijoille jaksetaan naureskella, eikä aina ihan suottakaan [havaitsen jotain tutunomaista tuossa auton parkkiruutuun arpomisessa]. Mutta lienee kuitenkin pienempi paha hinkata autoaan ruutuun vaikka puoli päivää ketään kolhimatta kuin ajaa mummujen päälle suojatiellä.

Kauan en enää muuten väistele kaupungilla jalkakäytävillä päin käveleviä ihmisiä. Jos tämä meno jatkuu, saattaa kohta Aamulehdestä löytyä pikku-uutinen, että pieni virkanainen lähti jostain selittämättömästä syystä päästään Tammerkosken sillalla ja heitti niskapers-otteella kanssakulkijoita koskeen.

Kirjoitti: mea 17:54 | Jälkipuheet (9)

Olen aika lapsellinen monessakin suhteessa, mikä ei sinänsä ole varsinaisesti ihan huonokaan ominaisuus. Mutta eräässä suhteessa ei kannattaisi olla: minä nimittäin pääsääntöisesti uskon kaiken, mitä minulle sanotaan. Erityisesti uskoni on kohdistunut asiallisten sanomalehtien ja kansanedustajien sanomisiin ja kirjoituksiin. Tai no, ehkä ei niinkään merkittävästi kansanedustajien puheisiin kategorisesti mutta eräiden kansanedustajien puheisiin olen kyllä luottanut.

Luottamukseni horjuttuu nyt kyllä pahasti.

Lukekaa tämä ja hämmästykää. Näinkö löyhillä perusteilla ovat muutkin puheet ja uutiset? Mihin enää voi luottaa, jos ei asiauutisiin ja kansanedustajiin.

Kirjoitti: mea 10:10 | Jälkipuheet (12)

Klikkaa kuvaa.

Valokuvatorstai/Saapuminen

Kirjoitti: mea 07:42 | Jälkipuheet (10)

Eilinen ilmansuuntakeskustelu potkaisi ajatusliittouman murteenparsiin. Kuulevatko esimerkiksi lappilaiset kuinkakin tarkasti, mistä päin on toveri Aslak kotoisin alunperin? Tai osaako vaasalainen sanoa puheen nuotista, onko Brysselin koneessa viereen istahtava kanssamatkailija Seinäjoelta syntyisin vaikka Lappeenrannassa vuosikaudet asunut.

Meillä Itä-Suomessa tiedetään muutaman kymmenen kilometrin tarkkuudella, mistä päin sitä ollaan kotoisin. Vieläkin tunnistan puheen nuotista, että Turussa sattumoisin samaan pöytään istuva mies, joka kertoo asuneensa Turussa kymmenen vuotta ja sitä ennen Hesassa viisi, on kotoisin Kouvolasta. Jokin aika sitten, kun Marko Paananen Innossa esitteli omaa kämppäänsä, hänen virkapuheensa takaa kuului hetken innostuksen notkahduksessa aavistus kotkalaisuutta, jonka tunnistin heti. Eräs puhetyöläinen, joka on asunut kolmekymmentä vuotta Tampereella, tehnyt välilaskun Turkuun muutamaksi vuodeksi ja takaisin Tampereelle, puhuu edelleen nuotilla, jonka tunnistan anjalankoskiseksi.

Entäpä minä? En osaa enää äidin enkä iskän murretta, en ole koskaan oppinut tamperetta enkä varsinkaan osaa virkakieltä. Mie en ole vissiikää mistää kotosin. Kuuleekohan senkin puheesta?

"En mä tiedä, onko kääntynyt. Olenko mä koskaan mitään tietänyt, mä nyt vaan puhun."

- Ammattisijoittaja Peter Seligson: Lama on nyt ohi, Talouselämässä 15.4.2009.

Kirjoitti: mea 19:25 | Jälkipuheet (7)

Mustia pilviä nousee luoteesta. Luulen luoteeksi ainakin.

Jos olisi kesä, kohta jyrisisi.

Hassua, että en ole oppinut koskaan väli-ilmansuuntia. Minun täytyy mielessäni aina luetella koillinen - kaakko - lounas -luode ja piirtää mielikuvakompassi.

[Tämän tekstin kirjoittamiseen meni tunti. Joskus on tällaista.]

Kirjoitti: mea 20:19 | Jälkipuheet (17)

Minä en ymmärrä yhtään pääsiäistouhottamisen päälle. Lapset kiertelevät intopiukassa kylillä viikkoa ennen pääsiäistä rimputtelemassa viattomien pääsiäisvastaisten tahojen ovikelloja haluten heilutella risuja. Siitä hyvästä palkkiota pitäisi vielä antaa. Muka perinne. Tiedoksi vaan, että avaan oven heti, kun käännyn ortodoksiksi.

Ja entäpä sitten kouhkaaminen lampaan resepteistä ja kananmunien maalaamisesta [miksi _kukaan_ haluaisi syödä kananmunia pääsiäisenä, kun sitä lammasta ja herkkua on paikat väärällään]. Tai rairuohon kasvattamisen jännyydestä ja siihen sitten kivasti Tiimarin antimista askarreltujen munien ja tipujen asettelemisesta. Ihme toohottamista. Pääsiäinen on kiva, kun on töistä vapaata. Mämmi on hyvää. Kerman ja sokerin kanssa. Mutta siinä se. Piste.

Eilinen hiuskampausalennustilani johti välittömästi puheluun Latelle. Parturin tuolissa otin tottuneesti laatulehti Seiskan luettavaksi ja eikö kannessa ollutkin Hannele Laurilla juuri oikean näköinen tukka. Sanoin Latelle, että jotakin tommosta ajattelin tällä kertaa. No. Kyllähän te Laten ja rekkalesbon muistanette. Puolen tunnin saksittelun jälkeen Late sanoi, että kyllä tää mun mielestä nyt Laurin voittaa kevyesti.

Jonkin sortin kostolta tämä nyt ylempäin voimain taholta käsin vaikuttaa, että minunlaiseni parkkiintuneen pääsiäisrituaalien vihaajan täytyy näin ollen vastoin tahtoani esiintyä talouden virallisena noita-akkana.

Kirjoitti: mea 17:17 | Jälkipuheet (12)

Maanantaiaamu. Ikkunasta ei näe kuin sumua, ehkä kuuluu jokusen sadepisaran ropsahdus. Ankeaa. Väsyttää.

Suihkuun. Peilin eteen. Moussea tukkaan.

[Föönauksen ääntä.] [Föönikihartimen ääntä]

Tuskaista tupertamista. Suihkaus lakkaa pää alaspäin. Tupertamista. Hiusvahaa. Sukimista. Tupertamista. Vilkaisu edestä, sivulta. Ääh, No, okei, ihan ookoo.

Katsahdus taustapeiliin. Ääh. Hirveä. Tupertamista, hiusvahaa, lakkaa, tupertamista. Uusi katsahdus. Hm. Takaa, sivulta, toiselta sivulta. Nnoh. ÄHH. Ei hyvä mutta saa kelvata.

Katse etupeiliin. Apua. Ihan hirvee patti päälaella ja korvien päällä. Tuprutusta, ojentelua, litistämistä, tussauttelua. AAARGHH. Tästä ei tule nyt yhtään mitään. Olkoon. Kello on jo vaikka mitä. Pakko lähteä.

Hississä EA katsoo pitkään:

- Ja TUONKO tukan laittamiseen meni puoli tuntia?

Kirjoitti: mea 12:22 | Jälkipuheet (9)

Tämän viikon papikaijamerkit menevät Digitarvikkeelle ja Jimm's PC-Storelle. Ensimmäinen toimitti parissa päivässä tilaamani sovittimen puhelimen ja jälkimmäisen pikatoimittaman Kossin Portapron välille. Kaiken lisäksi kumpikaan ei maksanut juuri mitään.

Onhan tämä nyt aivan toisesta aurinkokunnasta ammentaa ämpäristä musiikkia, kun ei tarvitse enää juonitella Nokian omien järjettömän kokoisten nappikuulokkeiden piuhoja korvan ja silmälasin sangan takaa korviin ja pipo pitelemään viritelmää pään seutuvilla. Nyt eikun Kossit päähän, imuroimaan ja Rammstein soimaan.

Kirjoitti: mea 18:20 | Jälkipuheet (6)

Klikkaa kuvaa.

Valokuvatorstai/Mikä tämä on?

Kirjoitti: mea 07:22 | Jälkipuheet (11)

Tänään oli hyvä päivä. En myöhästynyt bussista aamulla. Päivällä vähän piti kiirettä mutta palkinnoksi saimme työryhmässä joukolla antaa rakentavaa palautetta pomolle, joka onnekseen ei ollut paikalla. Sain Hulluilla päivillä vieraan miehen pyynnöstä arvioida hänen lantion seutunsa kokoa [M/34]. Söin vain kaksi Pätkistä. Juoksin lenkillä kuralätäkköön vain toisella jalalla. Omistuksessani on mainiot Marmotin juoksuhousut. Vaaka näyttää kahta ja puolta kiloa vaille etappia. Huomasin, että jos vetää keuhkot täyteen ilmaa, painaa vähemmän. Pikkupoika sanoi kaupassa, että katso äiti kameria. En ostanut itselleni yhtään tavaria keltaisilta päiviltä. Pätkiksiä ei lasketa tavariksi.

Kirjoitti: mea 20:33 | Jälkipuheet (4)