Tänään minuun iski kesken Prisma-reissun aivan yllättäen kevät. Löysin itseni keittiötarvikeosastolta hypistelemästä limen väristä suloisen pikkuista paistinpannua ja haaveilin sillä tekeväni pieniä sieviä munakkaita, joissa on päällä jotain vihreää ja kesäistä ja kevyttä. Sitten ajattelin, että eihän se pannu sovi minun keittiööni ollenkaan. Enhän koskaan tee mitään piperrysmunakkaita enkä yleensäkään mitään pientä. Eikä se sopisi verhojen väriinkään ja missä minä sitä säilyttäisin, kun hellan alaluukku on täynnä vanhoja isoja paistinpannuja. Ripustin pannun takaisin koukkuun.

Kotona heitin viininpunaisen ison huivin olohuoneen tuolin selkänojalle ja se sopi siihen kuin pekoni madeirakastikkeeseen ja täydensi olohuoneen värimaailman lämpimän tumman samettisen pehmeän pyöreän harmoniseksi kokonaisuudeksi kuin vain voi täydentää pekonimadeirakastike kermaperunoita.

Se siitä keväthuumasta. Jokakeväinen kodinmylläyshormoni oli asettunut ja paistoin isolla pannulla hapankaalia ja pikkuryynäreitä.