Näkymätön nainen
Piti oikein seisahtumani peilin eteen katsomaan, jotta olenko olemassa. Koska selvästi lihallinen olentoni minua peilistä tervehti, tarkistin vielä, lukeeko otsassani jotain. Ei, ei siinä lukenut, että älä vastaa, jos tästä tyypistä kuuluu ääntä eikä myöskään, että älä palvele, jos se seisoo odottavan näköisenä tai että teeskentele, ettei tätä tyyppiä ole olemassakaan.
En siis niin mitenkään saata ymmärtää, miksi korporaation rakennusprojektin insinöörit eivät vastaa kysymyksiini. Tai miksi samaisen projektin arkkitehti ei vastaa ja jos vastaa, niin on tehnyt aivan omin päin vastoin sovittua. Tai miksei tietohallinto-osaston tietohallintojohtaja tai edes -päällikkö vastaa kymmenenteenkään sähköpostiini. Tai miksi saan seistä könöttää keskellä autokorjaamon betonilattiaa kolmen korjaamonn miehen vain vilkaistessa minua samalla, kun rientävät palvelemaan pihaan ajavia mersumiehiä. Hei, mulla on aika varattuna! Voisko joku ottaa nää auton avaimet, että mä ehdin bussiin ja töihin.
En sano, että tämä olisi sukupuolikysymys.
Jälkipuheet
Minä kyllä arvelisin, että on ;-) Tälle akalle soitti taannoin korjaamolta mekaanikko neuvotellakseen lisää autoni korjauksesta. Hän kehtasi puhelimessa kysyä onko mieheni kotona,. Valistin häntä sitten mahdollisimman kohteliaasti, että auto on MINUN ja minä sitä olen itse tähän saakka huoltanut. Mies erottaa siitä vehkeestä korkeintaan virta-avaimen paikan. Hiukan taisi ottaa pattiin puhelinlangan molemmissa päissä..
Juuri noin ne tekee, penteleet.
Netistä, tästä tiedon Sammosta kaivoin esille mahdollisen vian, joka autoni Eberiä rassaa. Koska itse en sitä osaa vaihtaa, edes irrottaa, olin pakotettu kääntymään Eberin myyneen firman puoleen. Melko tylyä touhua, semmitenkin, kun Eberissä oli vielä takuuta. Mikä sinänsä on ihme, että joku hajoaa takuuaikana eikä viikkoa takuun umpeutumisen jälkeen.
Arvoin nettiä selatessani, että olisinko hyvinkin saanut äijäneuvoja Saab-palstalaisilta tai rekkakuskeilta, joille samat ongelmat olivat pala kakkua.
No, onneksi ja Luojan kiitos, muutkin siis kokevat tätä samaa. Minä säikähdin ensimmäisen kerran Aleksi 13:sta aivan oikeasti, että olen muuttunut näkymättömäksi kun kassatäti palveli ohitseni kaikkia muita mutta ei minua.
Lopulta jouduin kysymään, että näkeekö hän minua laisinkaan. Huokaisin helpotuksesta etten olekaan näkymätön kun hän kertoi minut vallan hyvin näkevänsa, mutta oli kuulema luullut minun kuuluvan edelliseen seurueeseen joka etsi ja penkoi jotain. Hmm.. ja sitten ilmeisesti olin vain jäänyt/unohtunut seisomaan paita kädessä kassan eteen..
Eniten "satutti" kun myyjä jutteli puhelimessa ja käänsi selän minulle etten vain vahingossa kuuntele hänen yksityispuheluaan siitä kumpi on paskempi, Kalle vai Ville.
Miesten kanssa olen huomannut, että he eivät katso silmiin puhuessa, vaan tuijottavat tisseihin, suoraan ja häpeilemättä. Joudun usein "laskeutumaan" heidän silmien tasalle ja kertomaan asiani uudelleen.
Joskus joutuu pakostakin kysymään jotain asiassa askarruttavaa ja vastaus on: "Siinäpä hyvä kysymys" ja sen jälkeen kaikki miehet häviävät... haloo...
Näkymättömyys laskeutuu päälleni hyvin usein baaritiskeillä, joissa epätoivoisesti yritän heilutella kymppiäni sillä tarkoituksella, että minä ja mun kaveri oltais janoissamme. Viimeksi Kanoottibaatissa itse isäntä katsoi suoraan silmiin ja kääntyi pois ja lähti vallan pois koko tiskin takaa (ladies firs -poika ei ikinbä siellä tekisi niin mutta hää oli just tupakalla).
Onneksi tissit tosiaankin usein pelastaa. Sillä kertaa baaritiskiin nojaillut kanssajuopottelija, joka katsoi kiinteästi tisseihini tai oli ehkä muuten vain juovuksissa (toki minulle tuntematon) huusi isäntää takaisin, että neidolla on täällä jano. Kiitos sinulle tuntematon ritari.