Miltähän tuntuisi, jos osaisi lähteä päästään
Se viime viikon tiistaina [bensaletku litussa] ja tämän viikon keskiviikkona [bensaletku litussa toisesta päästä] takuukorjattu Hermannin lämmitin toimi tasan yhden kerran eilen aamulla.
Tänään ei inahdustakaan. None. Ingenting. Nichts. Nul. Ekkert. Intet.
Tätä juttua ei sitten paineta villasella. Villasella ei paineta. Sormien läpi ei katsota tätä sitten. Koirana veräjästä eivät pääse nämä sitten. Kattopuhuttelu, NYT! Katolla huutoa, minä annan tulla ja jätkät seisoo vieressä. Katolla laitetaan huuto päälle. Sanoisi Rauno Repomies. Mutta minä vaan kiroilen tässä teille. Viattomille ja osattomille kiroilen tässä, kun en osaa jätkille huutaa.
Jälkipuheet
Voiskohan tänä ulkoistamisen kulta-aikana tuohon huutamiseenkin palkata jonkun ruumiinrakenteeltaan ja ilmaisullisilta kyvyiltään soveliaamman hoitamaan sen likaisen työn? Kyllä taitava huutaja äkkiä oman palkkansa takaisin räyhäisi siltä surkeaa palvelua tarjoavalta firmalta, joko hinnanalennuksena taikka näissä takuutapauksissa matka- ja ajanhukkakulukorvauksina. Ja lopuista sitten kotitalousvähennystä, lamantappotalkoohengessä.
Aiva loistava idea! Iso ja uskottava äijä huutamaan palvelua tuntitaksalla. tai voisi olla vuoktahuutajapalvelu, josta voisi vuokrata halutunlaisen huutajan räätälöidysti. Tunnissa hyvä huutaja tienaa jo melko hyvän palvelun plus ilmaisen työmatkan ja pullakahvit vuokranmaksajalle. Tosinhan vastapuoli voi palkata myös huutajan, jolloin ollaan aika nopeasti pattitilanteessa. Mutta jos huutajia saisi vuokrata vain yksityishenkilö, niin säilyisi roti.
Tämä on juuri niitä ideoita, joita maa tarvitsee laman tappooseen: kaikki hyötyvät.
Hei voisko tuohon hommaan palkata "aviomiehen" aviomiespalvelusta http://www.aviomiespalvelu.fi/
:)
Mä ainaskin haluaisin mukaani sen Mikko Alatalon moukarinheittäjämummon, eritoten niskuroivia nuoria miehiä vastaan.
En kyllä usko että firmoilla olis varaa käydä vastaiskuun: eihän kukaan uskalla asioida semmoisessa paikassa josta puskaradiossa kulkee huhu että niillä on oma Huutaja. Loppuis pisnekset siihen.
Vierailin, tutustuin, linkitin. Hieno blogi kuvineen kaikkineen!
Huutaja-firmassa olisi tietenkin vuokrattava erilaisia Huutaji eri tilanteisiin. Vähän semmonen kuin on Mansessa toimiva aviomiesvuokraamo, jossa on myös vaimoja vuokrattavana.
Kiitos joulutar. On ilahduttavaa löytää näin uusia kyläpaikkoja itsekin.
Jos ei yksi huutaja riitä, niin voisihan sitä tilata isommankin ryhmän kuorossa karjumaan. Vaikuttaisi vakuuttavammalta ja naapuripitäjässäkin kuulisivat, minkäsorttisesta puulaakista ja työmoraalista on kysymys.
Olisikohan mieskuoro Huutajat valmis laajentamaan toimintaansa tähän suuntaan? Olemukseltaan nämä synkeäilmeiset mustiin pukuihin sonnustautuvat herrat voisivat olla tehtävään varsin soveliaita.