Hyvä suunitelma ja miten se toteutettiin
Minulla oli eilen täydellinen suunnitelma. Laten viimekertainen on muistissa ja näkyy edelleen takaraivolla: tukka on päälaelta liian lyhyt mutta ikävä kyllä kuusi viikkoa tekee hyvin häijyä alkujaan rokisti silmän päälle viistotulle otatukalle. Pakko päästä parturiin heti, huomasin eilen.
Suunnitelman taustoittamiseksi katsahdus heikkoon lihaani. Minulla on se kiltin ihmisen ominaispiirre, että en haluaisi loukata ketään ja jos pakko on valita, niin otan mieuummin itse selkääni kuin potkaisen henkisesti toista. Minä olen juuri niitä ihmisiä, jotka eivät voi mennä tutun, en edes kaverin äidin serkun tutun entisen työtoverin putiikkiin, koska en kehtaisi lähteä ostamatta pois. No, te tiedätte, jotka olette kokeneet tunteen. Meikäläisten kampaajasuhteet ovat erityisen vaikeita: ei kehtaa vaihtaa, sillä jos uusi on huono, ei kehtaa tulla takaisin. Vähän kuin avioliitto: jos on huono suhde, ei kehtaa huomauttaa mutta poiskaan ei voi lähteä, kun se toinen voi loukkaantua. Jos taas suhde on hyvä hyvä, niin sitten se on niin hyvä, että sanomattakin tietää, miten päin maa makaa milloinkin. No, kyllä te tiedätte. Kampaajan ja asiakkaan suhde on kuin satojen sokkotreffien kautta hyvään ja kestävään suhteeseen yrittämistä. Yksinkertaiset asiat joskus vaan ovat monimutkaisia.
Siispä soitin Laten Saluuniin kokemuksen tuomalla varmuudella siitä, että siellä vastaa aina puhelimeen Saluunin toinen työntekijä, jolle olin valmistautunut selittämään epämääräisesti jotain kiireestä ja muka-olemaan-tajuamatta-että-kampaamoissa-aina-tilattaessa-pitää-sanoa-kenelle-ajan-haluaa ja muutama varasuunnitelma ihan kielen päällä tarkoituksena varata aika sille toiselle ja kärsiä Laten suhteen häpeät ja katseet ja huonot omattunnot ja loukkaantumiset kuin kuka tahansa asiansa hallitseva aikuinen nainen. No siellähän vastasi sitten poikkeuksellisesti Late itse. Ensimmäisen kerran ikinä. Arvatkaa, kehtasinko sanoa, että et sinä vaan se toinen.
Mutta tänään kyllä sanon, ettei sitten mitään syrjähyppyjä. Otetaan vaihteeksi ihan vaan perinteisellä virkanaismaisella tyylillä. On tullut aika tehdä suhteesta Laten kanssa järkiavioliitto.
Jälkipuheet
Hmm, mä oon käynyt aika monilla sokkotreffeillä, kun omaa ja hyvää kampaajaa ei vaan löydy.
Mä oon ollu niin pitkään kateellinen sellasille ihmisille, jotka on löytäneet sen Oman Erityisen Kampaajan, joka just tietää minkälaiset hiukset pitää leikata ja värjätä. Niin ja joka välillä uskaltaa kokeilla jotain kivaa uutta, mutta ei keksi mitään päättömyyksiä.
Oon kiertäny niin monet kampaajat et oon alkanut luopua jo toivosta. Nyt kuitenkin löysin potentiaalisen ehdokkaan Prof Helsingistä viimeisimmällä parturireissulla, oon menossa ens viikolla uudestaan. Katsotaan tuntuuko se vielä senkin jälkeen hyvältä. Onki sitten oikee Vidal Sassoon -tukka :D
Aini ja muistan muutama vuosi sitten kun yks kampaaja leikkasi mulle aivan vinot etuhiukset. Menin suoraan toiselle kampaajalle korjauttamaan niitä ja se oli aivan pöyristynyt, että mikset mennyt takaisin sinne ekalle, oisin kuulemma voinut pyytää rahoja takaisin tai korjausta... mutta enhän mä tietenkään kehdannut enkä myöskään halunnut ;)
On tää naisten elämä kyl joskus... noh :)
On tää. Mutta hyväö suhde syntyy, kun molemmat hiukan joustaa. Minä uskalsin esittää toiveita ja että hiukan edellisellä kerralla meni ehkä liian lyhyeksi.
Ja late teki tällä kertaa unelmatyötä ja antoi lisäksi alennusta, kun viime kerralla en ollut tyytyväinen.
Kas näin syntyy kestävä luottamuksellinen suhde.
Ja niin; olen minökin muutaman kerran mennyt korjauttamaan toiselle, kun ekalle ei kehdannut.
Huoh. On tää ...
Minä olen vaihdellut kampaajaa, alun perin juuri siksi, ettei tuollaista vaivaantunutta suhdetta syntyisi. Kerran kyllä löysin hyvän oman kampaajan, joka kerta toisensa jälkeen sai hiukseni juuri sen näköiseksi kuin halusin, tarjosi ideoita, kun niitä kysyin, mutta toteutti kiltisti toiveeni silloin, kun tiesin itse täsmälleen, mitä halusin. Mutta hän meni parin vuoden suhteen kuluttua vaihtamaan alaa! Hänen seuraajansa oli aluksi ihan ok, mutta jonkin ajan kuluttua hän rupesi käymään minun makuuni turhan tuttavalliseksi, ja lopulta hän koko prosessin ajan kertoi vain omista asioistaan, enkä oikein jaksanut joka kerta kuunnella samanlaista litaniaa. Viimeinen niitti oli, kun joka visiitillä hän yritti myydä jonkun ylimääräisen toimenpiteen tai ainakin shampoon mukaani, eikä tuo tyrkytys ollut mitenkään hienovaraista. Niinpä taas vaihtelen kampaajaa. Olen kyllä valmis uuteen suhteeseen, jos kohdalle osuu sopiva. Toistaiseksi en kuitenkaan ole löytänyt sellaista, joka olisi kaksi kertaa peräkkäin saanut leikattua hiukseni juuri sellaisiksi kuin haluan.
Aivan. Juuri noinhan se suhde menee: ensin tutustellaan ja kaikki sopii ja toinen toteuttaa unelmasi ja osaa lukea nekin, joita et sanoiksi saa puettua. Ja sitten kaikki muuttuu: suhde käy liian tuttavalliseksi, tunkeilevaksi, suorastaan röyhkeäsksi. Ja kaikki on pilalla.
Nimittäin hyvänkin suhteen saattaa kaataa juuri liiallainen itsevarmuus puolin ja toisin.
Ja yksi juttu vielä: suhteen pitää osata lukea, milloin asiakas haluaa olla hiljaa ja milloin puhua. Hierojaa koskee sama sääntö.
Naisetko muka vaikeita.
Minulla on jo suunnitelma seuraavaa kertaa varten. Tämä tosin vaatiin parturoinnissa käynnin synkronointia kaverini kanssa, mutta aika todennäköisesti tämä on helpompaa kuin parturi-kampaajan vaihtaminen ja uuden koulutus.
Jos molemmat paikat ovat vapaina, jommankumman meistä pitää uhrautua, ottaa luoti vastaan, näyttää "lähden huomenna Irakiin"-armeijaintoilijalta ja muita vertauksia.
Kun se mustasukkainen poikaystävä on varattu, sitten onnekkaampi meistä astuu sisään, ja häntä pääsee parturoimaan se muitakin laitteita kuin föönin ja partakoneen tunteva ammattilainen.
Ja ensi kerralla sitten vaihdetaan vuoroja.
Jos paikalla on jo joku ennen meitä, suunnitelma muuttuu riippuen kumpi kyseistä henkilöä parturoi, mutta kaikkien suunnitelmienhan pitää olla joustavia.
Uskomatonta miten huolettomasti jotkut edelleenkin menevät tukkaansa leikkauttamaan. ;)
Ehdottomasti hyvä suunnitelma. Toi Irak-osuus kadehdituttaa. Sen eteen, että saa joka toinen kerta kunnon hoidon, on ihmisen uhrauduttava.
Ihmiset ovat kyllä uskomattoman leväperäisiä tällaisten tärkeiden asioiden suhteen. Kyseessä on sentään pääasia.
Niin tuttua.
Muutama vinkki kokemuksen syvällä rintaäänellä aiheesta.
Tasapitkät hiukset. Suurinosa kampaajista osaa tasata hiukset, jännitysmomenttina ainoastaan kampaajan kaksi senttiä.
Älä koskaan mene laittamattomana kampaajalle, ajatuksena pestään ne siellä kuitenkin. Kampaaja on onnellinen saadessaan sinut näyttämään edes hiukan paremmalta kuin olit mennessä.
Vältä itseäsi puolta nuorempaa kampaajaa, jonka mielestä sinulla ei ole enää mitään syytä näyttää hyvältä tai erottua.
Kampaaja kokemukseni muistuttaa muiden vastaavia ja viimeksi tehostin hieman hakua. Kyselin etukäteen ja valitsin hieman itseäni vanhemman kampaajan.
Oli nappi valinta. Hiukseni sai kivasti väriä ja leikkauskin on erillainen ja asettuu hyvin. Luultavasti menen toisenkin kerran.
Yhden kampaajan hylkäsin kun en jaksanut kuulla joka kerta esitelmää kuinka kaikki on kallista euroaikaan ja kuinka monta senttiä halvemmalla maidon saa toisesta kaupasta.
Minun kokemukseni mukaan koskaan, ei koskaan saa mennä alle kolmikymppiselle naiskampaajalle; niiden mielestä kaikki yli kolmikymppiset ovat mummuja ja niille leikataan siisti ja mauton ja hajuton mummukampaus. Jos pyytää jotain rokimpaa, niin ne laittaa vahaa tukkaan, joka näyttää sen jälkeen epätoivoiselta mummukampaukselta, jossa on vahaa.
Olen onnistunut kehittämään kampaajan valinnasta eettisen ongelman.
Työpaikalta "nipsaistaan ruokatunnilla"-etäisyydellä on Salonki, johon Madame onnistuu palkkaamaan toinen toistaan pätevämpiä apulaisia. Madame itse päivystää tiskin takana ja hymyilee. Asiakkaille. Työntekijöilleen ilmeisesti ei, koska multa on jo kaksi ajatustenlukija-kampaaja kadoksissa. Ensimmäisen uutta työpaikkaa en kehdannut edes kysyä, toisesta rohkaisin mieleni mutta Madamepa ei kertonut. Siinä kohtaa repelin kiukuspäissäni kaikki kantisalennuslipukkeet päreiksi ja päätin, että se firma ei ikänä enää mun rahojani näe, kunnes iski "huomenna työmatkalle"-paniikki enkä muualta saanut aikaa, ja päädyin kolmannen apulaisen pallille. Ja pahus soikoon, taas loistotyyppi joka leikkaa kuin unelma.
Nyt en sit osaa päättää, ratkaiseeko kauneus vai periaatteet. Että pitäisinkö tämän uusimman löytöni ja kantaisin killingit kummiskin Madamen kassaan, vai tärväyttäisinkö tukkani jossain muualla. Huoh.
Kokemuksen syvällä rintaänellä sanon, että unohda periaate toistaiseksi ja sano ensi kerralla Unelmalle, että, jos aikoo vaihtaa firmaa, niin kertoo sinulle hyvissä ajoin, että minne. Sitten voi ottaa taas periaatteet käyttöön.