Onnittelut voittajalle!

Olen hiukan järkyttynyt...onko sinulla sitten aikuisena aina (uusi) joulukalenteri vai etkö välitä, menikö siitä maku?

Meistä jokainenhan voittaa oman elämänsä ankeimman lapsuus -kilpailun. Mutta ajattele, me olemme päässeet siitä pois, emmekä joutuneet, niin kuin ne onnellisen lapsuuden omistajat...

Ei ole Kata kalenteria ollut sen jälkeen. Eikun, kerran oli suklaakalenteri mutta se ei jostain syystä kestänyt edes aattoon saakka. Mihinkäään ei voi enää luottaa. Ei edes joulukalenterin kestävyyteen.

Lyyti, hyvä pointti. Toisaalta, kyllä ne ankeat lapsuusmuistot tuntuvat näöin jouluisin painamaan repussa niin, että joskus tuntuu, ettei siitä pääse koskaan irti.

Mä en ole osallistunut kisaan. Teidän muiden onneksi. Varma voittaja on nimittäin mulle erittäin tuttu ihminen.

Okei, saat poissaolevana ankeimman palkinnon. Eihän nää mun ja äidin kokemukset oikeasti niin ankeita ole, ehkä enemmän säälittäviä. Hyvää yritystä ja antamisen iloa ja joulun mieltähän ne olivat kuitenkin.

Haa, mun äiti kertoo ihan samanlaista joulutarinaa, kaikkien siskosten ainoat nuket katosivat mystisesti ennen joulua, ja sitten pukki toi tutun näköisen nuken, jota oli ehkä vähän tuunattu (esim. laitettu uusi pää) ja ommeltu uusi mekko.

Ollaankohan me Mea siskoja tai serkkuja ;-) No, ei ehkä siskoksia kumminkaan, sillä vaikka omassakin lapsuudessa oli ankeitakin puolia, tavaroista ei ollut puutetta. Tiijä sitten onko sekään pelkästään hyvä juttu. Mutta joulukalenteri oli yleensä partiolaisten!

Ei me voida olla siksoksia ellet sitten satu olemaan poika.

Eikä meilläkään totta totisesti ollut mistään jouluna pulaa, kaikkea oli yllin kyllin ja paljon päälle. Ymmärrän toki äitiä, hän halusi antaa paljon lahjoja mutta kun sitä rahaa ei ollut liiaaksi asti, niin kaikki laitettin lahjoiksi. Ja käärittiin papereihin, joihin oli monien joulujen jälkeen reunaan kirjoitettu milloin kenenkin nimi ja edellinen aina yliviivattu. Narut ja paperit hellästi viikattiin ja käärittiin odottamaan seuraavaa pääsiäistä.

Miitän ei saanut syödä ennen aattoa kello kolmea ja sen jälkeen kaikkea piti syödä niin, että vatsaan sattui. Voi taivaallista, miten hyvältä maistui ihan mikä tahansa muu ruoka kuin jouluruoka tai kiostin irtokarkit, jotka olivat ehdoton nounou, koska kotona oli suklaata ja kovia hedelmäkarkkeja ja viinakarkkeja ja Fazerin sekalaisia, joista tosin Kis Kisit oli hyviä.

Parasta joulussa oli jouluaamu, kun äiti ja isä oli kirkossa ja sai istua ihan hiljaa yksin kuusen vieressä katsellen kynttilöitä eikä ollut pakkoa mihinkään.

Kuulostaa niin tutulta... Äidillä on edelleen pahvirullalle käärittynä käytetyt joulu- ja muut lahjapaperit. Meillä tosin meidät lapsetkin raahattiin jouluaamuna seitsemäksi kirkkoon. Ja minusta suklaa kuului joulun hyviin asioihin, hirveän paljon muuta hyvää siinä ei sitten ollutkaan, ja pois muuttoni jälkeen menikin pitkään, ennen kuin seuraavan kerran vietin joulua. Tyrkytin itseni töihin aina kun suinkin mahdollista, enkä edelleenkään ole mikään suuri joulun ystävä.

Inhoan vieläkin suklaakonvehteja, erityisesti mustia suklaita, joissa on pelkästään pahoja täytteitä. Kaikkein pahimpia ovat paperiin käärityt konvehdit, koska paperiin piilotetaan ne, joita muuten ei kukaan söisi, Mutta minua ei petetä.

Ja sama juttu: minut ylijoulutettiin enkä ole osaanut koskaan suhtautua jouluun luontevasti. Yritystä ehkä on joskus ollut mutta useimmiten ei. Täydellinen joulu vaatisi sen kuusen ja jouluaamun hetken ja sitä parituntista varten ei oikein viitsi.

Ai niin, olin unohtanut nuo konvehdit! Ennen kuin opimme siskon kanssa tunnistamaan inhokit, haukkausta seurasi suunnaton pettymys, ja konvehti oli pakko syödä, kun sen oli kerran ottanut.

Rupesin viettämään joulua uudestaan, kun sain kaksi lastani. Olen kyllä tässä vuosien aikana tullut siihen tulokseen, että luultavasti lopetan sen taas heti, kun lapset muuttavat pois kotoa, korkeintaan voisin viettää joulua sen hetken, kun he käyvät visiitillä, jos käyvät. En oikein näe mitään hyvää joulussa, täynnä pakkoja, rituaaleja, materialismia ja teeskentelyä. Toivon kyllä, että omasta asenteestani huolimatta lapsillani olisi hyviä kokemuksia joulusta, muutenkin kuin ahne lahjojen odotus.

Muuten, kun sanoit, että lapsuusmuistot painavat jouluna repussa, niin minä pääsin painolastista, ainakin suurimmaksi osaksi ja ainakin kuvittelen niin, sillä, että annoin itselleni luvan vihata sitä kaikkea. Lakkasin "ymmärtämästä" äitiä, enkä yrittänyt enää keksiä puolusteluja sille, miten hän kohteli minua. Minun lapsuuteni ankeus kulminoituu äitiin, ja minä olen nykyään hänestä vapaa. Oleellisinta on ehkä se, että olen antanut itselleni luvan vihata, ja oivaltanut, että minulla ei ole mitään syytä esimerkiksi soittaa velvollisuuspuhelua parin viikon välein ja se, että en tunne siitä syyllisyyttä. Olen kyllä ihan asiallinen häntä kohtaan, mutta varsinaisesti hän ei ole enää pitkään aikaan ollut osa minun elämääni.

Et arvaakaan, kuinka tuttuja tunteita. Minä olen ottanut etäisyyttä, koska muuten alkaisin vihata. Todella paljon etäisyyttä.

Pahan konvehdin ja joulukinkun läskiraidan pakkosyöminen sai aikaan sen, että heti, kun pääsin pois kontrollista, olen sylkenyt ja heittänyt surutta pois kaiken, joka on pahaa enkä syö mitään, mitä en halua.

Pitkät on äidin esiliinan nauhat.

En tulisi ikinä voittamaan "ankein lapsuuden joulu"-kilpailua, mutta "kuullut eniten vanhempiensa ankeasta lapsuuden joulusta"-kilpailuissa palkintosijoille voisin päästä.

Toisinaan oikeasti mietin lapsena, että onko He-Man-ukon saaminen OIKEASTI sen arvoista, että saan kuulla vanhemmalta sukupolvelta 24/7 23 päivää ennen joulua miten HE saivat lapsena vain ruutupaperia ja kynät ja hyvänä vuonna appelsiinin jne.

Koska olin vielä avuton ja riippuvainen heidän ylläpidostaan, en viitsinyt suoraan sanoa "no voiiiii. Itkekää mulle joki, älkää ostako mulle mitään, mutta herra paratkoon vaihtakaa joululevyä!!" vaan olin hiljaa ja kärsin.

Minä en lapsena voinut alkuunkaan ymmärtää, että saadakseni ne kaikki tumput ja pipot, minun pitää laulaa Joulupuu on raakennettu vaikka en osaa laulaa ja vaikka tiesin,e ttä pukki on iskä (no olin kyllä aika vanha jo, kun huijaus paljastui) syystä että ÄITI oli joutunut laulamaan sitä saadakseen sen iänikuisen saman nuken.

Mummolassa oli mukavaa: siellä kinkku syötiin aina niin, että se oli kellistetty läskipuoli alaspäin ja sai syödä pelkkää lihaa ja joulupiparit oli sentin paksuisia eikä ne ollu ruskeita.

Sit ne vielä kyselee, että miksen tule jouluna. No ehkä siksi, että tasan taas joutuisin laulamaan.