Ottaa pakastimesta jauhelihakeittoa, koska sattuu tekemään mieli juuri jauhelihakeittoa ja muistaa sitä sinne tehneensä. Keitto löytyy hyllyltä, jonne on keitot säntillisesti laitettu. Kuumittelee sopan mikrossa ja nuuhkittelee kauhoessaan kippoon, että onpahan herkullisen näköistä. Maistuu ja tuoksuu tiillille ja tomaatille. Tilliä jauhelihakeitossa? Ei maistu oikealle. Muttei kyllä väärällekään. Ihan hyvää on. Tulista tosin. Jauhelihat ovat aika isojo kökköjä ja kummallisen kippuraisia, kuin pieniä sikiöitä. Milloin minä olen tehnyt katkarapukeittoa? Ei mitään muistikuvaa. Tai ehkä se on kalakeittoa, josta kalat on syöty. Tai katkarapukasaria, joka on vettynyt pakkasessa. Niitä muistan tehneeni. Mutta en katkarapukeittoa.

Pakastin on paikka, jonne säilötään viikonlopun ylimääräiset sapuskat, jotka unohdetaan sinne, kunnes pakastin sulatetaan, jolloin arvuutellaan, mitä missäkin kipossa on. Kipot järjesteään sulatuksen jälkeen luokittain: keitot, mössöt, marjat, leivät, kalapuikot, pitsat yms yms. Kukin eri hyllyille. Näin on sitten helpompi löytää tarvitsemansa. Kun samat kipot on arvuuteltu neljästi vuosittaisten sulatusten yhteydessä eri hyllyille, ne heitetään pois. Päivämäärien ja laatujen kirjoittaminen on turhaa ja vie vain jännityksen elämästä.

Katkarapukeittoahan minun itse asiassa tekikin mieli.