Neuvotteluista
Kerppeles. Sitä menee virkanainen täysviattomana, lievästi vielä kuumeettoman kuumeensa humistessa otsalohkoissa, helpottuneena päivän pulkkautumisesta ja siitä, että ensi vuoden elanto on turvattu, Laten salonkiin kynittäväksi. Ummistaa hän siinä pesupukilla sitten autuaana silmänsä ja ajattelee, että jospa Laten voimakkaat tatuoidut kädet jatkaisivat päänahan voimallista hierontaa esimerkiksi vaikka loppuviikon. Ottaa Virkanainen sitten naistenlehden ja uppoutuu naisten salaiseen maailmaan, jossa hiusmallien raskaat kiharat pomppivat kimmoisina ja kiiltävinä hidastetun juoksuaskelen siivittäessä kirmantaa. Antaen samalla Laten hyvin muodostuneiden kätten valtaan päänsä luottaen siihen, että lopputulos on aina yhtä rok. Heräten hän karuun todellisuuteen Laten iskiessä peiliä käteen, jotta otetaanko vielä. NO EI, herramunhyväparatkoonjavarjelkoon, kirahtaa virkanainen.
Päivä meni, kiitos kysymästä, muuten oikeinkin hyvästi. Tärkeä neuvottelu hanskaantui mainiosti vaikka varsin verevä ei osanottoni ollutkaan. Neuvotteluissa on muuten sellainen kummallinen piirre, että miehet tykkäävät aika usein nostaa esille kysymyksiä, joilla ei ole harmaan hajun kytkentää käsiteltävään asiaan. Mutta eipä mitään, naiset ovat niin tottuneita jo, että osaavat vastata hyvääpäivääkirvesvarttaa ja kaikki ovat tyytyväisiä. Neuvottelu on tapahtuma, jossa esimerkiksi kolme osapuolta puhelee kukin omiaan. Lopputulos on tiedossa mutta asioitten rajapintoja hipovia kommentteja vakavalla naamalla heitellen tullaan lopulta siihen tulokseen, jonka haluavampi osapuoli on osannut esittää vakuuttavin excelein ja tilastoin. Mitä enemmän taulukoita, sitä varmemmin haluttu lopputulos.
Olisi Latenkin kanssa pitänyt muistaa oma neuvottelusääntö. Mutta ei kaikki voi samana päivänä onnistua.
Jälkipuheet
Entäpä jos ne mihinkään kytkemättömät esiinnostot onkin luovaperäisiä innovaatimuksia, joita kaikissa työympyröissä kaivataan viemään organisaatiota kohti uusia seikkailuja. Siis virallisen taulukkoperäisen pyrkimyksen ohi, yli ja humps jonnekin ;-)
Voishan ne olla. MUtta tarkoitin nyt sellaisia, että kun puhutaan esimerkiski makkaran hinnasta ja sen vaikutuksesta vanhainkodin vuosibudjettiin, niin aletaankin keskustella hevostallin lannantuotoksen vaikutuksesta avaruussukkulassa viihtymiseen. Mutta vois olla.
Voi vitsi teidän kampaamoamatöörien kans! Mie selitin just t:n blogissa mielenkiinnotonta.blogspot.com (siellä kommenteissa) MITEN kampaamokeikkaan valmistaudutaan. Siis valmistaudutaan _meillä_, enhän toki halua neuvoja tuputtaa kelleen. Minäkö? hah!
Otan vaarin vastedes. Kiitos.
Zepa ei vaan käsitä. Vieläkään ;)
Parturikampaajan ja asiakkaan välinen suhde on pyhä. Se on huomattavasti sitovampi kuin joku hassu sukulaissuhde, verivala tai sielunmyynti täydellisestä Farscape-kokoelmasta.
Se kestää tod. näk. enemmän myötä- ja vastoinkäymisiä kuin keskiverto avioliitto. Tämä kaikki vain sen vuoksi, että sinä oikeasti tahdot luottaa siihen, että parturoijasi saa tukastasi oikeanlaisen.
Voi sitä riemua kun vaki-parturikampaajasi jota olet ohjannut kohti oikeaa suuntaa, viimein näkee valon, ja tekee JUURI sellaisen leikkauksen kuin haluat.
Ei sen jälkeen enää halua ottaa toista, sillä ei kukaan toinen voi enää oppia sinulla jäljelläolevien vuosien aikana miten haluat tukkasi.
Toisinaan, ja ihan toisinaan toki tapahtuu tässä blogikirjoituksessa mainittuja tapauksia (ja hän ei muuten ole tällä hetkellä ainoa rekkalesbon näköinen tapaus; oma parturini oli estynyt, joten toinen lupasi leikata hiukseni ja...:pidättelee kyyneliä:), johtuen joko siitä mitä ehostajamme on lukenut viimeisimmästä Pinni-lehdestä tai sitten hän vain haluaa vain tarjota vaihtelua.
Mutta me luotamme siihen, että seuraavalla kohtaamisellamme olemme jälleen Wanhoilla Urilla, viime kerrasta ei tulla puhumaan enää koskaan, ja leikkaatko samanlaisen kuin aina?
Siksi parturikampaajalle ei mennä oletusarvoisesti "mallien" kanssa. Pikkaisen luottamusta nyt siihen parisuhteeseen, hei ;)
Mutta kun meillä on Laten kanssa vasta tämmöinen seurustelusuhde. Tässä vielä haistellaan toisiamme. Ensimmäisellä kerralla late teki tietenkin parhaans, niin aina miesten kanssa. Mutta toisella kerralla otti jo hiukan liikaa vapauksia. Mutta ei se mitään. Ihan hyvin se silti meni. Ehkä paremmin kuin vakikampaajani (joka ronttonen muutti pois kaupungista).
Kolmas kerta Latella hiukan lipsui jo mutta hyvä silti. Mutta nyt. Nyt late luuli varmaan, että kuherruskuukausi on ohi ja otti ohjat käsiinsä. Onneksi tukkani ei ollut alunperinkään mikään liehu. Muuten minulla kuulemma olisi otsalla huoleton siipale tukkaa, jota joutuisin rennolla päänliikkeella heittelemään otsalta olalle (siis se sellanen toispuoleinen kampaus, joka ei koskan toimi käytännössä mutta näyttää Pinni-lehdessä hyvältä).
Huoh.
Kommentillesi on vain yksi arvoisensa loppulause: AMEN
Okei, t, siis toiset meistä antaisivat henkensä ja tulevan onnensa kampaajan/parturin käsiin (kyllä mäkin antaisin palomiehen käsiin, ei siinä mitään) mutta toiset eivät. Vastapuolilla on hyvät argumentit (paitsi toisella paremmat, hehe). Sitten vaan eletään uskojemme mukaan. Sä valitat kampaamokäynneistä, mä laitan blogiin kuvia kun taas tuli hieno ja makee ja yyber. Tästä vois tietty päätellä jotain, mutta mitäs me humanistit, jätetään päätelmät loogikoille.
Mutta miettikää, miten sitä antaa niin mielellään henkensä palomiehen näköisen kampaajan käsiin.
Mutta mitäs me humanistit. Me kaivetaan työkalupakista esimerkki.
Työkaverilla oli uusi tukka kanssa tänään (siitä muuten tietää, että oma tukka on bääd, kun kaverit sanooa, että ai sä oot käyny parturissa mutta eivät jatka, että onpa magee) mutta asiaan. Työkaverilla oli kanssa uusi tukka. Se oli menny kampurille kuvan kanssa että tämmönen. Klik klik klik ja sitten se kampuri oli kysynyt, että tehdäänkö tänne taakse ihan oikeasti tommonen irokeesi. Niin että kannattaa oikeasti katsoa se kuva aika tarkkaan.
Muistan vielä hämärästi sen ajan kun olin mies.
Sittemmin olen alkanut kiistelemään internetissä parturi-kampaajalla käymisestä.
Minun pitäisi varmaan itkeä, mutta en kykene lopettamaan nauramista ;)
Rekkalesbot nauraa kumealla äänellä ja lyö käsillä polviaan välillä oikaisten selkää niin että pää roikkuu taakse ja hohotus kaikaa taivaalle kumartuen jäleen polviaan kog´hden niitä läimien.
Kyllä meillä jätkähumanisteilla hauskaa piisaa.
Nyt mua naurattaa kyllä ihan liikaa vatsatautisen kestettäväksi, näen mielessäni itselläni yllätysirokeesin :D Luen siis näitä sun postauksia väärässä järjestyksessä.
Rekkalesboilla on neuvotteluissa etua yllätysirokeesista: kun kaikki vaikenevat, saa kerrankin syödä pullansa rauhassa.