Pakko suorittaa tai ei saa kirkkaampaa kruunua
Mummulassa lauantaisin aina siivottiin, leivottiin pullat, kakut ja leivät, paistettiin laatikot ja lihapadat, pestiin pyykit ja lopuksi saunottiin. Jokainen lauantaiaamu alkoi hirveällä häsläyksellä ja puoleen päivään mennessä vaari oli jo hermonsa menettäneenä paennut metsään ja naiset tiuskivat toisilleen niin, että seesteinen sauna-aika menikin sitten mököttäessä.
Kotikotona äiti jatkoi samaan malliin. Lauantaisin siivottiin, leivottiin, käytiin kaupassa, pestiin pyykit ja lopuksi saunottiin ja mökötettiin.
No mitäpä tein minä, kun muutin omilleni? Minä, joka kaikki lähes parikymmentä vuotta olin inhonnut lauantaityöleiriä ja pakkosuorittamista ja aina-on-näin-ollut-sääntöjä. Minähän jatkoin huomaamattani perinnettä: siivosin, kävin kaupassa, pesin pyykkiä, silitin ja lopuksi saunaan mököttämään elämän pakkotäytymisen kurjuutta.
Aikani itsekseni kiukuteltuani huomasin, että minähän voin tehdä asiat toisin, kun kukaan ei ole käskemässä paitsi minä ja minun verenperintöni. Joka tuntui olevan kyllä sankka ja väkevä. Ajattelin, että minäpä pyhitän viikonlopun en-tee-mitään-pakollista päiviksi ja siirsin hommat torstaille. Seurauksella, että nyt inhoan torstaipäiviä aamusta alkaen, kun on työpäivän päälle käytävä kaupassa, siivottava, pestävä auto ja vaihdettava lakanat plus pitää tehdä normit arki-iltarutiinit. On käytävä lenkillä, on tehtävä käsipunnerrukset, vatsaliikkeet, painoharjoitukset. Pakkosuorittajamummun ja -äidin verenperinnöstä olin onnistunut siis vain askeltamaan pari pykälää taaksepäin.
Eilen huomasin, että mitään mummun ja äidin lupaamaa kirkkaampaa kruunua ole ikinä nähnyt vaikka olen niin suorittanut. Joten en sitten käynyt kaupassa, en pessyt autoa enkä käynyt lenkillä enkä punnertanut yhtäkään push-uppia. Siivosin kyllä mutta sen tein ilolla, koska ei ollut pakko.
Tänään on Älä osta mitään -päivä. Eli tänään ei ole pakko mennä edes kauppaan. Tai siis ei saa mennä. Mikä on pakon kanssa yhtä ja samaa käskyttämisperhettä. Ja minua ei uuden maailmankatsomukseni mukaan saa käskyttää. Pakko siis mennä tänään kauppaan.
Jälkipuheet
Se on muuten uskomattoman hienoa kun äkkiä tajuaa, että asiat voi tehdä ihan omalla tavallaan, eikä tarvitse toistaa muiden valmiita kaavoja tai virheitä. Tämänhän pitäisi olla tietysti itsestään selvää, mutta tietynlaisesta ehdollistumisesta on vaikea päästä irti.
Meillä kotona oli viikottain vastaavia harjoituksia, eli päiviä jolloin äiti kantoi matot pihalle ja puunasi ja kuurasi tuvan. Ja miesväki karkasi pihalle omiin hommiinsa jo heti aamusta, ettei tarvinnut kuunnella sitä ärjyntää, jos sattui vaikka erehtymään vastapestylle lattialle. Maatalossa kun oltiin ja sitä myöten vanhempien työpaikka oli samoissa nurkissa, niin päivä saattoi tosin olla jokin muukin kuin lauantai.
Kai se sitten meillä miehillä oli helpompaa, koska mulle ei ole tuosta mitään suorittamisen pakkoa jäänyt. Olen kyllä muksusta asti tykännyt pitää tavarani järjestyksessä, mutta muuten jos ei nyt juuri huvita siivota, niin voihan sen tehdä ensi viikolla. Tai viimeistään sitten kun pölykoirat alkavat haitata liikkumista. :)
Älä osta mitään -päivä on periaatteessa ihan ok idea, mutta liian tosissaan sitä ei kannata ottaa. Mulla on vahva epäilys, että ei tällainen teemapäivä mitään muuta. Valmiiksi vihersuuntautuneet ihmiset voivat kyllä osallistua hommaan innolla, mutta ne joita asia kiinnosta taas tuskin taas jättävät kauppareissua sen takia väliin, tai edes noteeraavat koko päivää.
Viikonlopun sapuskat mun pitää ainakin tänään hakea joka tapauksessa, eli se siitä minun osaltani.
Jostain syystä sodan eläneet mummut jättivät perinnökis suvun naisiin polvesta polveen (tosin heikentyen) siirtyvän kirkkaamaan kruunun takia uurtamisen. Mummun sanavarastossa topakka ja tomera työihminen oli parasta, mitä naisesta saattoi sanoa. Vain topakka työihminen ansiatsi kirkkaamman kruunun ja koska mummu oli auktroriteetti, sitä alitajuisesti sitten vaan alkoi tavoitella.
Kauna kesti saada ne esiliinan nauhat irti. Nyt pystyn olemaan siivoamattakin torstaisin mutta kun sen sitten teen, olen hetken onnellinen ja näen itselläni sen kruunun.
Naiset on vähän pöhköjä. Tai ainakin jotkut. Ehkä tämä piirre on jo parikymppisillä niin ohut, ettei sitä huomaa. tai en tiedä. Ehkä se vaan ilmenee eri tavalla.
Maanantai on kiva päivä, silloin tulee siivooja. Ja se päivä kun säätiedotuksessa luvataan pidempää pakkaskautta, silloin käyn autopesulassa (jos jaksan) ja ostan karkkia Essolta.
Nyt mä niin olen kateellinen.
Kuulin jostain, että eräs mummo oli lausunut kuolinvuoteellaan "Ja niin paljon minä turhaa siivosin".
Muistan tämän aina, kun heilun imurin kanssa...torstaisin ;)
Siivouksen jälkeinen ilo kestää pari päivää ja sen jälkeen, viimeistään maanantaina, mietin ihan samaa.
Meillä ilo kestää pari tuntia. Pari koiraa pitää siitä huolen.
Haa, muistan tuon, minulla oli myös koira. Vaikka pieni olikin, niin irtoavaa karvaa oli neljän koiran verran. Ja imuroidut sohvat piti ehdottomasti käydä kiehnäämässä oman hajuisiksi heti.
Imurointi itsessään oli suoritus sinänsä, kun koirapaha kuvitteli mölisevää vehjettä kilpaililevaksi urokseksi, jota piti haukkua taukoamatta.