« Julkinen kuluttajavali(s)tuskirje | Pääsivu| Ruumiin ja sielun kulttuurille omistettu kirjoitus »

Tyhmiä kysymyksiä

Näin meidän kesken uskallan kertoa, että ihan parasta palvelua ja ymmärrettävimmät vastaukset saa, kun aloittaa kysymyksensä, että tyhmä kysymys mutta kysyn nyt kuitenkin. Tepsii melkein aina. Melkein, sillä kaikki auktoriteetit ja asiantuntijat eivät osaa vastata liturgiansa reunaehtoja sivuaviin kysymyksiin. Tai kysymyksiin yleensäkään. Varsinkaan tyhmiin. Silloin on tietenkin pakko lähteä aluksi haluan kiittää sata kymmenen lasissa -linjalle.

Tämmöisen meikäläisen blondihkon tyypin on helpompaa heittää tyhmä kysymys kuin pseudoa auktoriteettikarismaa ylläpitävän pikkutakkimiehen taikka korkeasti koulutetun päivystävän dosentin. Vaikkakaan se kysymys useimmiten ei ole tyhmä lain. Tämä on tyhmä kysymys mutta kysyn nyt kuitenkin -alustus ikään kuin valmiiksi potkaisee aidat asiantuntijatahon ja oman ruohonjuurisen olemuksensa välistä. Auktoriteetti voi heittää virtuaalisen pikkutakkinsa tuolin selkänojalle, löysätä krakaansa, nojautua rennosti taakse, laittaa kädet virtuaalipuuskaan rinnalle ja alkaa vääntää rautalankamallia kysyjälle. Jos osaa. Hämmentävän useat eivät nimittäin osaa ja yhtä useat kompastuvat heille asetettuun ansaan. Ei se tyhmiä kysyvä oikeasti aina ole niin tyhmä kuin esittää. Se joskus vaan testaa, että tietääkö tämä tyyppi itse asiassa yhtään mitään.

Miksi muuten yhä useammat oppineet, kouluja käyneet, kirjoittamisen harrastuksekseen kehuvat tyypit kirjoittavat ensiviikolla tai jokapäivä. Siis yhteen.

Ja miksi ammattiautoilijat pitävät automaattisesti itseään joka suhteessa muita parempina kuskeina? Taksithan ajelevat pääsääntöisesti öisin tyhjillä kaupungin kaduilla keskenään eivätkä suinkaan päivittäin aamu- ja iltaruuhkissa saati pitkiä ja pimeitä maantieajoja moottoriteiden ulkopuolella. Ja miten ammattiautoilija ei saata tietää, kuinka korkeaa rekkaa se kuljettaa.

Kysymykset saattavat olla retorisia tai sitten eivät ja ne saattavat sisältää mahdollisesti provokatorisia aineksia. Kuten tyhmän kysymyksen kuuluukin.

Jälkipuheet

Tyhmä kysymys:
Sokrates oli sit kans blondi (no ei se joka pelas brassien futismaajoukkueessa vaan se vanha jolla oli iso froteepyyhe aina vaan päällä)?

Juuri siksi sillä oli froteepyyhe päässä. Ettei blondius paljastuisi. Ja aika kauan se salassa pysyikin.

Jos se auktoriteetti ei osaa vastata, niin hän toteaa; hyvä kysymys. Viisaammat kykenevät pienen mutkittelun jälkeen löytämään vastauksen lähteelle, mutta kehnoimmat rämpivät lähistöllä ja lopulta uppoavat hetteikkoon.

Nimenomaan näin. Puhuja saa siten lisäaikaa miettiä ympäripyöreitä vastauksia.

Toinen paljon käytetty keino on puhua pelkkiä liturgioita välittämättä kysymyksistä. Ennen pitkää kuulijat kyllästyvät kysymään.

Voi vaikka aloittaa yhdeksän kertaa vastaamalla, että "Aivan aluksi haluan kiittää kysyjää" ja sen jälkeen kertoa kuinka "Satakymmenen lasissa" tehdään töitä ongelman kimpussa.

Jos kysymys on liian hankala, niin sen voi jättää kotitehtäväksi seuraavalle luennolle. Todella kiperät kysymykset kannattaa kuitenkin säästää tenttiin. Kyllä joku osaa vastata.

Hyvä pointti: luenoitsija kääntääkin kysymyksen muulle yleisölle, että mitäs te vastaisitte. Koska joka luennolla ja kissanristiäisistunnoissa tai kokouksessa on aina vähintäänkin yksi kaikkitietävä, niin pakkohan sen on jotain vastata.

Ja erityisesti pitää muistaa kirjoittaa tyhmä kysymys muistiin: jos ei saa vastausta, muistaa muistuttaa seuraavalla kerralla tai jos sattuu olemaan vastaajan paikalla, niin muistaa ottaa asiasta selvää.

Aina pätee muuten tyhmään kysymykseen vastaus, että enpä tiedä mutta otanpa selvää.

Noh. (Kaikkitietävä riisuu villajakkunsa, sipaisee tukkaa aloilleen ja ottaa rillit päästä.) Katsos. (Kääntää päänsä kallelleen.) Kun ihminen on sekä riittävän siistynyt että harrastaa kirjoittamista, hänen on luotava oma tyylinsä erottuakseen vähempiarvoisista näpyttelijöistä. Yksinkertaisin tapa heittäytyä yksilölliseksi on matkia jotakuta kuuluisampaa, tässä tapauksessa ilmeisesti Arto Melleriä. "Jokapäivä" tarkoittaa siis mitä ilmeisemmin jotain ihan muuta kuin "joka päivä", ja on meidän vähemmän siistyneiden omaa rajallisuutta, jos ilmaisun sisempi merkitys ei avaudu.

Ammattiautoilijat puolestaan tietävät olevansa muita parempia kuskeja, koska amatöörit eivät saa ajamisestaan rahaa, joka tunnetusti on ainoa absoluuttinen arvon mittari ihmisten välisessä kanssakäynnissä. Ja tottahan ammattikuljettaja aina tietää oman autonsa korkeuden, mutta joskus saattaa tulla vastaan alamittainen tunneli. Niitä kaikkia varoituskylttejä millään kerkiä lukemaan, kun amatöörit pörrää jaloissa koppimopoineen.

Ja aivan viimeiseksi haluan vielä huomauttaa, että oli varsin näppärä idea unelmatehtailija Urpilaiselta häivyttää kierroksen pahin vaalitappio paatoksella hehkutettuun yltiöpositiiviseen fraasiin. Vaikka toteutus ei ollutkaan ihan loppuun asti hiottu, meni medialta sen verran puurot ja vellit sekaisin, että demarit saivat kuitata lähes kolmen prosentin tappionsa "torjuntavoitoksi". Oppositiossa!

Ottamatta kantaa sokrateen hiusten väriin ilmoitan antavani sinulle tunnustuksen. Käy blogissani.

Pallas, kiitän. Juuri tuollaisten vastausten tähden kannattaa esittää tyhmiä kysymyksiä. Nyt tiedän!

Niinku senkin, että asteikolla 10 -1 ensin on rökälevoitto, sitten murskavoitto, voitto, tasapeli, negatiivinen voittototeuma, tappio, häviö, rökälehäviö, nolo tilanne ja torjuntavoitto

Blondille rökälekiitos kunniasta. Tuollaiset vetää ihmisen hetkellisesti hiljaiseksi.

Jos kommenttisi ei tule näkyviin, se on valitettavasti joutunut tahtomattani spämmifiltteriin ja sinne joutuneista en saa mitään ilmoitusta. Käyn mahdollisimman usein vapauttamassa siellä piileksivät. Olen pahoillani.



Tilaa RSS-syöte

Kuka?

Juttutupa