No niin, voin vihdoinkin huokaista helpotuksesta. Ollikollilla on taas mallivartaloinen tyttöystävä ja kylläpä onkin Ollipolli viileä tyyppi, kun se textailee. Mikseiköhän se käytä sähköpostia tai ihan vaan soita sillä hupelimella. Onhan toi textareiden näpyttely aika teinixiä. Silleen. Oikeesti. Kuitenkin. Ja hyvänen aika, eipä tässä vielä kaikki: voi sitä ohutta ja köyhää elämää, jota olisin joutunut elämään ilman tätä järeää uutista:

Pariskunta osti kipulääkkeitä apteekista.

Ajatella. Oikein apteekista. Ja ihan kipulääkettä. No huhuh.

Ah. Hukun uutistulvaan. Nyt telkkarissa Urpilainen punaisessa jakussaan yrittää kovasti käydä kovasta tyypistä, jolla on pehmeitä unelmia. Vanhasella ei ole oikein mitään juuri nyt sanottavaa mutta onneksi on puolueenvihreä kravatti mutta voivoi kokoomuksensininen paita. Kataisella on vakavaa asiaa mutta se jää minulta kuulematta, kun keskityn huomioimaan hänen puolueensinisen paitansa ja asuun sointuvaisen raitasolmionsa. Onpas kätevää tämä värillinen televisio. Olisi muuten tuohonkin tenttiin pestattava Mertaranta toimittamaan: Urpilainen, joka mustavalkoisessa televisiossa erottuu vaalempana, selittää juuri jotain Kataisen, joka erottuu mustavalkoisessa televisiossa raidallisesta solmiostaan, puheen päälle mutta kummankin puhe hukkuu vasemmalta kuuluvan narinan alle, joka ääni kuuluu Vanhasesta, jota ei valitettavasti mustavalkoisessa televisiossa erota kulisseista.