Asteikolla 1 - 5 [huvittuneen - mitä-minä-sanoin - EVVK - höh - unohtumattoman] millaisen vaikutuksen luulisitte virkanaiseen tehneen Korpporaation hypermediayksikön järjestämän Web 2.0 -seminaarin, jonka etävideoluennoitsijaan ei saatu puolituntisen punnertamisen jälkeen kuin särisevä ääniyhteys joka sekin sitten katkesi, koska luennoitsijan kaikki kolme tietokonetta menivät rikkisärki.

Anniksi iltapäivästä jäi känttypullan pala, mukillinen kahvia ja vartin kolmen kalvon esitys siitä, että puhutaanko mieluummin Web 2.0:sta kuin sosiaalisesta mediasta.

Wii gou tu internet.

Kirjoitti: mea 15:57 | Jälkipuheet (2)

Entisessä työpaikassani jos jotain tarvittiin mieluummin eilen, se tarkoitti, että mieluummin eilen. Jos asialla oli kiire, sen aikaansaattamiseen sai mennä max tunti. Jos jollain asialla ei erityinen kiire ollut, se tarkoitti, että parin päivän päästä sitä kyseltiin jo hermostuneena, jotta mikä maksaa, kun ei kuulu.

Toisin on uudessa Korpporaatiossa. Jos täällä tarvitsee mitä tahansa listausta tahikka tietoa, jonka Korpporaation IT-osasto vain ja ainoastaan pystyy tuottamaan, ja virkahenkilö sitä tarvitsisi mieluusti parin viikon sisällä, jotta voisi jatkaa pyyntötiedoista riippuvaa projektia, ei missään tapauksessa saa sanoa, että ei sillä nyt mikään tulenpalava kiire ole. Jos näin menee sanomaan, niin voi ehkä parin kuukauden päästä alkaa kysellä asian perään. Hyvin kohteliaasti. Jolloin sanotaan, että sinähän sanoit, ettei sillä ole kiire.

Jos asia olisi oikeasti todella älyttömän tärkeä ja erittäin kiireellinen ja merkityksellinen mutta se on iso ja monenlaista säätämistä vaativa, niin eihän siinä virkahenkilö taaskaan kehtaa sanoa, että kiire kyllä olisi. Silloin virkahenkilö kohteliaasti, että tämä kyllä pitäisi saada kuntoon mahdollisimman pian. Kun on kulunut pari kuukautta eikä mitään ole tapahtunut, ja virkahenkilön soiettua kysymään, että mitä asialle kuuluu, saa hän vastauksen, että ei sille mitään vielä kuulu, kun sitä ja tätä ja tuota ja oikeastaan yksi tyyppi sanoi, ettei sillä asialla ole niin väliäkään ja siksi asia sit niinku jätettiin sivuun. Eli ei sille mitään tule tapahtumaankaan, sori, eiks me sulle muistettu ilmottaakaan. Noh, kiivastumatta siinä sitten yrittää tarvitseva osapuolihenkilö viestiä, että kyllä tällä nyt vaan oikeasti olisi merkitystä ja asiakkaat valittaa ja on noloa asiakkaille selittää, että kyllä tämä on työn alla mutta että jotta kun. Tästä puolen vuoden päästä kysyttäessä IT-osasto kertoo, että ei sille mitään voi tehdä, sori, eks me muistettu sulle kertoa. Kun virkahenkilö edelleen inttää, että kyllä se nyt vaan pitäisi tehdä ja kaikki maailman muut korpporaatiot samassa tilanteessa ovat kyllä voineet ja että kun siis ymmärräthän ...

Voiko tällaisessa tapauksessa jo kolmen kvartaalin kuluttua kysellä taas kertaalleen asian perään? Toisaalta, ei se mihinkään kuitenkaan ole edennyt, koska sillä kun että ... Eikä se toinenkaan asia, jolla oli ei-ihan-valtava-kiire. Tästedes kaikilla virkahenkilön asioilla on hyvin kiire. Ei sillä, että virkahenkilö kuvittelisi harhaisimmissa päiväunissaankaan tuollaisella olevan mitään merkitystä.

Mutta sitä virhettä ei pidä tehdä, että ilmoittaa takarajan. Nimittäin mikään ei koskaan kuitenkaan tapahdu siihen mennessä ja jos asialle on ilmoittanut takarajan, se heitetään roskiin takarajapäivänä, koska sitähän ei enää sitten tarvitse enää tehdä.

Kirjoitti: mea 09:11 | Jälkipuheet (0)

Niin. Kyllä avaruuteen mennään mutta ei viitsitä keksiä sellaisia kumeja autoon, että nappia painamalla pingahtaisi nastat tarvittaessa pintaan. Miksei?

Onnistuisi edes joskus saamaan huoltoaseman kippolasta vastapaistetun, rapeakuorisen, sisältä pehmeän sämpylän, jonka välissä olisi pestoa, aurinkokuivattua tomaattia, mozzarella-juustoa ja paljon rapeata salaattia, ja joka ei olisi kääritty toissapäivänä kelmuun, ja joka latten kanssa maksaisi vaan kympin, olisin enemmän kuin onnessani. Vaan ei kun ei.

Olisi edes joskus trendikippolassa yksi täytetty sämpylävaihtoehto, jossa ei olisi punasipulia välissä. Hah, no ei tasan ole koskaan.

Pääsisi edes yhden kerran elämässään kokeilemaan, miltä tuntuisi osua kaupan kassajonoon, joka olisi nopein. No ei, aina se on se hitain vaikka kuinka lyhyin.

Ei mitään merkitystä ole sillä, kuinka kauan vietät aikaasi valiten sitä parahinta leikkelettä kilometrin mittaisesta leikkeletiskistä, päädyt silti aina johonkin märälle peessille maistuvaan lätyskään.

Saisi edes kerran elämässään ajan renkaitten vaihtoon ennen kuin liukkaat alkavat.

Enkö minä nyt keksi yhtään mitään iloittavaa tänään? Tänään vaan melkein sataa..

Ei tästä nyt tule nyt yhtään mitään. Lukekaa vähempään tyytyvän ihmisen ilon aiheita.

Kirjoitti: mea 13:13 | Jälkipuheet (2)

Olin eilen pakotettu elämään netitöntä iltaa. Samalla tulin tietoiseksi, miten oikeassa ovatkaan kaikki ne tahot, kekkä sanovat, jotta inttervepissä roikkuminen vie aikaa aivan tolkuttomasti ihmisen perustehtävältä eli olla siivo ja kunniallinen kansalainen. Yhteytettömyyteni ulkomaailmaan oli seurausta siitä, että viisaskoneeni on päivitettävänä. Ette uskokaan, kuinka sivistyin ja aikaansain ilman tietokoneen laiskistavaa ja tyhmistävää vaikutusta. Kuurattuani ensin koko kämpän suoritin ruumisperäistä rääkkäystä voimistelu- ja punnerrustyyppisin toimin ainakin pari tuntia. Kaiken tämän jälkeenkin jäi vielä aikaa katsoa koko illan TV-tarjontaa.

BB-Extrassa Kataja puhelinhaastatteli kisasta pudonnutta ja unohduksin jo vaipunutta BB-Ristoa, joka tosin ei tunnu tietävän vaipuneensa jo aikapäiviä muistojen tuolle puolen. BB-Ristohan oli ehdokkaana edesmenneissä vaaleissa ja sai muutaman kymmentä ääntäkin, tosin rökäletappiollisesti alle alimman valtuustoon suoriutuneen. Mutta eipä ollut mies masentunut. Kertoi, että kyllä silläkin äänimäärällä joku johtokuntapaikka silti tulee. JOHTOKUNTA!. Tällaisten käsissäkö se lepää minun kaupunkini päätöselämä. [Se on Risto-hyvä, lautakunta. Mutta silti, ihanko oikeasti sinne pääsee päättämään minun asioistani mies, joka tuli tutuksi lähinnä olemalla tyhmä tosi-TV:ssä ja nyttemmin kunnostautuu esittelemällä sivistystään kirjoitus taidoillaan. Ja mikä ettei, onhan miehellä sentään Ammattilais vapaa-painijan koulutus, kyllä sillä yksi johtokuntapaikka pitääkin heltiämän.

Muuten. Ostaisitko käytetyn mopon hemmolta, jolla on venäjänpunainen otsalle aukeneva tukanluiska silmän päällä toisen puolen päätä viestittäessä kaljuun piirretyillä raidoillaan jotain synkkää tädille avautumatonta sanomaa ja jonka tyypin huulessa killuu lukuisia mopon osia? En minäkään. Jostain syystä kuitenkin tyypin istuessa ATK-peräisen päivitys- ynnä lisäosia myyvän ja asentavan firman tiskin takana, minussa herää välitön luottamus henkilön tietotaitoon. Olenko leimannut nörtin ulkonäöltään tiettyyn muotiin? Oletteko te sen näköisiä? Jätkät hei.

Josta eilen juolahti myös mieleeni ihmetellä, milaisilla laskuopppi- ja yhteiskuntatiedoilla varustetut tyypit esittäytyvät niiksi päivystäviksi dosenteiksi, jotka päivittelevät sitä, että keskenkasvuiset lapsukaiset viettävät aikaansa netissä liian paljon ja että tietävätkö niiden vanhemmat ollenkaan, mitä siellä netissä oikein on. Siis eikös nyt puhuta vanhemmista, jotka iältään ovat ykkösvalveutunutta porukkaa, inttervepin pioneerikäyttäjiä, molemmin puolin kolmeakymppiä käyviä netin suurkuluttajia. Haloo tutkijat, tulkaa tekin tälle vuosituhannelle.

Kirjoitti: mea 08:27 | Jälkipuheet (4)

Näin meidän kesken uskallan kertoa, että ihan parasta palvelua ja ymmärrettävimmät vastaukset saa, kun aloittaa kysymyksensä, että tyhmä kysymys mutta kysyn nyt kuitenkin. Tepsii melkein aina. Melkein, sillä kaikki auktoriteetit ja asiantuntijat eivät osaa vastata liturgiansa reunaehtoja sivuaviin kysymyksiin. Tai kysymyksiin yleensäkään. Varsinkaan tyhmiin. Silloin on tietenkin pakko lähteä aluksi haluan kiittää sata kymmenen lasissa -linjalle.

Tämmöisen meikäläisen blondihkon tyypin on helpompaa heittää tyhmä kysymys kuin pseudoa auktoriteettikarismaa ylläpitävän pikkutakkimiehen taikka korkeasti koulutetun päivystävän dosentin. Vaikkakaan se kysymys useimmiten ei ole tyhmä lain. Tämä on tyhmä kysymys mutta kysyn nyt kuitenkin -alustus ikään kuin valmiiksi potkaisee aidat asiantuntijatahon ja oman ruohonjuurisen olemuksensa välistä. Auktoriteetti voi heittää virtuaalisen pikkutakkinsa tuolin selkänojalle, löysätä krakaansa, nojautua rennosti taakse, laittaa kädet virtuaalipuuskaan rinnalle ja alkaa vääntää rautalankamallia kysyjälle. Jos osaa. Hämmentävän useat eivät nimittäin osaa ja yhtä useat kompastuvat heille asetettuun ansaan. Ei se tyhmiä kysyvä oikeasti aina ole niin tyhmä kuin esittää. Se joskus vaan testaa, että tietääkö tämä tyyppi itse asiassa yhtään mitään.

Miksi muuten yhä useammat oppineet, kouluja käyneet, kirjoittamisen harrastuksekseen kehuvat tyypit kirjoittavat ensiviikolla tai jokapäivä. Siis yhteen.

Ja miksi ammattiautoilijat pitävät automaattisesti itseään joka suhteessa muita parempina kuskeina? Taksithan ajelevat pääsääntöisesti öisin tyhjillä kaupungin kaduilla keskenään eivätkä suinkaan päivittäin aamu- ja iltaruuhkissa saati pitkiä ja pimeitä maantieajoja moottoriteiden ulkopuolella. Ja miten ammattiautoilija ei saata tietää, kuinka korkeaa rekkaa se kuljettaa.

Kysymykset saattavat olla retorisia tai sitten eivät ja ne saattavat sisältää mahdollisesti provokatorisia aineksia. Kuten tyhmän kysymyksen kuuluukin.

Kirjoitti: mea 11:11 | Jälkipuheet (10)

Hyvä herra KOKKI-kattiloiden myyntiinsaattamis- tai mainospäällikkö,

Lähestyn sinua poikkeuksellisesti näin julkisesti, kun en löydä intterwepistä säällisin hakumenetelmin lähempää osoitettasi ja alempana kerrotusta syystä sitä en ole myöskään tilaisuudessa katsoa kattilan mukana tulleesta lappusesta.

Kun suuressa viisaudessasi päätit läimäistä teräskattiloiden kylkeen ne isohkot tarrat, joissa kerrotaan onnellisen ostajan nyt olevan uuden KOKKI-kattilan omistaja, niin mahdoitko ajatella ihan loppuun saakka. Otitko huomioon seuraavaa: kun kattilan Citymarketista ostanut henkilö kiiruhdettuaan kotiinsa haluaa sillä mitä pikimmiten tehdä siipalleen lauantaiehtooeinestä, niin mitä luulet, herra KOKKI-yhtiön tiedotuspäällikkö, lukeeko hän ne tarratekstit vai peseekö pois? No ei tod. lue, Vaan pesee. Tai siis yrittää pestä. Yrittää kolme tuntia pestä sitä maailmanlopun liimaa pois.

Tahdonkin näin julkisesti kiittää sinua hyvin paljon siitä, että et läiskäissyt tarraa kattilan sisäpintaan, saattaisi nimittäin maistua keitoksissa ikävältä se. Ja ihan kivaa askarettahan se liiman hinkkaaminen on lauantaiehtoona. Mitä nyt vähän nälkää tuuppaa, kun ei pääse keitosta koitostamaan. Hiukan ajattelua laajentamalla olisit ehkä hoksannut, että harva arvostaa KOKKI-kattilaasi kovinkaan korkealle liimajälkien hinkuttelun lomassa. Tiedoksi, että sellaistakin tarralappua on olemassa, joka irtoaa että viuhvauh. On toki muitakin vaihtoehtoja: voisitko vaikka ajatella kahvaan narulenkillä kietaistavaa lappusta. Jossa irtolapussa olisi sekin kiva puoli, että se olisi kokonaisena kuluttajan luettavissa sen sijaan, että mahdolliset ohjeet ja osoitteet ovat huuhtoutuneet keittiön lavuraariin pieninä hiutuleina.

Tulen kehottamaan jokaista tuttavaani pidättäytymään ostamasta kattiloitanne. Se on kuulkaa iso notkahdus myynnissä se.

Terveisin,

Ensimmäisen ja viimeisen KOKKI-kattilan omistaja, jolla on entinen pitkä kynsi peukalossa

Kirjoitti: mea 14:50 | Jälkipuheet (11)

Klikkaa kuva isommaksi

Valokuvatorstai / Silta nykyaikaan

Kirjoitti: mea 06:34 | Jälkipuheet (8)

Jokainen itsensä kesken viihtyvä yksineläjäinen tietää, miten mukava on tulla kotiin, jonka tietää löytävänsä tasan siinä kuosissa kuin sen aamulla jätti. Kotiin mennessään tietää yksinelikko siellä odottavan auvon, olipa se sitten sydessä eli savessa, mutta tietää, mitä vastassa on. Ei tule ikäviä yllätyksiä kuten mököttävää puoliskoa, kiukuttelevia lapsia, eikä ole tupa täynnä kakaroiden kavereita, jotka ovat syöneet jääkaapin tyhjäksi ja potkineet eteisen umpeen lenkkareita. On vain auvo ja oma lupa vaikka eteisen mattoon kääriytyä, jos siltä tuntuu.

Yksinelakot tietänevät myös, miten joskus, ihan pienesti silloin tällöin, mieleen hiipii haikeus. Niinä hetkinä sitä huomaa ajattelevansa, kuinka olisikaan kuitenkin kiva joskus mennä kotiin tietäen, että siellä odottaisi joku. Vaikka kissa tai koira. Kunhan joku, joka ottaisi ilolla ja innolla vastaan asumuksen alfanaaraan.

Jo kolmatta iltaa minut toivotti tänään tervetulleeksi eteisen matolla nököttävät kaksi orvosti ruttuun jäänyttä sinistä villasukkaa. Maanantaina ne siinä yllättäen lymystivät. Aivan valtava hellytyksen aalto hulvahti ylitseni: EA:n sukat, joiden asukki oli jäänyt pötköttämään vielä hetkeksi, kun aamulla kustannuspaikalle kiirustin. Niin paljosti hellytyin, että melkein paijasin niitä. Eilen kotiin rientäessäni huomasin jo ennen ulko-oven avaamista ajattelevani, että siellä ne Pasi ja Perttu odottavat. [Hetkinen; missä välissä minä niille nimet annoin.] Tänään varmaan alan jo juttelemaan niille. Mitenkä niin yksineläminen on tapahtumatonta ja tylsää ja ihmisestä tulee outo?

Kirjoitti: mea 18:52 | Jälkipuheet (4)

Kaverina pikkuvinkki teille muutamille myrttyotsille, joille tuottaa ylipääsemättömiä vaikeuksia lausua muutamaa kotimaista kirjainta: teidän suupielet alkaa roikkua ikävän näköisesti alaspäin ennen pitkää. Kokeilkaa piruuttanne joskus. Sanokaa kokeeksi itsellenne ihan vaikka peilin edessä hiljaa: kiitos. Sitten sama sille, joka asuu samaa osoitetta kanssanne, naapurille, ystävälle, työkaverille. Ei satu yhtään. Saattaa olla, että suupielet siitä vielä oikenevat. Ne nimittäin eivät oikeasti ole kivan näköiset, kun ne sillä tavalla lepsottaa. Saattavat jäädä pysyvästi silleesti. Sitten kivaa ei ole kellään. Etenkään kuitenkaan teillä, sillä me kiittämättömäthän olemme silloin jo aikapäiviä häipyneet positiivisempien ihmisten tahoille.

Mistä kohtaa ihmisestä on poissa pala, jos se antaa toiselle hyvin tehdystä työstä positiivista palautetta. Ja hymyä siihen päälle, se pehmentää ilmettä ja sanomaa eikä kiitoksen sanominen tunnu ollenkaan pahalta eikä vaikealta. Tai jos kiitos on liian vaikea, niin kiitän lipsautuu suusta hiukan helpommin, ikään kuin huomaamatta ja ponnistelematta. Taikkavaikka tänks, jos se tuntuu helpommalta. Jos sanominen sattuu, niin lähetä sähköpostia. Tulet hämmästymään positiivisemman asenteen ihmeitä tekevästä vaikutuksesta.

Aloitin tämän blogin silloin sata vuotta sitten ajatuksena löytää jokaisesta päivästä jotain positiivista. Muistan yhden kunnianarvoisan vanhemman polkkaajan kommentoineen hämmästyneenä, kuinka joku voi löytää heti aamusta hyvää mieltä siitä, että sillä on pullankänttyä aamukahvin kanssa. Periaatteessa olen edelleen se sama tyhmänpositiivinen ihminen, joka uskoo aina hyvää vaikka pelkääkin pahinta. Välillä on täällä paussissa livennyt lieväksi kiukutteluksi hyvistä aikomuksista huolimatta vaikka ihan siviiliminänä olen kyllä hymyillyt kyyneltenkin läpi. Aina.

Kiitos on helppo ja hämmentävä sana. Se saa ihmeitä aikaan. Jonsei muuta, niin tulee itselle hyvä olo. Tänään kiitin sähköpostilla kuntalaisvelvollisuuteni täyttämisen mahdollistuttanutta mieleistäni ehdokasta, jonka sosiaalisen ja pehmeän asenteen uskon purevan paremmin kuin änkyräpönäköimisen. Kiitin myös huoltoyhtiön ripeän reipasta asentaja-Arskaa, joka kävi korjaamassa vessanpytyn vuotavan tiivisteen alta aikayksikön. Kiitin suusanallisesti työtoveriani hyvin tehdystä työstä. Kiitin Prisman kassaneitiä, tervehdin murttunaamaista naapuriani hymyillen ja kaikki tämä vain siksi, että olen saanut tarpeekseni kiittämättömistä ja negatiivisista ihmisitä.

Kiitän tässä yhteydessä ystäviäni siitä, että ovat. Ja myös teitä virtuaaliystävät. Ilman teitä en olisi voinut kertoa tätä ja tulla tästä hyvälle mielelle. Hymy tuntuu kivalta omissa poskissa.

Kirjoitti: mea 19:14 | Jälkipuheet (10)

Yhdysvalloista kuuluu taas kummia. Tutkijat ovat siellä viisauksissaan katsoneet aiheelliseksi tutkia, josko ihmisen eräät fyysiset ominaisuudet määräävät poliittisen kannan. Ja niinhän siinä kävi, että tulivat tulokseen, jotta mitä säikympi ihminen, sitä kovemmat poliittiset mielipiteet. Koehenkilöt, jotka säikkyivät voimakkaita ääniä ja kammosivat inhottavia kuvia, kuten esimerkiksi silmämunan päällä ryömivää hämähäkkiä, kannattivat muita todennäköisemmin kuolemantuomiota, Irakin sotaa ja koulujen rukoushetkiä. Samat tyypit vastustivat aselakien tiukentamista, pasifismia, maahanmuuttoa, kehitysapua, esiaviollista seksiä, homoavioliittoja, abortteja ja pornografiaa. [Oxley DR ym. Science 2008;321:1667]

Nythän me, jotka emme vielä ole kuntalaisvelvollisuuttamme täyttäneet, olemme oivallisessa tilausuudessa päästä testaamaan keskustorin vaalimökeissä päivystävien ehdokkaiden ominaisuuksia. Ensin jänisräikällä ilmaistuamme läsnäolomme näytämme jotain todella pelvoittavaa kuvaa ja katsomme, kuinka polon naama nykii. Sitten vain äänestämme sitä viileintä tyyppiä.

Kirjoitti: mea 12:45 | Jälkipuheet (4)

Virkanainen on tullut valituksi työryhmään, josta oikeasti [harvinaista kyllä] on innostunut. Aika-ajoin työnteko alkaa olla jopa liian viihtyisää eikä sitä erota vapaa-ajasta muu kuin että siitä saa palkkaa. Että saa tehdä mitä haluaa työajalla ja luvan kanssa. Mutta virkanainen ei olisi oma vanha äkäläpäinen kyyninen skeptikkonsa ellei se kuitenkin jokaisen omankin innostuksensa ja idean jälkeen saman tien vetäise itseään ja koko ryhmää maan tasalle. Siperia on nimittäin opettanut aika monella opintoviikolla.

Kerrankin olisi mahdollisuus revitellä, heittää hulluja ideoita, haaveilla, olla positiivisesti orientoutunut ja esittää asiat pöydän päätypuolesta käsin. Sieltä, mistä taivaanrantoja on totuttu syleilemään. Kerrankin voisi heittää ideat sinne pitkän pöydän sivustoilla istuville ja sanoa, että tehkää, toimikaa mutta älkää minulta kysykö, miten. Vaan kun ei. Olen niin monta vuotta istunut sillä vastaanottavalla puolella ja niellyt litroittain verta, hikeä, kyyneleitä ja ainakin pakillisen meisseleitä, että en vaan osaa ottaa kantapäitä maasta irti. Sitäpaitsi tiedän tasan tarkkaan, kuka sinne vastaanottavalle laidalle siirretään heti sen jälkeen, kun ne pilviä sivelevät pinkit haaveet on ryhmämme siihen pöydälle heittänyt.

Olen aina kadehtinut johtajia siitä, että niillä on oikeus olla täysin käsittämättömän pihalla arkielämän realiteeteista ja esittää suunnitelmia, strategioita, visioita ja missioita, joiden toteuttaminen on käytännössä ja kaiken järjellisyyden mitoissa mahdotonta. Nyt, kun olisi mahdollisuus, en pysty kykenemään, sillä tiedän, mitä se toteuttava porras niille tekee. Sen jälkeen, kun asia on kirjattu työryhmän toimesta esitellyksi, projekti siirretään toimenpidehuoneeseen, jossa suut soikioina aletaan haukkua työryhmää päättömistä suunnitelmista ja että tulkoot itse tekemään, jos se kerran niin helppoa on. Sitten projektia siirreteään pöydältä toiselle kunnes se päätyy jonkun kiltin virkanaisen pöydän kulmalle, josta hän sen sitten iltapimeinä tunteina pusertaa mitenkuten kasaan. Saaden sen valmiiksi parahiksi, kun johto on jo unohtanut koko projektin ja katsoo hämmentyneenä toteutettuja asioita, kohauttaa pikkutakkinsa liian leveitä olkapäitä ja esittää uutta projektia.

Kirjoitti: mea 13:15 | Jälkipuheet (4)

Kovin on nyt vaikeata oivaltaa Luojan aivoituksia: miksei luonut kolmatta kättä samalla, kun loi vesisateen, nälän ja janon. Tai vaihtoehtoisesti niin paljon älyä, että panisi ihmisen laittautumaan sadetakkiin, jotta voi kantaa kaksin käsin kaliaa ja syömää.

Edelleenkään ei pekonikalapuikkoja. Eilistä 0.79 euron tarjousuunilenkkiä kunnääs oli vielä se vasen puolikas käyttämättä. Arvatkaa, kuinka hyvää asteikolla 1 - 5 on pakastevihannessuikaleista, paistettujen paprikoiden purkin pohjaliemistä kaivetuista paprikan rääpeistä, vedestä, lihaliemikuutiosta ja vasemman puolen pötikästä kietaistu soppa.

Kirjoitti: mea 18:56 | Jälkipuheet (8)

Klikkaa kuva isommaksi

Valokuvatorstai / Suomalainen nuorallatanssi

Kirjoitti: mea 06:09 | Jälkipuheet (16)

Pääkorpporaatiolla olisi ollut kunnallisvaalien ennakkoäänestysmahdollisuus. En sitten niin millään pystynyt äänestämään, sillä kukaan ei ole luvannut ajaa minun, yksin elävän, lapsettoman, kaupunkimiljöötä kannattavan, veroja erinomaisen riittävästi maksavan, vanhalle äidilleen mahdollisimman hyvää vanhuuden turvaa toivovan, jokseenkin säännöllisesti yksityisautoilua harrastavan ja äärimmäisen vähän kunnan palveluista nauttivan työtä tekevän virkanaisen asioita. Ja miksikäpä muuten äänestäisin yhtään ketään, joka siellä valtuustossa istuu nyt jo ja lupailee ties monennettako kertaa asioita, joita on luvannut ajaa edellisten ja sitä edellisten vaalien alla ja sitten istunut vissiin niiden päälle, koskeipa mitään ole tapahtunut.

Ilmoittautukoon se, ken ajaa juurikin Minun asiaani, niin lupaan antaa ääneni. Vaikka tiedän, ettet pysty lupauksiasi mitä suurimmalla todennäköisyydellä pitämään, koskapa puoluekuri sinut kuitenkin ruotuun laitttaa, niin mieluummin kuitenkin pienessä toivonkipinässä mahdollisesta soraäänestä kuin että äänestäisin itseäni vastaan.

Valitettavasti eilen lupaamaani kalapuikkokuvaa ei ole nyt tarjolla. Tänään nautin illalliseksi, johtuen todella repivästä pikkutakkipäivästä, mikrotettua uunilenkkiä hunnutettuna reippaalla sinappiviivalla. Näin yksinkertaista ihmistä olisi kyllä helppo miellyttää, ihan vaan vinkkinä sinulle ääntäni halajava.

Kirjoitti: mea 19:44 | Jälkipuheet (12)

Erityisavustajalla ja minulla on pienimuotoinen ongelma: hän diggailee etanoista valkosipulivoissa ja minä taas en voi kuvitella mitään eklottavampaa kuin etana. Minusta kasvatettiin suoraviivainen ja yksinkertainen ihminen, joka tykkää paistetuista kalapuikoista ehkä melkein eniten. EA:n mielestä kalapuikot maistuvat vain kuorrutteelle.

Sou? Mille muka maistuu etana valkosipulivoissa, kysyi nimimerkki Ei ikinä etanaa suuhunsa laittanut mutta varsin vilkkaan mielikuvituksen omaava? Noh. Valkosipulille, sanoi EA. Myönsi toki kysymättäkin suutuntuman olevan inhahko niin kuin vilkas mielikuvitukseni oli jo oivaltanutkin. Eli. Jos siis paistan kalapuikot valkosipulivoissa, niiden luulisi olevan herkumpaa kuin etanat, koska niissä ei ole sitä ölkköä suutuntumaa? Eikö? EA ei tunnusta tätä ilmiselvää tosiasiaa.

Siihen saakka, kunnes pystymme ratkaisemaan tämän suhdettamme hiertävän ongelman, olemme pakoitetut syömään yhteistä herkkuamme pekonia. Mikä tahansa käärittynä pekoniin on herkkua. Paitsi etanat. Ja kalapuikot, sanoo EA, joka ei ole vielä saanut maistaa tulevaa spesialileettiani: valkosipulivoissa paistettuja pekoniin käärittyjä kalapuikkoja. Mmmm ... Tulette ehkä joutumaan näkemään kuvan herkusta jonain päivänä. Kuvalla saatan osallistua kilpailuun epäesteettisin ruoka ikinä.

Kirjoitti: mea 19:16 | Jälkipuheet (8)

Ai mitenkä niin naisten aseilla ei pärjää: tänään oli täsmälleen kaikki mennyt pieleen kolmetoista tuntia putkeen siinä vaiheessa, kun tulin kotiin ja kokeilin, onko netti jo pois kontiltaan, jonne se kaatui kesken ajatuksen torstai-iltana.

Eipä ollut. Ei.

Jonoteltuani tunnin erilaisiin Elisan automaatteihin ja saatuani vihdoin jonkun elävän Pasin linjalle, se sanoi, että mulla on verkkokortti rikki. Taikka käyttöjärjestelmä ja pyysi kysymään Microsoftilta, mikä on virhekoodi 5, jonka sain pingatessa (ei kertonut, millä kysyn, kun se netti tosiaan oli kontillaan). Mutta kiitos nyt kuitenkin ja moi.

Juuri silloin otin käyttöön naisen aseen numero yks: itkin vuolaasti ja hartaasti ja lohduttomasti kaiken maailman kurjuutta ja vääryyttä ja kaikkea. Muutaman minuutin asetta siinä käyttelin. Kunnes helpotti.

Jonka jälkeen aloin pähkäillä, että mikä voisi olla vialla. Kun järki sanoi, ettei kortti mene rikki ihan tuosta vaan, kesken sähköpostin. Ja siihen, että hmmmm. Ettei vaikka vaan se uusi päivitys F-Securesta, joka oli kiusannaut minua jo pari viikkoa kyselemällä kyllästymiseen saakka joka ohjelman kohdalla, että sallinko. Väsyin viime torstaina sallimaan ja kerroin, että älä kysele niistä, jotka järjestelmä sallii. Jostain käsittämättömästä syystä salliminen muutti internet-suojaukseksi Mukautettu, joka oli tarkoitettu vain järjestelmäasiantuntijoille, joka oli, edelleen täysin mystisesti, täpännyt suojaustason Estä kaikki, vaikka se etusivulla kertoi olevansa normaali. Estämistä en nyt millään naisen logiikalla tietenkään sinne itse ollut täpännyt. Etenkään, kun en millään muotoa ole minkään järjestelmän tuntija. Enkä etenkään asian.

En ikinä enää usko yhteenkään Pasiin. Son varma. Enkä salli mitään, ikinä.

Kirjoitti: mea 19:50 | Jälkipuheet (2)

Valokuvatorstai / Ian Brittonin valokuva
SkyWatch Friday

Kirjoitti: mea 07:43 | Jälkipuheet (12)

Elämässä on hetkiä, jolloin kipeästi kaipaisi välitöntä ja läsnäolevaa mieskättä. Esimerkiski silloin, kun koko päivä on mennyt ihan sinne itseensä. Alkaen rutiinihammaslääkärikäynnistä, jonka piti sisältämän vain viattoman kivuttoman hammaskiven poiston ja joka sisälsikin jysäyttävän uutisen juuripaikatun hampaan alla pesivästä isosta pahasta, jonka hoito ehkä onnistuu mutta luultavimmin ei ja ainakin maksaa pirusti. Eikä se kivenpoistokaan mitenkään kivuton ollut. Päinvastoin. Ja juuri kun olin lohduttanut odotushuoneessa hermoilevaa pappaa, ettei täällä koskaan satu, ei nykyään. Just niin.

Sitten hyöhästyin kokouksesta, jonka luulin olevan keskiviikkona ja joka olikin keskiviikkona mutta itse olin hammaslääkärishokissni takautunut tiistaihin. Jonka jälkeen koko päivä meni erilaisia mokia tehden ja niitä selvitellen. Jonka jälkeen menin Hulluille päiville. Hullu. Piti ostaa lohtupusuja mutta tavoitin itseni raahaamasta tallentavaa digiboksia. Joka nyt on tuossa lattialla erilaisten RF LOOP -liittimien ja HDNI- ja RCS-kaapelien kanssa odottamassa, että ymmärrän, mikä on alikuva ja mikä multifeed ja minkä luupin liitän mihinkin outtiin ja ineen. Ja sitten enää ehkä pitäisi tietää, mitä ovat PAL ja/vai NTSC ja CVBS, YUV ja RGB ja mitä niillä tehdään. Paristot sentään osasin laittaa.

Niin se miehen käsi. Se olisi nyt niin just se juttu. Ensin se laittaisi kehäkaapelin inet ja outit luuppiin ja sitten virittäisi vastaanottimen. Ja sitten se voisi vähän hakea kanavia. Lapsilukkoa ei tarvitsisi asettaa.

Sitten se miehen käsi voisi vähän rapsuttaa niskaa, että kaikki hyvin. Taas ehkä huomenna.

Kirjoitti: mea 19:40 | Jälkipuheet (0)

Almalla on ollut ihan omia kiireitään viime aikoina niin, että Sampo on jäänyt vähän syrjään. Nyt kun mukaan perhepiireihin on nousemassa tämä uusi kaunotar Sofia, saattaa säpinää syntyä taas ja puheita ehkä alkaa syntyä muistakin kuin Almasta itsestään. Alman kunniaksi on tosin sanottava, ettei se kovin näkyvästi itsestään oman perheen piirissä ole kertonutkaan, vaatimaton kun on.

Olisipa somaa, jos Alma, Sampo ja Sofia isineen ilmoittautuisivat siihen uuteen televisio-ohjelmaan Meidän isä on parempi kuin teidän isä.. Siellä sitten voisivat Median, Pankin ja Capitalin iskät ottaa yhteen koitoksissa ja Alma, Sampo ja Sofia huutaisivat kilpaa, että Meidän isä osaa lyödä päätä seinään paremmin kuin teidän isä.

Olisihan näitä muitakin. Anssi Kela?

Kirjoitti: mea 07:30 | Jälkipuheet (0)

Kylläpä totuudellisen kuvan antoikin tänä maikkarin uusi, varsin näyttävästi hypetetty Tukka auki -sarja kirjastonhoitajien maailmasta. Kaikkihan me toki tiedämme, että kolmikymppinen lastenkirjaston rivi-intiaanitäti asuu Helsingissä näyttävää isohkoa kämpäää ihan yksinään ja kollega virkasisko pystyy vaatettamaan itsensä mieluummin enemmän kuin vähemmän kalliinpuoleisiin merkki-design-vermeihin, joskin tosin hänen itseoppinut filosofi-runoilija-aviomiehensähän kevyesti maksaa heidän uudenkarhean kämpänsä [auto nyt kuitenkin on ihan vaan vaatimaton Hermanni]. Kaikkihan me tiedämme, että näinhän se on.

Nyt kun tiedän, että television tarjoamaan maailmanmalliin on luottaminen, on minun turvallista painaa pääni iltaisin pielukseen. Nyt siis tiedän, että totta on sekin, että poliiseilla on aina vain yksi juttu kerrallaan ratkaistavana ja se aina tietenkin selviää ja seuraava keissi tulee sopivasti vasta viikon päästä, kun pojat on saaneet riittävästi donitseja syödä ja olutta juoda. Samoin on ihanaa, että nyt voin uskoa lääkäreillä todellakin olevan aikaa yllin kyllin vain yhdelle potilaalle kerrallaan, jopa useilla hyvän näköisillä lääkäreillä. Ja lakimiehet kukin hoitavat yhtä asiakasta antaumuksin kerrallaan ja CSI:ssa aina kaikki ratkeaa, koska löytyy se yksi sopivasti katkennut sininen sentin pätkä kuitua, joka on kotoisin matosta, jota myytiin vain yhdessä kaupassa kolme kuukautta sitten yhdelle asiakkaalle.

Maailma on hyvä ja tasapuolinen ja kaikki on aina totta, mitä sanotaan tai sitten ei. Senhän me tässä parin viikon mittaan olemme taas kerran saaneet todistaa.

Te, jotka ette usko ja myös te, jotka olette raskautetut kaikesta huolimatta erilaisissa paineissa työpaikoillanne, joko nykyisissä tai tulevissa ja teiltä, joilta jossain vaiheessa elämäänne tullaan joka tapauksessa utelemaan asioita, jotka eivät muille kuulu: kuunnelkaa, jos ette viime perjantaina aamulla olleet hereillä, Helsingin yliopiston työoikeuden professorin Kari-Pekka Tiitisen viisaita sanoja. Ihmisellä on tietyissä asioissa oikeus jättää luovasti vastaamatta [voi alkaa katselun/kuuntelun n. 14 min:n kohdalta].

Kirjoitti: mea 21:36 | Jälkipuheet (4)

Klikkaa kuva isommaksi.

Valokuvatorstai / Kiltti

Kirjoitti: mea 06:23 | Jälkipuheet (6)

No niin, voin vihdoinkin huokaista helpotuksesta. Ollikollilla on taas mallivartaloinen tyttöystävä ja kylläpä onkin Ollipolli viileä tyyppi, kun se textailee. Mikseiköhän se käytä sähköpostia tai ihan vaan soita sillä hupelimella. Onhan toi textareiden näpyttely aika teinixiä. Silleen. Oikeesti. Kuitenkin. Ja hyvänen aika, eipä tässä vielä kaikki: voi sitä ohutta ja köyhää elämää, jota olisin joutunut elämään ilman tätä järeää uutista:

Pariskunta osti kipulääkkeitä apteekista.

Ajatella. Oikein apteekista. Ja ihan kipulääkettä. No huhuh.

Ah. Hukun uutistulvaan. Nyt telkkarissa Urpilainen punaisessa jakussaan yrittää kovasti käydä kovasta tyypistä, jolla on pehmeitä unelmia. Vanhasella ei ole oikein mitään juuri nyt sanottavaa mutta onneksi on puolueenvihreä kravatti mutta voivoi kokoomuksensininen paita. Kataisella on vakavaa asiaa mutta se jää minulta kuulematta, kun keskityn huomioimaan hänen puolueensinisen paitansa ja asuun sointuvaisen raitasolmionsa. Onpas kätevää tämä värillinen televisio. Olisi muuten tuohonkin tenttiin pestattava Mertaranta toimittamaan: Urpilainen, joka mustavalkoisessa televisiossa erottuu vaalempana, selittää juuri jotain Kataisen, joka erottuu mustavalkoisessa televisiossa raidallisesta solmiostaan, puheen päälle mutta kummankin puhe hukkuu vasemmalta kuuluvan narinan alle, joka ääni kuuluu Vanhasesta, jota ei valitettavasti mustavalkoisessa televisiossa erota kulisseista.

Kirjoitti: mea 19:52 | Jälkipuheet (2)