Peremmälle nyt sitten vaan, kun kerran tulitte
Tuonne Blogosgradin senioritalon virikehuoneen tietokonepöydälle levitin oikein perintöpitsiliinan piironkin laatikosta ja ruusukupitkin laitoin. Kaiken varalta. Kakkua ei ole, kun ei enää tule leiponeeksi. Mutta kaupan känttypullaa saa kastaa. Potkiskelkaa vähän niitä arkistoja syrjään, niin kyllä sinne mahtuu. Ja sen viskipullon voitte jättää kiikkustuolin viereen. Naukkailen sitä sitten illemmalla, kun muistelen vanhoja kultaisia aikoja, jolloin tänne Blogoslaviaan eksyin. Aikoja, jolloin kujat oli päällystämättömiä ja pimeitä ja kaasuvalon kajossa luettiin kaikki aurinkolaivat, vuolut ja polkaisut tarkkaan ja hartaasti.
Voi niitä aikoja, kun Pinserilään kokoontui kinkeripiiri kerran kuussa odottamaan uusia tulokkaita. Tällainen innokas untuvikkokin toivoteltiin hellästi tervetulleeksi vaikka oli eväät aika kepeät ja talo kumisi tyhjyyttään. Lempeästi täällä evästettiin löytämään oma paikka Blogosogorskista. Silloin kaikki mahtuivat vielä saman kadun varrelle ja kylässä käytiin ahkerasti. Hyvähän siinä oli kotiutua. Ajattelin meanderiaa pystytettellessä viisi vuotta sitten, että katselen tässä nyt hetken, josko tällä keinoin löytyisi elämään tarkoitus. Ja löytyihän se. Sittemmin pääkadulle tuli ahdasta mutta johan sieltä jouti muuttamaankin, kun syntyi näitä mukavia lähiöitä. Onneksi pääsin tänne viihdepolkkaajien pariin. Täällä on leppoisaa eikä tarvi olla aina niin asiallinen. Josko koskaankaan.
Mihinkään täältä osaa enää lähteä. Vaikka menoaskel on vähän hidastunut, niin tokihan se aika ajoin intoutuu polkasemaan kiikkustuoliin vauhtia. Vaikka kyllähän tässä paikat välillä puutuu ja yön synkkinä tunteina tulee joskus miettineeksi, että kauankohan tätä enää jaksaa. Vaan pakkohan se on. Kun ei täällä enää ole sitä hautuumaatakaan. Ennen oli sekin paremmin, kun Myrsky-Jannen nyt jo sammaleitten peittämällä hautuumaalla käytiin muistelemassa edesmenneitä. Vaan mihinkä täällä nyt pantaneen, kun kupsahtaa. Unhoon joutuu. Pakko sitä vaan on yrittää.
Kiitos nyt kuitenkin kovasti, kun vielä viitsitte käydä katsomassa. Erityiskiitokset vuokraisännälle. Ilman häntä ei tässä enää potkuteltaisi.
Jälkipuheet
Onnea! Olet edelleen suosikkini!
Kiitos Pasi. Lämmittää vanhan polkkaajan luita tuommoinen.
Onnea! Monet hauskat hetket olet tarjonnut; pidän "sweet&sour-kastikkeestasi". Ja vielä kahvia ja kaupan pullaa... Kiitos!
Pekonivodkaa päivänsankarille!
Kiitos eevis.
Herranähköön, mikä pullo, b. Kiitos! Voittaa heittämällä pekonikermamansikkavaahtokinuskijäätelönkin.
Onnittelut! Ja hyvä, ettet osaa lähteä :)
Kiitos Mari.
Joo, sitä tulee vanhemmiten tälleen vähän seniiliksi eikä tajua, milloin olisi aika lähteä.
Kappas: ennen tätä känttypullatarjoilua kertyi 1600 julkaistua postausta, ja 100 julkaisematonta (jonkinklainen itsesensuuri se on tässäkin toimituksessa).
Hyvää merkkipäivää. Vaikka kakkua ei leivottaiskaan. Pistän tämän 20-vuotiaan Laphroaigin tuonne muiden joukkoon... ja taidanpa mennä sinne lattialle istumaan minäkin. :)
No mutta, Janne saa luvan istua kiikkustuolissa, pois sieltä lattialta. Ja mehän otetaan sitä 20-vuotiasta Laphroaigia juhlan kunniaksi ihan juuri nyt. Minulle pienellä vedellä.
(Kakku on lihottavaa, ei meillä enää harrasteta sellaista pahetta ;)
Onnea vaan! (mistä? 5 v blogia? 10 v? 50 v elämää?)
Viisi vuotta blogia, mikä tarkoittaa, että jos blogien keskimääräinen elinikä on, mitä se nyt olisi .... 3 vuotta, niin paussi elää hiipuvaa seesteaikaa blogien seniorikodissa.
Jos taas lasketaan, että vanhimmat suomalaiset blogit ovat vuodelta 1995, eli 13-vuotiaita, niin 5-vuotias on vasta reipas aikuinen, ei enää ihan teini muttei varsin kypsäkään.
Miten vaan, hyviä ikiä kaikki tyynni.
Onnittelut myös täältä. Aika multaa kuistot, vai miten se oli?
t. melkein_yhtä_pitkän_linjan_bloggaaja
Voi, sinäkin vielä luet minua. Voi, kuinka lämmittääkään mieltä. Me ollaankin tutut jo vuosien takaa.
Eikä se mitään kultaa. Ennen OLI kaikki paremmin. Ennen sanottiin päivää ja näkemiin ja istuttiin naapurin oven pielessä jos ei muuta, niin henkimässä vain hyvää oloa ja naapuruutta.
Vaan eipä toisaalta näissäkään ajoissa valittamista ole. Aina, kun on pysyviä ystäviä, on elämässä aurinkoa. Kiitokset siis sinulle auringosta.
Onnea ikinuorelle ja vuosia, vuosia lisää..."Oi niitä alkuaikoja, kun kaikki pieni oli suurta - vai oliko se toisinpäin...
Onnea! Täällä seurataan teitin tohinaa vieläkin tiiviisti ja hyvin viihdytään. Se ainakin hyvä, ettet ole liimaillut mainoksia seinille kuten niin monet muut tekevät nykyään. Onhan se kodikkaampaa katsella tuota marmoripatsasta (vai onkos se nyt kuitenkin kipsiä.. ) kuin uusimman ihmepillerin julistetta.
Voi hyväntähden: vanhoja tuttuja. A-i-v-a-n sanomattoman ihanaa, että roikutte vielä maisemissa.
Voi niitä aikoja niin. Tosiaan. Oikeasti niitä on ikävä. Kaikki oli jotenkin niin kotikutoista ja viatonta ja simppeliä ja tuntui, että kaikki oli kavereita ja tunsi toisensa. Vähän sellaista meininkiä kuin kuvittelen olleen maalla silloin, kun isoisä lampun osti.
Paussissa ei tod. tulla koskaan ikinä minkäänlaiseen mielenhäröön joutuman, jossa mainoksia liimailisin seinille. Never ever. Ne on rumia ja mun mielestä kodissa pitää olla nättiä.
Miten voivat Marleenan Reino ja Cybmobiili? Hermanni lähettää terveisiä.
JK: Voimakkaasti olen muuten sitä mieltä, että saisitte molemmat alkaa polkata taas. Ja Cyb-kameraakin on ikävä. Olin sut kerran tunnistavinani Mansen rautatieasemalla. En sitten kuitenkaan kehdannut morjenstaa, jos se et vaikka oliskaan ollut sinä.
Täältä viihdeblogilähiön syrjäkujilta onnitellaan kans kamalasti! Oon vähän myöhässä mutku tulin pyörällä.
Kyllähän mä arvasin, että sä tulet. Ja onhan tänne viihdelähiöön hitollisen pitkä matka sieltä Blogosvladin keskustasta. Kai sulla valot oli pyörässä? Kypärää en oikein osaa sulle kuvitella? Ellei se ole sellanen musta ja ilman niitä huvittavia suippoja edessä ja takana. Minen voi pitää kypärää, kun ne on niin kääk. Uh.
Tulikin muuten mieleeni, että yksi niistä sadasta julkaisemattomasta kirjoituksesta kertoo sinusta, kun teet enkelinkuvia Aurajoen jäällä joskus vuonna 2025 matkalla Apteekista kotiin sen kunniaksi, että sun silloin vielä syntymättömästä kultanupustasi on tullut kuuluisa kirjailija. Se nuppu oli kyllä poika mutta enhän mä silloin sitä voinu tietää. Musta se oli hieno tarina. Tai on, onhan se mulla jemmassa.
Oho, olispa se kiva lukea vaikka juoni jo selvisikin. Olen ihan vaikuttunut.
Juu ei kypärää, ehei, eiei. Pitää vaan ajella niin ettei törmäile. Ne valot vois hommata.
Kumpikohan meistä lähempänä sitä keskustaa on, kuule.
Yritin hakea sitä, mutta en löydä. Olisinko sittenkin poistanut. Mutta oli siinä onnellinen loppu vaikkakin hiukan haikean suloinen sävy. ja näky oli uljas, kun teit enkelinkuvia siellä Aurajoen jäällä. Onnellinen mies.
Onnittelut ja kiitokset täältä Blogslandista meren takaa!
Minäpä haastoin sut blogissani musiikkimeemiin, jos nyt tän kerran meemin tekisit!
Ääh, meemi. Tiedät, mitä mieltä olen meemeistä. Nih!
Myöhästyit, viski ja pekonivodka on kaik juatu. Ähäs.
Viski olisi kelvannut, pekonivodka kuulostaa aivan liian korkeatasoiselta rahvaan edustajalle (köh köh, meniköhän tämä nyt läpi...). Onnea ja pitkää ikää!
Noh, eihän meiltä neuvot lopu. Ootappa, kun katastan kulmakaapin, muistaakseni siellä on puolikas pottu viskiä edellisistä pileistä (no ei tokikaan näistä vastaavista vuosi sitten, ei meillä sentään suut tuohesta ole).
Jos totta puhutaan, niin b. joi itseksensä sen tuomansa pekonivodkan. Niettä en tiedä, olisko ollut makoista.
No kun ei kelvannu kenellekään!
Onnea onnea!
Cybmobiili on nykyään pappamobiilina jossain päin Mansea. Kuulemma hyrrää edelleen kuin kissa.
Ja hyvin mahdollista, että olet minut ko. asemalla nähnyt, yleensä vähintään parin kuukaudenvälein olen sinnepäin eksynyt.