Ostoskeskuksen edessä parveilee joukko nuorehkoja miehiä. Ne on niitä miehiä, joita lehdissä kuvataan sanoilla kansallispukuinen tai tummiin pukeutunut. Miehillä kaikilla mustat, suorat housut, tumma pusakka ja siististi kammattu tukka. Ne puhuvat kiivaasti keskenään tiiviissä ryhmässä ja ohikulkijat tekevät niiden kohdalla pienen mutkan. Samalla, kun katsovat paheksuen. Varmuuden vuoksi, eihän niistä koskaan tiedä. Niin paljon kun niistäkin kaikenlaista puhutaan. Yhdellä miehistä on todella kadehdittavan upeat pussihousut ja niin kiiltävät jatsarit, että kuvansa olisi nähnyt, jos olisi läheltä ohittanut.

Kaupasta tupsahtaa äitinsä kanssa vaaleanpunaisiin puettu pikkutyttö, hiukset kuin sillä enkelillä, joka saattelee joka mummulan seinällä lasta sillan yli. Tikkari suussa sojottaen tyttö jää pää kenossa miesten eteen seisomaan. Katse kiertää miehestä toiseen ja vaikka äiti yrittää vaivihkaa hoputtaa pois, tyttö vaan katsoo killittää niska kenossa miehiä. Tikkarin tikku heilahtaa suupielestä toiseen päättäväisesti. Pieni pullea käsi ottaa tikun hetkeksi käteensä ja ääni kuin Helinä-keijulla sanoo: "Te ootte ihan samannäkösiä".

Äiti vetäisee vihaisesti tytön pois miesten läheltä.

- Äiti, sillä yhellä oli saappaat. Miks äiti?

- Et kyllä enää ikinä mene tollasten luokse. Ne on pahoja. Tajuuksä. Ne on PAHOJA miehiä. Ne voi tehä ihan mitä vaan.

- Potkiikse niillä saappailla?

- Nyt suu suppuun taikka saat kotona tukkapöllyä.