Ennen oli paremmin
Ennenvanhaan, kun Paavo ja Tyyne kylänraitilla kunnanlääkäriä vastaan kävelija Tyyne niiata niksautti ja Paavo hattuaan nosti, tiesi lääkäri heti, että Tyynellä on lonkissa kulumaa ja Paavolla kihti vaivaa. Kunnanlääkäri kutsui heidät käymään, milloin heille vaan sopisi. Sitten kerrottiin kaikki huolet lääkärille ja lääkäri näki silmän pilkkeestä, pitäisikö Paavolle verenpainelääkettä tai linimenttiä määrätä. Puhuttiin siinä samalla lehmän poikimiset ja vasikan kehno kunto. Lääkäri määräsi ja apteekkari antoi. Kaikki olivat tyytyväisiä. Paavo ja Tyyne eritoten.
Vaan ei ole enää mikään niin kuin ennen. Nyt on erikoistuttu opiskelujen alkumetreiltä alkaen kuka oikean silmän, kuka vasemman korvan spesialistiksi ja kukaan ei viitsi perehtyä ihmiseen kokonaisuutena. Potilasta juoksutetaan paikasta toiseen, asiantuntijalta kolmannelle ja välillä kuvataan, mitataan, pistetään ja odotutetaan. Kukaan ei puhu kenenkään kanssa ja jos puhuu, niin ei ymmärrä. Ihminen jää vaille huomiota. Vaivoja ei varsinaisesti hoideta pois, oireita vaan lievitellään. Jos niitäkään, koska varsinainen vika jää useimmiten kaikilta huomaamatta.
Haluan takaisin kunnanlääkärin, joka katsoo silmiin, kuuntelee ja jolla on aikaa nähdä koko ihminen.
Jälkipuheet
Vaan eipä ole paluuta entiseen. On tuottaja-kuluttaja-mallia ja sen tuomia osapalayksityislääkäreitä. Muutenkaan asioita ei katsota kokonaisuuksina, vaan pieninä palasina. Murusina jopa.
Kirjastokin lie nykyisin ajettu siihen pisteeseen, että sen pitäisi olla tuottava yksikkö. En tiedä, arvailen vain. Tuottaahan se kuntalaisille palveluita, mutta eihän se voi mitenkään olla taloudellisesti omavarainen, niin kuin joka yksiköltä tunnutaan nykyisin vaadittavan.
Ihminen on niin monesta murusesta koottu otus, että kun yksi sen ratas vaurioituu, ei mene kauan, kun jo lonksaa useassa paikassa. Ihminen kuitenkin ohjataan sen erikoislääkärin luokse, jonka työterveys- tai terveyskeskuslääkäri arpoo.
Kun se vasemman käden keskisormen erikoislääkäri sitten syynää sitä keskisormea ja potilas yrittää valittaa, että kun olisi vähän tyossa oikean käden peukalossa vaivaa ja olkavarressa ja niskassa ja polvessa, niin erikoislääkäri ei korvaansa lotkauta vaan määrää vasemman käden keskisormilääkettä. Satanen ja kiitos.
Ei se yhä enemmän ja enemmän lonksuva ihminen jaksa kauan valittaa, kunnes alkaa jo pääkin prakata. Ja sittenhän sne voikin leimata luulosairaaksi tai varttihulluksi.
Jo kohta potilas itsekin uskoo ja lakkaa valittamsta. pahimmassa tapauksessa pienestä murusen murtumasta seuraa kokonaisvaltainen lamaannus, työkyvyttömyys, syrjäytyminen ja masennus.
Kyllä vaan; kirjastoja vaaditaan jatkuvasti olemaan yhä omavaraisempia. Hyvät neuvot ovat kohta kalliita.