Hengissä ollaan, mutta iltapuolella havaitsin, että pekonit olivat kadonneet. Onneksi olin kotona.

Oho, joku oli syönyt ne raakana. Käristämisen lienet olisit huomannut?

Tuo hissihomma yllätti Delhissä, kun menimme lentokentällä isoon hissiin (kyytiin tuli myös joku lentokentän iso kiho, ainakin vaatteista ja habituksesta päätellen). Yhtäkkiä sähköt katkesivat koko kentältä, kuten oli aiemminkin sinä iltana käynyt. Hissin meno loppui tietysti siihen. Tämä iso kiho ryhtyy sitten painamaan hälytysnappia, joka oli jonkinlainen puhelinyhteys. Tuut-ääni vain kuuluu, mutta kukaan ei vastaa. Ja lennollekin pitäisi keretä.

Otsalampun valossa se bossi etsi kännykkäänsä ja näppäili jo numeroa, kunnes valot syttyivät, ilmastointi käynnistyi ja hissi lähti liikkeelle. Ihmeellisiä hissejä.

Musta se alapuoli on parempi! Yläpuoli on semmonen lätyskä, alapuolessa on oikeaa vääntöä. Tosin Oskari on mun makuun liian makea, Sinuhen ruisneppari on muikeampaa idässä syntyneen suuhun. :)

Jaan asunnon ja leipäpussin miehen kanssa, jonka mielestä alapuoli on parempaa leivässä kuin leivässä. Luulisi olevan helppoa, eh, sen kun syön parhaat päältä ja sillä hyvä? Vaan meneekö minulla yöt ja päivät aprikoidessa, josko alapuolessa sittenkin on jokin salattu ernomainen lisäominaisuus tai josko alapuolta sinnikkäästi järsimällä siitä yhtäkkiä tuleekin yltiöherkku samaan tapaan kuin vaikkapa oliiveista, joita en ensin alkuun vielä untuvikkona ollessain sietänyt lainkaan.

Ihmisille vuokaleipiä (kannat poistettu jo kaupassa miel.) ja tasapainoisia parisuhteita eikä tommoisia kauheita kumpi-kampi-vääntöjä! Elämä on muutenkin vaikeaa.

Aamulla jo näin itseni paniikkikohtauksen partaalla haukkomassa ilmaa, kun elokuvissa aina ilma loppuu ja paniikki iskee. Mikään ei ole niin autio kuin heinäkuinen kerrostalo: kukaan ei ollut lähdössä töihin eikä auttamaasa poloa. Otiksen miehet tulivat tosin puolessa tunnissa mutta se tuntui viideltä.

Mitä ruisleipään tulee, niin sen pitää olla rukiista, hiukan sitkasta, rapeaa kuorta mahdollisimman paljon ja ohutta. Pohjapuoli ei ole koskaan riittävän ohutta. Ruisnepparit on liian pieniä, niistä puuttuu se oikea jäystämisen henki.

Ohari, oletko tullut ajatelleeksi sitä, että jospa se mies oikeasti tykkää yläpuolesta mutta uhrautuu, kun ajattelee, että säkin tykkäät. Mieti, kuinka se mies turhautuu, kun se ei koskaan saa syödä yläpuolia. Kohta löydät piilotettuja leivän yläpuolia halkopinon kätköistä ja kumisaappaista. Mieti, mitä semmonen tekee parisuhteelle.

Jotain kummallista tuossa alapuolihommassa kyllä on, ei käy järkeen saati kieltäminen. Argh! Ahdistus! Kyttäys! Leipäkätkö! Panikointi! Parisuhdeterapia, ja äkkiä! Huutomerkki!

Nii-i. Ja jos alat itse syömään alapuolia, jotta mies saa yläpuolia, se voikin olla niin, että se oikeasti tykkää alapuolista ja kärsii, kun ei enää saa niitä ja katkeroituu ja kohta se jo kantakapakassa itkee tuoppiinsa, kun kotona ei saa edes syödä leivän alapuolia.

Olen kesäkurpitsan puolesta puhuja! Se on hyvää. Testaapa tämä: tee grilliin tulet (tai vaihtoehtoisesti nuorioon, mutta pitää olla oikeat tulet). Odottele hiillosta ja kun aika on kypsä laita ritilälle vaikkapa ruispaloja lämpenemään. Sivele lämpimät leivät tuorejuustolla, mikä tahansa käy, mutta valkosipuli on testattu ja osoittautunut hyväksi. Siihen päälle ohuiksi leikattuja kesäkurpitsan viipaleita. Juomaksi nokipannukahvit. Avot. Hyvää on. :)

Meillä ei ole kotona tuota ongelmaa. Kumpikin syö omat leipänsä muksematta. Sekä ala- että yläpuolen. Mulle kelpaa kumpikin, jos pitäisi valita. Ruisleivästä. jos puhutaan sämpylästä, niin ottaisin sen alapuolen, koska olen outo ja tykkään siitä enemmän. :)

Mitä jos siippa syö Oskarin kokonaisena (tai korkeintaan taittaa sen keskeltä kahtia)? Tai piilottaa sen jääkaappiin kypsymään ja kovettumaan pariksi viikoksi ja veistää siitä ohuita muutaman asteen levyisiä siivuja?

Leipäisän ongelman voi ratkaista myös Aleksanteri Suuri ja Gordionin Ruisoskari -menetelmällä, jossa Oskari pannaan keskeltä halki, pystysuunnassa. Näin ei synny mitään ylä- eikä alapuolta, vaan tasa-arvollistavat oikea ja vasen puoli, joissa on hyvyyttä ja pakollisuutta yhtä lailla.

Hissin hälytyksen pitää toki kuulua ulospäin, mutta mitä virkaa on hälytysäänellä, joka on niin vieno ja melodinen, että sitä ei hälytykseksi tajua kuin vasta puolen tunnin päästä. Näin tapahtui minulle vuosia sitten, kun olin juhannuksena kotona kaupungissa, ja talon hissiin jäi jumiin mökkimatkalle lähdössä ollut porukka. Olin ainoa joka hälytyksen kuuli, talo oli varmaan tyhjillään, ja lopulta kun hoksasin mistä oli kyse, menin paikan päälle tarkistamaan asioiden laidan. Porukka pääsi pälkähästä hissihuollon avustuksella, mistä olivat kovin onnellisia.

zantsu, olen kiitollinen vaivannäöstäsi mutta pahoillani: kesäkurmitsa ei nappaa. Se kun nyt vaan ei maistu miltään, ei ole oikein mitään ja vaikka sen kuinka laittaisi leivän päälle tai pujottaisi vartaaseen lihan, paprikan ja sipulin joukkoon, se jää tyhjänpäiv'äiseksi jatkeeksi. Vai voiko joku oikeasti väittää, että esimerkiksi lihavartaassa ei mieluummin söisi kurmitsan tilalla vaikkapa herkkusientä tai sipulaa tai paprikaa tai jopa ihan sitä lihabiittiä enempi.

Pekka, rakastaisin sitä miestä yli kaiken.

Dyro: tuo vasen/oikea-ajattelu on minun mieleeni. KLähestyin ongelmaa perinteisesti ihan vaan epämäääräisellä demokraattisuudella mutta pystypoikkaisu on juuri se, mitä tarvitaan.

Mikään ei ole niin autio kuin juhannuksinen tai heinäkuinen kerrostalo. Siellä saa ihan rauhassa olla hädässä, kukaan ei kuule. Eilen alakerran nörttipoika painatteli kuulokkeet korvilla jumittuneen hissini ohi. Tosin olin jo apua hälyttänyt mutta entä jos olisin ollut pieni lapsi, jolla ei ole kännyä. tai mummu, jonka känny unohtui roskapussireissulla kotiin.

Mea, Mikäpä siinä Kaupungin Suosituinta Poikamiestä [TM] olisi rakastaessa. Tässä voi vain lyödä päätä seinään ja vaikertaa "sitäks se olikin".

Täydellisen nautinnon voi saavuttaa vain laittamalla ruisleivän palan poikittain suuhun, jolloin kielen makunystyrät voivat aistia samaan aikaan sekä yläpuolen miehdon paahteisen että alapuolen rehevän jauhoisen maun...

Mikätäkäpä olisikaan. Syödä yhdessä lievästi sitkaahkoksi nihkeytettyä ruisleipää suu maireassa virveessä poikittaisen ruisleivän kutkutellessa poskilihaksi.a

Olisi hienoa se.