Nainen ja mies istuksivat selkeästi pariskunnan näköisenä kokoonpanona elävää musiikkia tarjoilevan kesäravintolamaisen ratkaisun pienessä pöydässä salin keskivaiheilla. Pari pöytää edempänä istuu herrasmies pikkutakissa ja siemailee sivistyneesti punaviiniä. Jonkin ajan kuluttua pikkutakkimies alkaa vilkuilla pariskunnan naispuolisen osaston suuntaan. Vilkuilu intensiivistyy pikkuhiljaa ja nainen ei oikein tiedä mihin katseensa suuntaisi, kun se tanssittavaa jatsia soittava bändi on juurikin siinä katselinjalla. Tekisi niin mielikin katsella tanssijoita, kun entisnäaikoina tanssia harrastaneen lantio alkaa aina hiukan keulimismielessä pykiä, kun letkeä slowfoxi soi.

Pariskunann miesvahvistus poistuu hetkeksi huoltotehtäviin ja nainen jää pöytään yksin. Pikkutakkimiehen katse tuntuu nauliutuvan naiseen entistä tiiviimmin. Nainen nytkyttää tanssijalkaansa pöydän alla ja yrittää olla sen näköinen, ettei huomaa miehen katsetta eikä tanssiminen kiinnosta muutenkaan. Mutta tokihan hän huomaa ja ajattelee, että no nyt se suunnittelee pokkaamista hänen suuntaansa. Ja eikös juuri sillä hetkellä mies nouse ja suunnista naista kohti. Paniikki. Mitä hän sille nyt sanoo, kun eihän hän halua tanssilattialle vieraan miehen kanssa, kun omakin on. Joka ei tosin tanssi mutta ei siltikään. Mutta jospa tämä pikkutakkimies onkin nähnyt hänen tanssijalkansa hytkyvän ja ajattelee, että tämä on sitä vihjailumielessä heilutellut. Tai jospa se vaan ajattelee iskeä, kun vahti on poissa. Äh. Miksi sen miesosapuolenkin pitää nyt juuri viipyä niin kauan.

Pikkutakki lähestyy ja nainen on aivan paniikissa. Mitä hän nyt sanoo, ettei se loukkaannu. Apua. Mies on aivan pöydän lähellä, pujottautuu viereisen pöydän editse, kumartuu, laittaa kätensä naisen olkapäälle ja kysyy pehmeällä äänellä: "Anteeksi, pääseekö tästä vessaan?"