Mikä siinä on, että jokajumalan päivä korpporaatiomme virkakellon nytkyttäessä viimeisimpiä minuuttejaan juuri ennen kuin sähkölukot napsauttelevat lasiovet kiinni, tulee sisään Asiakas, jolla ei ole kiireen kierää. Se laapustelee pitkin hyllyjä ja nuuhtaa eestaas vaikka näkee, että virkakoneisto on jo kiinni ja tämän [yleensä kuningattaren] takia koneisto ei voi laskea kassaa eikä panna päivää päätökseen eikä etenkään lähteä perjantaina kotiin vaikka aurinko paistaa. Kun tyyppi sitten kymmentä yli sulkemisen armollisesti valuu palvelupisteeseen, niin sillä on aina Asiaa, jonka toimittaminen vaatii vähintäänkin parin ohjelman uudelleen avaamista, kassan laskemista ja aikaa viepää tietojen metsästämistä. Kaikki tämä hänelle saatetaan tykö irvistelemättä ja ystävällisesti hymyillen. Vaikka poskia pureskellen. Asioitahan ei tietenkään voinut toimittaa heti sisään astuessa valmiiksi tekeytymään siksi aikaa, kun rouva käyskenteleiksisi patiolla tyhjää tappamassa. Eipä tietenkään. Asiakaspalvelijahan saattaisi luulla, että Hän ei olekaan Tärkeä.

Saako nämä tyypit jotain kiksejä asiakaspalvelijan hirressä roikottamisesta.

Korpporaatiomme toimitti alkuvuodesta laajan asiakaspalvelu-, tyytyväisyys- ja vaikuttavuuskyselyn. Meitä kehuttiin monin tavoin, kiiteltiin asiakaspalvelun asiantuntevuutta, nopeutta, ystävällisyyttä ja blaablaablaa. Yksi katsoi aiheelliseksi lisäksi täsmentää, että PAITSI YHDEN KERRAN, kun joku oli ollut vähän ETÄINEN.

Eikö. Teille. Mikään. Riitä.