Matkustelu avartaa
Isossa maailmassa oli mukavaa mutta ah autuutta oli kotiinpaluu. Koettakaapa itse tykönänne viettää vieraahkon ihmisen kanssa 4x24 tuntia korkeintaan viiden metrin etäisyydellä. Ihmisen, joka ei syö pekonia. Nelipäiväinen pakkoseurustelu osittain lontooksi sai hermostoni huutamaan hiljaisuutta. Jokainen soluni kaipasi hiljaisuutta, keskenäni olemista. Arvostakaa ihmiset kitsasta työnantajaa, joka ei lähetä samasta korporaatiosta kahta ihmistä samaan konferenssiin. Tai jos lähettää, niin toivokaa, että työnantaja on saman tien niin vaurakas, että kustantaa kaikille omat huoneet.
Hotellin aamiaisella lauantaina viereisessä pöydässä joi piimää Timo Rautiainen. Kahdeksalta aamulla. Taisi syödä puuroakin. Rokkielämä ei ole entisensälaista. Uotisen, Ben Z:n ja nyt siis jopa Rautiaisen jälkeen tunsin olevani niin ytimessä. Ja annapa olla, sehän jatkui: lauantaina Tampereella näin heti asematunnelissa vielä Tommi Evilän. Erityisavustaja tosin epäili havaintojani tuntien minun ilmiömäisen kasvomuistini. Vakuutin tunnistaneeni kaikki neljä varmuudella. Kunnes sunnuntain lehdestä luin, että Evilä oli samaan aikaan hypännyt loikkaa Göteborgissa. Mutta ne muut olivat kyllä oikeita julkkiksia. Näihin tamperelaisiin ole koskaan voinut luottaakaan.
Kotoni erikoistaipumusydinalueisiin kuuluu sellainen henkilökohtainen hankala ominaisuus, että jo kolmen päivän poissaolo laittaa viemärit haisemaan viemäriltä. Josta tulikin mieleeni pääkaupunkiseudun rappukäytävien lammikoita väisteltyäni, että minkä ihmeen vuoksi miesten pitää pissata aina jotakin vasten: seinää, puuta, aitaa, tolppaa, lyhtypylvästä? Naisen logiikka vakuuttaa, että se roiskuu jaloille sillä tapaa.
Saakkelsoon; minulla on tässä pöydällä kaksi rasiaa sponsorikarkkeja mutta niissä on niin yyberälykäs käyttöliittymä, etten saa niitä auki. Tämmöstä se on tämän Korpporaatio 2.0:n kanssa: kaikkea hyvää ja kivaa ihan käden ulottuvilla, näppärän ja helppokäyttöisen näköisesti tarjolla. Kun vaan osaisi käyttää.
Jälkipuheet
Luulin nähneeni Evilän kerran Euromarketissa, mutta nyt tuli epäilys. Jos täällä liikkuukin joku halpa kopio?
Huoneen jakaminen vieraan tai vähän tutummankin kanssa on ihan syvältä, yksi pahimmista arkiasioista mitä tiedän. En kestä, jos matkalla pitää koko ajan olla joku eikä saa välillä röhnöttää alasti sängyllä ja syödä suolapähkinöitä.
Tällä evilällä oli verskat ja se oli näin jälkiviisastuneena ajatellen jotenkin halpakopion näköinen. Ajattelin sen silloin vain johtuvan kulttuurishokista.
Missähän tuttavuuden vaiheessa menee se näkymätön raja, jonka ylitettyään sitä pystyy röhnöttämään alasti sängyllä ja päästelemään vessassa ääniä. Ennen sitä rajaa: onneksi hotelleissa on auloissa vessat, joihin voi vetäytyä hiljenemään ja puhaltamaan. Muuten ei tulisi yhtään mitään.
Seinä/puu/aita toimii näkö- ja tuulisuojana. Joskus enemmänkin kuvaannollisena sellaisena, mutta silti. Valtoimenaan lorottelussa ei ole kontrollin tunnetta. Eikä se roisku kun osaa.
Viemärit eivät ala haista kun lorauttaa sinne ruokaöljyä. Se muodostaa vesilukossa olevan veden pinnalle haihtumista estävän kerroksen.
Karkit: kokeile painaa sormella kannen keskiosaa alaspäin niin että kuuluu naksahdus.
Me oltiin Riitan kanssa Universal Studiosilla samassa jonossa George Costanzan kanssa (Seinfeldistä). Ihan varmana.
Juhannusreissulla ohitimme pari parkattua pikkubussia, joiden vieressä kuutisen / auto nuorta miestä oli jonossa lorottelemassa onnellisen oloisena selkä tielle päin. Seinää ei ollut, vain avaraa peltoa ja pellon takaa siintävä kesäinen järvi. Voi sitä onnen ja vallan tunnetta, joka väikkyi ohiajaneisiin saakka.
HYvä vinkki, kiitos. Tuo öljy.
Toi naksautettava malli oli se toinen, sen keksin jo eilen. Kätevä. Tämä on litteä, jonka kulmassa on jonkinlainen annosteluluukku, jota olen yrittänyt työntää sivuun, taittaa, vääntää, kääntää ja lievää väkivaltaa käyttäen jopa repiä. Ja joka jumangega juuri aukesi, kun ihan vaan kevyesti nostin kulmaa.
Niin ja Berliinin koneessa maaliskuuss näin sinut. Kai sä olit se.
Kun nyt elvistelemään ruvetaan, niin kerron, että istuin kerran Atlantin yli Frendien Rossin eli David Schwimmerin vieressä. Jutskattiinkin, kun mies ei saanut Finskin hankalaa videoruutua käsinojasta ylös. Minä neuvoin ja Helsinski-Vantaalla vielä matkatavaroiden noutoonkin.
Ja tää oli ihan oikeesti Ross, koskapa se esittelikin itsensä Davidina.
Minkäkö takia koiraat kusee tolppiin ja nurkkiin ja autonrenkaisiin?
Karde, sunhan piti olla lomalla. Hus pois sieltä netin äärestä.
Jos tämä nyt elvistelyksi menee, niin olin minäkin kerran Rowan Atkinsonin kanssa samalla saarella. Rowa istui viereisen hotellin parvekkeella koko oman. Tai ei nyt ehkä viereisen mutta sentään Rowan Atkinson.
Elvis, koirat tekee sitä, kun ne tolpat ja seinät on niille ilmoitustauluja. Ne kusasee ja siten ilmoittaa, että Peni, katsokin, että pysyt poissa, tää on mun kortteli. Ja Peni perässä, että ole sinä Musti hiljaa tai tulee haukkumista, ja kusasee Penin ilmoituksen päälle. Tätä jatkuu, kunnes tolppa ruostuu poikki tai autonrenkaan omistaja potkaisee Peniä ja Mustia turpaan.
Ahaa. Nyt ymmärrän. Vähän niinku jaikuamista 2.0?