Isossa maailmassa oli mukavaa mutta ah autuutta oli kotiinpaluu. Koettakaapa itse tykönänne viettää vieraahkon ihmisen kanssa 4x24 tuntia korkeintaan viiden metrin etäisyydellä. Ihmisen, joka ei syö pekonia. Nelipäiväinen pakkoseurustelu osittain lontooksi sai hermostoni huutamaan hiljaisuutta. Jokainen soluni kaipasi hiljaisuutta, keskenäni olemista. Arvostakaa ihmiset kitsasta työnantajaa, joka ei lähetä samasta korporaatiosta kahta ihmistä samaan konferenssiin. Tai jos lähettää, niin toivokaa, että työnantaja on saman tien niin vaurakas, että kustantaa kaikille omat huoneet.

Hotellin aamiaisella lauantaina viereisessä pöydässä joi piimää Timo Rautiainen. Kahdeksalta aamulla. Taisi syödä puuroakin. Rokkielämä ei ole entisensälaista. Uotisen, Ben Z:n ja nyt siis jopa Rautiaisen jälkeen tunsin olevani niin ytimessä. Ja annapa olla, sehän jatkui: lauantaina Tampereella näin heti asematunnelissa vielä Tommi Evilän. Erityisavustaja tosin epäili havaintojani tuntien minun ilmiömäisen kasvomuistini. Vakuutin tunnistaneeni kaikki neljä varmuudella. Kunnes sunnuntain lehdestä luin, että Evilä oli samaan aikaan hypännyt loikkaa Göteborgissa. Mutta ne muut olivat kyllä oikeita julkkiksia. Näihin tamperelaisiin ole koskaan voinut luottaakaan.

Kotoni erikoistaipumusydinalueisiin kuuluu sellainen henkilökohtainen hankala ominaisuus, että jo kolmen päivän poissaolo laittaa viemärit haisemaan viemäriltä. Josta tulikin mieleeni pääkaupunkiseudun rappukäytävien lammikoita väisteltyäni, että minkä ihmeen vuoksi miesten pitää pissata aina jotakin vasten: seinää, puuta, aitaa, tolppaa, lyhtypylvästä? Naisen logiikka vakuuttaa, että se roiskuu jaloille sillä tapaa.

Saakkelsoon; minulla on tässä pöydällä kaksi rasiaa sponsorikarkkeja mutta niissä on niin yyberälykäs käyttöliittymä, etten saa niitä auki. Tämmöstä se on tämän Korpporaatio 2.0:n kanssa: kaikkea hyvää ja kivaa ihan käden ulottuvilla, näppärän ja helppokäyttöisen näköisesti tarjolla. Kun vaan osaisi käyttää.

Kirjoitti: mea 18:45 | Jälkipuheet (7)

Täällä pääkaupungissa kaikki on suurempaa, pilvet mustempia ja ihmiset isompia. Sitäpaitsi ne on sokeampia: kukaan ei väistä jalkakäytävillä vastaantulijoita ja auta armias, jos joku torvi maalainen seisoo pyörätiellä kadun ylitystä odottamassa.

Täällä on muuten kyllä melko hienoa. Näin paljon pukumiehiä en muista elävänä Suomessa koskaan nähneeni. Sitten täällä näkee paljon julkkiksia. Uotinen on muuten älyttömän pitkä ja laiha ja sen silmälasit on isommat kuin minun ihmetykseni siitä, että Ben Z on niin pieni. Pukumiehet puhuvat isolla äänellä Sedun asioista Strindbergin kahvilan terassilla sateessa ja kuulemma omistavat puolet Eurooppaa. Vaan mistäpä minä tiedän. Saattavat omistaakin.

Mitäs hyvää täältä voisi vielä raportoida.... Niin. Pekonia on riittävästi aamiaisella.

Kirjoitti: mea 08:48 | Jälkipuheet (4)

Virkanaisen löytää loppuviikosta Helsingistä virkasiskoihin sekoittuneena, säntillisen huolettoman oloisesti tukka tällättynä ja mitä luultavimmin poissaoleva ilme huolellisen huolettoman näköisesti ehostetulla naamallaan, mikä johtuu siitä, että se pohtii, miksei ottanut sitä kolmatta kenkäparia, joka olisi ollut oikeampi valinta ja juuri sitä yhtä puseroa ja .... äh.

Mistä tietää niinsanotusti aikuistuneensa? Kun matkalaukusta ehostustarvikearsenaali haukkaa yhä suuremman osan.

Kirjoitti: mea 08:05 | Jälkipuheet (3)

Suhtautumiseni kodin askareisiin on etäinen mutta tasapainoinen ja pakottamaton. En oikein osaa niitä inhotakaan, sillä pystyn rauhanomaisesti suhtautumaan tekemättömiin kotitöihin ja rinnaikkainelomme sujuu suuremmitta särmittä. Yhtä askaretta minä kuitenkin inhoan: uusien perunoiden kanssa puljaamista. Kuoriminen, raaputtaminen tai mikä tahansa hölskiminen on vastenmielistä, rapaista ja haavoittavaa. Harjaapa ikipieniä pylpyröitä juuresharjalla syömäkelpoiseen raamiin: siinä rystyset ja sielu vuotaa vertaa ja koko lähitienoo on kuoriroippeissa ja lavuaari hitusista tukkeessa.

Juhannusjuhlalaseurueen kesken virisi pieniä koulukuntaeroavaisuuksia sen suhteen, mikä on se ainoa oikea kastike uuden potun kanssa. Jotkut vääräoppiset olivat sitä mieltä, että voissa haudutellut kesäsipulit sellaisenaan ovat ainoa oikea kastike. Jotkut vannoivat pihvien kanssa tarjottavan pippurikastikkeen ylivertaisuuuteen ja eräät kananmuna-ruohosipuli-voi-viritelmän päälle. Me simppelistit kannatamme ihan vaan voita ja tilliä perunan nokkaan.

Huomasinne olevamme epätietoisia myös sen suhteen, laitetaanko perunat kiehumaan kylmään vai kuumaan veteen. Eräillä oli epämääräinen ajatus, että kylmään ja toisilla, että kuumaan mutta kumpikaan koulukunta ei osannut selittää, miksi. Jotain mielikuvaa maiskuteltiin sen suhteen, että peruna vettyy, kovettuu tai liettyy kylmässä vedessä makoillessaan mutta kellään ei ollut mitään sen varmempaa vakuutta kuin mummolta peritty mutu. Mutta nytpä on: Tiede-lehti [6/08] nimittäin kertoo, että uusi perunanahan on ihan vauva ja sen entsyymitoiminta siis vielä kesken. Entsyymien tehtävä on valmistella pottu kestämään pitkän talven säilytys eli kovettaa se. Entsyymi on aktiivisimmillaan 50-60 asteen lämmössä ja tuhoutuu vasta yli 70 asteessa tai lakkaa jylläämästä, kun peruna on syksyllä aikuinen. Hiljalleen lämpiävässä vedessä perunavauvan soluseinämät ehtivät siis kovettua ja peruna vanhenee hetkessä. Jos siis haluaa uudet perunansa uusina, heittäköön ne kiehuvaan veteen.

Tämä valaissee, miksi pidättäydyn kotiaskareista etäällä: heti kun niitä alkaa ajatella, niistä tulee tiedettä, ne monimutkaistuvat ja sitten niiden kanssa onkin pääsemättömissä ja poissa on rauha ja seeste kotikonnulta.

Kirjoitti: mea 13:38 | Jälkipuheet (8)

Lapsena juhannuksena oli aina lämmintä ja aurinko paistoi ja mummolassa oli koivut rappujen molemmin puolin ja pihlaja sisällä ja kotikaljaa punaisessa emaliämpärissä porstuan penkillä ja siinä sininen emalikauha, jolla makeata kaljaa hörpittiin ja mummo keitti riisivelliä rautapadassa ja hämmenteli sitä puukauhalla, joka oli kulunut puolikkaaksi kauhaksi ja leivinuunissa paistui pullaa ja sokerikakkua ja mummo hyräili hämmentäessään paksua täysmaidosta hiljalleen hautunutta velliä ja isovaari poltti piippua rappusilla ja katseli järvelle ja isomummu kantoi vettä ämmänlängillä savusaunaan ja isotäti antoi ananaslimsaa aitassa olevasta limsakorista ja saunan lämmityksen tuoksu leijaili ilmassa odottamassa, että isotäti kantaisi ison rautapadan tuvan hellalle heti, kun riisivelli oli kypsää ja isossapadassa lämmitettiin vesi saunaan, jonne isovaari ja isomummu menivät aina ensimmäiseksi, kunhan oli ensin syöty riisivelliä ja otettu pullat uunista ja kaikki tuoksui juhannukselta.

Luvassa Itä-Suomessa. Kiireetöntä oloa, puulämmityssaunan rauhaa, järven pinnalta vaaksahaisia näykkivien pikkukalojen ympyräsuita ja molskahduksia ja juhannusvihdan pehmeän hellää läiskintää. Ehkä jokunen hyttynen. Pitää muistaa ostaa Offia.

Kirjoitti: mea 18:53 | Jälkipuheet (10)

No nythän sitä on taas ryhdyttävä ääneen hämmästelemään eräitäkin nerokkuuden ilmenemistiloja. Siis nämä rekkamiehet. Sehän juurikin paljon auttaa, että vie miljoonalta ihmiseltä hermot jumiuttamalla juhannusliikenteen. Nimenomaan kannattaakin koetella pinnan pitävyyttä niiltä ihmisiltä, jotka joutuvat ne tulevat kohonneet kuljetusmaksut maksamaan leivän, vessapaperin ja grillimakkaran hintojen korotuksina. Ehdottomasti on mielekästä odotella ymmärrystä torstaina sinne rekan nuppiin.

Etenkin sen jälkeen, kun on rysäytetty muutama hidastelun aiheuttama ohituskolari. Siinä on hyvä rekkamiehen keräillä sympatiapisteitä ojan pohjilta ruumiiden vierestä.

Kirjoitti: mea 18:53 | Jälkipuheet (12)

Nainen herää viikonloppuaamuisin aina liian aikaisin. Hän tietää, että mies mielellään nukkuu pitkään eikä halua häiritä. Nainen on ihan hiljaa ja vain katselee nukkuvaa miestä. Malttamattomana hän odottaa miehen heräämistä, sillä herättyään mies aina nostaa peittoa ja vetää naisen syliinsä.Se on päivän paras hetki ja nainen tuskin jaksaa odottaa. Nainen ihailee odotellessaan miehen niskan herkkää linjaa ja selän rauhallista kaarta. Hän rakastaa nukkuvan miehen katselua. Mikään ei ole niin herkkä ja kaunis kuin nukkuva mies. Vaikka nainen niin haluaisi päästä miehen syliin, hän malttaa.

Mies kääntää kylkeään kuin tuntien katseen selässään. Hänen silmänsä on kiinni mutta nainen näkee, että mies on hereillä, miehen silmä värvehtii. Nainen tietää, että mies tietää hänen katselevan. Tyynyn kätköistä näkyy vain miehen toinen silmä. Se avautuu pienesti, unesta raukeana. Silmä katsoo suoraan naiseen. Nainen hymyilee. Miehen silmä hymyilee. Uninen ääni mutisee tyynyn poimuista:

- Siinä se taas tuijottaa toiveikkaana.

Kirjoitti: mea 08:36 | Jälkipuheet (15)

Ehkä joku jo ehti ihmetellä, että millä eväillä Kimi on Trumpin Donaldia vaikutusvaltaisempi. Voi lakata pähkäilemästä. Ne on nähkääs ne puhelahjat, niillä on maailmassa ennenkin vaikutettu.

Toinen kuuluisa sanankäytön taitaja, suuri vaikuttajamme, puutarhaunelma ja Suomi-kuvan kirkastaja Minut-Voi-Tilata-Tekemään-Luentoja-Eri-Aiheista-Josku teki tällä kertaa parin tunnin luennon journalisteille median ja politiikan välisistä suhteista. Nyt ehkä ymmärrämme yhtä ja toista paremmin:

Palattuani Tukholmasta lensin Kuopioon luennoimaan Savo-Kainuun Journalistiyhdistykselle median, politiikan ja julkisuuden välisistä suhteista ja median ryöpytyksestä viime kuukausina.

Ensin minut kuvattiin hyvin naturellina Suomen upean luonnon keskellä, mm. savusaunassa vain pyyhe ympärillä, sekä järven rannalla kauhomassa vettä saaviin. Välillä olin kokonaan alasti ja minua peittivät vain koivun oksat ja vihdat.

Sen jälkeen annoin lähes parin tunnin mittaisen luennon journalisteille median ja politiikan välisistä suhteista.

Kieroutunut huumorintaju journalisteilla.

Kirjoitti: mea 18:33 | Jälkipuheet (8)

Klikkaa kuva isommaksi.

Einari, hän polkupyörän löysi aitan alta
pyörän joka jäänyt oli vaarivainajalta
Pyörä oli hyvin huonokuntoinen
mutta Einari, hän kuntoon laittoi sen
Sitten ajeli hän pitkin raittia
meni kioskille, osti sieltä spraittia

Spraitin joi ja aikoi mennä lukemahan aljaa
mutta isot pojat tarjosivat ykköskaljaa
Einari, hän sanoi: "En kaljaa juo"
Pojat nauro: "Taitaa olla kiire äidin luo"
Einari, hän katsoi vähän aikaa Mäkis-Jaskaa
sanoi sitten: "Pullo kaljaa, Spraitti onkin paskaa"

Juice Leskinen: Einarin polkupyörä

Valokuvatorstai / Sattuma

Kirjoitti: mea 09:22 | Jälkipuheet (14)

Ihmisen täytynee olla epäterveellä tavalla vinksallaan, kun se kiusaa itseään katsomalla kaikenmaailman piha- ja puutarhaohjelmat sekä huviloiden ja huussien tuunausohjelmat. Ihminen, joka juuri on oppinut erottamaan oravan perennesta, vahtaa outoa tuskaa tuntien, kun jonkun parikymppisen ammattikoulusta juuri valmistuneen maalarin ja kahdeksantoistavuotiaan lähihoitajavaimonsa kolmesataaneliöisen omakotitalon pihalle tuunataan monnilammikkoa liljareunuksin. Siinä sitä ihmisen sopii hiljentyä keskenään ihmettelemään, mitä on tehnyt väärin, kun ei pahaiselta parvekkeelta aukene pergola kivoine sohvakalustoineen ja riippupuutarhoineen.

Eikä siinä vielä kaikki. Sitten ihminen kiusaa lisää itseään lukemalla kampaamossa, kuinka viidenkymmenentuhannen bruttoansioita vetelevä wannabiijulkkis ostaa neljälläsadalla tuhannella entisen rautatieaseman, remontoi sitä sadalla tuhannella ja teettää kaiken mittatilaustyönä teräksestä ja jumankauta tiesmistä sadetsän viimeisestä harmaakaarnahaapapuusta. Julkkis, jonka vuosituloilla ei edes lämmitetä sitä mörskää, se vaan ostelee kaikenlaista. Missä vaiheessa annoin elämälleni suunnan, joka ei johtanut merenrantahuvilan terassille katselemaan ilta-auringossa kiiltelevää huvipurren kylkeä. Kysyn vaan. Miksi minun koulussani luettiin ihan erilaista matematiikan opusta? Taisi olla se Ojalan laskuoppi.

Olisi kai sittenkin pitänyt ryhtyä kampaajaksi niin kuin pienenä suunnittelin. Jumankauta, seitsemänkymmentäviisi euroa pesu, leikkaus ja vähän aurinkoraitaa otsalle.

Kirjoitti: mea 19:23 | Jälkipuheet (11)

Nainen ja mies istuksivat selkeästi pariskunnan näköisenä kokoonpanona elävää musiikkia tarjoilevan kesäravintolamaisen ratkaisun pienessä pöydässä salin keskivaiheilla. Pari pöytää edempänä istuu herrasmies pikkutakissa ja siemailee sivistyneesti punaviiniä. Jonkin ajan kuluttua pikkutakkimies alkaa vilkuilla pariskunnan naispuolisen osaston suuntaan. Vilkuilu intensiivistyy pikkuhiljaa ja nainen ei oikein tiedä mihin katseensa suuntaisi, kun se tanssittavaa jatsia soittava bändi on juurikin siinä katselinjalla. Tekisi niin mielikin katsella tanssijoita, kun entisnäaikoina tanssia harrastaneen lantio alkaa aina hiukan keulimismielessä pykiä, kun letkeä slowfoxi soi.

Pariskunann miesvahvistus poistuu hetkeksi huoltotehtäviin ja nainen jää pöytään yksin. Pikkutakkimiehen katse tuntuu nauliutuvan naiseen entistä tiiviimmin. Nainen nytkyttää tanssijalkaansa pöydän alla ja yrittää olla sen näköinen, ettei huomaa miehen katsetta eikä tanssiminen kiinnosta muutenkaan. Mutta tokihan hän huomaa ja ajattelee, että no nyt se suunnittelee pokkaamista hänen suuntaansa. Ja eikös juuri sillä hetkellä mies nouse ja suunnista naista kohti. Paniikki. Mitä hän sille nyt sanoo, kun eihän hän halua tanssilattialle vieraan miehen kanssa, kun omakin on. Joka ei tosin tanssi mutta ei siltikään. Mutta jospa tämä pikkutakkimies onkin nähnyt hänen tanssijalkansa hytkyvän ja ajattelee, että tämä on sitä vihjailumielessä heilutellut. Tai jospa se vaan ajattelee iskeä, kun vahti on poissa. Äh. Miksi sen miesosapuolenkin pitää nyt juuri viipyä niin kauan.

Pikkutakki lähestyy ja nainen on aivan paniikissa. Mitä hän nyt sanoo, ettei se loukkaannu. Apua. Mies on aivan pöydän lähellä, pujottautuu viereisen pöydän editse, kumartuu, laittaa kätensä naisen olkapäälle ja kysyy pehmeällä äänellä: "Anteeksi, pääseekö tästä vessaan?"

Kirjoitti: mea 15:00 | Jälkipuheet (4)

Mikä siinä on, että jokajumalan päivä korpporaatiomme virkakellon nytkyttäessä viimeisimpiä minuuttejaan juuri ennen kuin sähkölukot napsauttelevat lasiovet kiinni, tulee sisään Asiakas, jolla ei ole kiireen kierää. Se laapustelee pitkin hyllyjä ja nuuhtaa eestaas vaikka näkee, että virkakoneisto on jo kiinni ja tämän [yleensä kuningattaren] takia koneisto ei voi laskea kassaa eikä panna päivää päätökseen eikä etenkään lähteä perjantaina kotiin vaikka aurinko paistaa. Kun tyyppi sitten kymmentä yli sulkemisen armollisesti valuu palvelupisteeseen, niin sillä on aina Asiaa, jonka toimittaminen vaatii vähintäänkin parin ohjelman uudelleen avaamista, kassan laskemista ja aikaa viepää tietojen metsästämistä. Kaikki tämä hänelle saatetaan tykö irvistelemättä ja ystävällisesti hymyillen. Vaikka poskia pureskellen. Asioitahan ei tietenkään voinut toimittaa heti sisään astuessa valmiiksi tekeytymään siksi aikaa, kun rouva käyskenteleiksisi patiolla tyhjää tappamassa. Eipä tietenkään. Asiakaspalvelijahan saattaisi luulla, että Hän ei olekaan Tärkeä.

Saako nämä tyypit jotain kiksejä asiakaspalvelijan hirressä roikottamisesta.

Korpporaatiomme toimitti alkuvuodesta laajan asiakaspalvelu-, tyytyväisyys- ja vaikuttavuuskyselyn. Meitä kehuttiin monin tavoin, kiiteltiin asiakaspalvelun asiantuntevuutta, nopeutta, ystävällisyyttä ja blaablaablaa. Yksi katsoi aiheelliseksi lisäksi täsmentää, että PAITSI YHDEN KERRAN, kun joku oli ollut vähän ETÄINEN.

Eikö. Teille. Mikään. Riitä.

Kirjoitti: mea 18:28 | Jälkipuheet (0)

Viikolla hauskuutin aamuisin itseäni bussipysäkillä laskien, kuinka monta pikkuautoa ajaa pysäkin ohi [tai ne mitään *pikku*autoja olleet]. Siitä nimittäin ei liikennemerkkien mukaan saa ajaa kuin taksit ja bussit. Keskimäärin yhdeksän kymmenestä ohiajaneesta oli muita kuin sallittuja. Herää kysymys, että auttaisiko käynti optikolla vai onko vika sisemmällä korvien välissä.

Mutta jotta ei menisi yksipuoliseksi, niin raportoinpa tähän liikennetiedotukseen vähän myös pyöräilijöistä. Töistä kotiin tallaan katukäytävää, jonka varrella on ns. huputettu talo. Sen jalkakäytäväosuus on remontin takia kavennettu katetuksi ahtaaksi käytäväksi, jonka molemmissa päissä on susikoiran kokoisin kirjaimin, jotta POLKUPYÖRÄLLÄ AJO KIELLETTY. Keskimäärin kaksi pyörää ohittaa ja pari tulee vastaan. Joka päivä. Kävelijä ei varsin ilahdu, kun katolta pöllyää laastipöly silmiin ja lukutaidottomia fillaristeja suihkii kylkiä hipoen tuhattajasataa ohi ja päin.

Tampereella onkin ollut hilpeää menoa aina kesäisin Hämpillä, kun pyöräilijät ovat saaneet luvan kanssa ajella jalkakäytävillä ja mummut ja papat keppejään heristellen niitä sitten parhaan kykynsä mukaan ovat sohlanneet kumoon. Loppa- ja lantiohousunuoriso ei ole yhtään fiksumpaa: kun onhan se nyt hyvänenaika saatava kävellä viittä rinnan Hämpillä. Ja tasan me niin ei väistetä, me ollaan nääs nuariso, kaupunki on meidän, menkää mummut ja polkupyörät maalle. Mutta nytpä tuleekin tähän tolkuttomuuteen roti: Hämpin jalkakäytäviin maalataan kaistat pyörille. Niinvarmaan. Antakaa, kummä arvaan: jalankulkijat kävelee tasan tarkkaan just niillä pyöräkaistoillla ja pyöräijät joutuu sitten pujottelemaan edelleen ihmisvilinässä. Ja keppi ja sanan säilä herisee edelleen.

Sanonko vielä jotain bussimatkailusta? Laittakaa nyt hyvät keski-ikäiset puhdas paita päälle aamulla. Eikä se deodoranttikaan olisi ihan paha vaihtoehto. Ei ole mieltä ylentävää haistella viikon hikoillutta T-paidan kainaloa ruuhkabussissa.

Kirjoitti: mea 09:34 | Jälkipuheet (9)

Klikkaa kuva isommaksi.

Valokuvatorstai / Inhimillinen tekijä

Kirjoitti: mea 06:54 | Jälkipuheet (17)

Anna minun niin taas kaikki kestää! Tuoreessa Kotilääkäri-lehdessä Pate Mustajärvi, tuo äijistä äijin, yksijäsenisen virkanaisedustajiston keskinäisessä äänestyksessä karskinronskeimpien avopaitaisten keski-ikäisten miesten seksyimmän tittelin jo useana vuonna voittanut manserokkari, on mennyt tunnustamaan, että harrastaa sauvakävelyä. Mies, joka oli jo enemmän kuin potentiaali poikaloppuvuotiskalenterin kunniajäsen joulukuun poikapukkina erittäin antavassa bling-bling paidassaan ja nahkahousuissaan katsomassa naista karkean röyhkeästi niin syvälle silmiin, että pukkikaan ei pelota.

Sauva. Kävelyä. Herramunvereni!

Kirjoitti: mea 18:29 | Jälkipuheet (0)

Terassilla soittaa yhden hengen kitarabändi kasarihittejä. Kun Eric Claptonin haikeansuloiset sävelet alkavat soida, hamuaa selvästikin rakkautensa ensihuumat 80-luvulla kokeneen pariskunnan naisedustaja miehensä niskatukkaa ja hymyilee rakastuneesti. Mies ei reagoi. Naisen käsi silittää miehen selkää ja rakastunut katse kerjää huomiota. Miehen selkä jäykistyy aavistuksen. Nainen nykäisee terassituolia lähemmäs miestä ja laskee kätensä miehen polvelle. Mies rypistää otsaansa. Nainen kallistaa päänsä miehen olkapäälle. Nostaa välillä katseen mieheen. Hymyilee. Mies tarttuu kaljatuoppiinsa ja juo sen yhdellä vedolla tyhjäksi. Röyhtäisee.

Virkanainen ei voi olla kommentoimatta Erityisavustajalle havaintojaan.

- Minä niin tiedän miehen tunteen, sanoo Hän.

Kirjoitti: mea 15:50 | Jälkipuheet (10)