Valittaminen kannattaa aina
Ankeaa huomata, että olen ollut lähes koko ikäni väärässä. Olen niitä naisia, jotka ovat tyytyneet hiljaa itsekseen jupisten vallitseviin suhdanteisiin vaikka asia tai palvelu on ollut luvattua huonompaa / vanhentunutta / hinta-laatusuhteeltaan epäasiallista tai ei ole muuten vain vastannut kuvattua. Olen asunut likaisissa hotelleissa, syönyt jäähtynyttä mutta silti kallista ravintolaruokaa, nieleskellen sopeutunut heikkoon laatuun vaikka hinta ei ole ollut millään mittarilla heikko, ottanut nöyrästi vastaan syytöksiä asioista, joita en ole tehnyt ja nöyrtynyt ylihinnoiteltuihin ala-arvoisiin palveluihin.
Ja minkähän tähden? Koska olen kiltti ja vähän nössö ja äidin sillä tavalla kasvattama, että asioihin pitää tyytyä ja nöyrästi nielemän.
Silmäni ovat avautumassa. Olen uskaltanut kerran sanoa, että pihvi on raaka ja minulle tehtiin uusi. Toisen kerran kerroin, että ruoka on kylmää ja sain hyvitystä. Töissä olen saanut apujoukkoja, kun olen vain kertonut tarvitsevani. Tässä yhtenä päivänä huomasin sattumalta, että kesällä kongressimatkaani varten varatussa ja jo maksetussa hotellissa on hometta. Sain hotellin vaihdettua ilman rutkutusta. Blogilistakin petraa juoksuaan kuin sika pienenä, kun vähän valitettiin. Minkä tähden minulle ei äiti kertonut, että maailmassa saa oikeutta vain, jos sitä pyytää.
Nyt kun vielä oppisin reilusti vaatimaan, että minulle kalliisti myyty kahvikupillinen on sitä mitä sanoo olevansa. Kahvia. Vastuuni tuntevana tamperelaisena kuluttajana katson asialliseksi ilmoittaa, että älkää tilatko Vohvelikahvilassa cappuccinoa [miksei sitä voi reilusti kirjoittaa auki kaputsiinoksi]. Ellette sitten ole sitä mieltä, että reipas desi keittimen huuhdevettä kuorrutettuna vesivaahdolla on melkein kolmen euron arvoista. Minun koko keittimeni ei maksanut paljon enempää ja sen tekemä kahvi on gigaziljoona kertaa parempaa. Vaan enpä mene toiste.
Jälkipuheet
Mitä ne vastasivat?
Kahvilassako? Nokun en minä kehdannut valittaa. Olen vasta ala-asteella tässä koulussa.
Minä annan suoraa palautetta yleensä vain pms-tilassa. Kuulostelen silloin, onko menossa itku- vai hyytävä vaihe. Jälkimmäisessä ulosanti on selkeätä, edellisessä ei kannata edes yrittää ellen halua vollottaa julkisesti. Harvemmin haluan.
Mulla on kanssa toi ongelma. Se on paha. Jos haluaa antaa myönteistä palautetta, alan itkeä pelkästä omien sanojeni aiheuttamasta liikutuksesta. Jos taas hyytävässä vaiheessa, niin olen niin hyytävä, että pelotan itseänikin enkä sitten uskalla, kun alan itkeä.
Huoh. On raskasta olla nainen. Paitsi että onneksi kerran kuussa tulee siivottua kunnolla (jos sattuu olemaan kotona juuri oikealla hetkellä, se kun menee aika nopeasti ohi).
Upeaa. Kunpa oppisin minäkin.
Vaan olisiko kannattanut pitää tyyli ehjänä loppuun asti? Olisimme sitten jälkeenpäin puhelleet että "se oli semmonen nöyrä ja tasanen ihminen". Nyt menee niin että "mikä iili siihenkin loppuvaiheessa sitte meni, niin oli mukava sillon mutta muuttu sitte semmoseks, mikään ei kelvannu, ei kahvi ei mikään, kumma ihminen se oikiastans oli".
"Koskaan se ei valittanu, niin oli hyvä ja topakka tyäihmine, että kahvenki joi tyäpöytänsä ääres. Eikä se välittäny vaik mitä tarjouskahveeta olis ollu ja painunuttahan se ain ol. Muki sillä oli viikon pesemäti ja vasta ku hometta maanantaisi kasvo, nii virutteli raanan alla vähä. Vahinko, että sille sitte kävi niinku kävi. Se oli sen Krupsin keittimen syytä kaikki. Ei se nuarena ollu niin ranttu."
Noh, ei vohvelikahvilaa kannata ohittaa sen takia, ettei ne osaa tehdä cappuccinoa. Vohvelit se juttu on. Varsinkin vuohenjuusto-mansikkahillo-kermavaahto - nam!
Ehkä se kyseinen tarjoilija ei ollut oikea barista. Mutta pitäisi kai perusasiat hallita.
Siiri oli jäänyt filtterilaatikkkoon, sori. Otat vaan härkää hännästä ja aloitat varovasti. Tähtäät tuohon PMS:n hyytävään vaiheeseen ja annat tulla sydämesi kyllyydestä.
No nythän on niin Nainan Ratissa, että jos kahvila kantaa nimeä kahvila, niin kahvi on sen ydintoimintaa. Siellä ei kertakaikkiaan myydä mitään tiskivettä. Vohvelikahvilassa ydimpää on tietenkin vohvelit mutta kun ei siinäkään ratkaise eksoottinen täyte. Vaan se vohveli, joka ei kummoista ole siellä. Parempaa sain saaristolaismarkkinoilla kehitysvammaisen pojan tekemänä vaikka vohveli tarjottiin voipaperin nurkassa mansikkahillon ja pursokermavaahdon kanssa. Kyllä se nyt humankavita on niin, että rahalleen on vasttinetta lupa odottaa.
Mika. Kyseisen paikan henkilökunta oli taitamatonta ja tylyä. Ne ei varmasti tunnistaisi baristaa vaikka se päälle kävelisi. Tampereella löytyy Taikapapu-niminen kahvila, jossa on barista ja kahvi sen mukaista. Ja hinta on sama.
Kyllä minun mielestäni kahvi on kolmella eurolla oltava kahvia. Ja jos myydään kaputsiinoa, niin sen on oltava sitä.
Nih.