On asioita, joita on niin vaan vaikea ymmärtää. Esimerkiksi. Jos konsertissa tahikkas kokouksessa jonkun kännykkä soi, niin tasan varmasti se on juuri se känny, jossa on kaikkein typerin ikinä soittoääni. Ja se soi KOVAA. Eikä se koskaan ikinä löydy sieltä laukun pohjalta näppärästi. Ja sitten siihen pitää vastata sillä tavalla HILJAA KUISKAAMALLA, että koko sali vaikenee hämmentyneenä kuulemaan, että äiti nyt ei juuri pääse mutta ota sieltä pakastimesta jäätelöä, äiti tuo kaupasta sitten pitsaa.

Enkä sinuakaan äitykkä ymmärrä, joka oman vaaleanpunanuttuisen, keksimisen ilosta KILJUVAN natiaisen siinä rattaissa annat painella bussin Stop-nappilaa kaiken aikaa. Uudelleen ja uudelleen. Niin, että bussi pysähtyy suotta jokjumalan pysäkillä. Ja oikein kannustat riiviötä kehumalla, kuinka etevä se on ja vielä kerjäät muilta katsein ihailua neropatille.

Vaikeaa on iltapäivälehdiläkin. Kun ei osaa päättää, että onko se Tanja nyt surullinen vai oikein hyvällä mielellä. No. Tällä kertaa ei nyt kuitenkaan pohdita, onko Tanjan tukka mummo vai kuohkea.