Operaatio kotipesän kunnostus etenee. Olen haalinut puolen metrin mittaisia tapettimalleja nyt kotiin jo useamman päivän. Eilen teippasin tapetin paloja seinälle ja makustelin niitä erilaisissa valaistuksissa. Uskalsin teipata, kun kodon yleislaatikosta löytyi sitä toimiston ihmeteippiä, jolla eivät olleet joululahjapeketitkaan pysyneet kiinni. Teippailin niitä eri puolille seinää, taulujen taakse ja verhojen viereen ja suosikit alkoivat erottua. Jätin asian hautumaan.

Kevät. Se on täällä nyt. Sen tietää värikkäistä eläväisistä unista, jotka säpsäyttelevät hereille pitkin yötä. Kun aamuyöstä viiden maissa sitten vielä herää muutaman painajaisherätyksen jälkeen siihen, että joku hakkaa rautakangella jäätä rikki ikkunan alla, niin on olla mennä hermo. Vedin peittoa niskaan ja tyynyä korville mutta aamun hiljaisuudessa RÄKS RÄKS RÄKS alkoi kiristää piuhaa siihen pinteeseen, että päätin mennä lausumaan valikoituja puheenvuoroja sille intopiukkaiselle kevään edistäjälle [kotikotona iskä aina hakkasi kevään viimeiset jäät talon pohjoispuolelta rautakangella rikki sulamisen edistämiseksi, siitä sen äänen tunnistinkin].

No eihän siellä ikkunan alla enää ketään ollut. Uutta unta yritellessä se taas alkoi: RÄKS RÄKS RÄKS. Ei muuten uskoisi, miten isoa ääntä pitää seinästä vanhaa tapettia mukanaan repivä irtoava teippi.

Aamulla muuten tuoksui asfaltti. Se on kevättä nyt.