Joen rantatörmää kävelee kaunis pari: molemmilla samanlaiset tiukat farkut ja hoikka olemus. Pidempi vaikuttaa pojalta. Hänen miehekkäät hartiansa ovat jotenkin hämmentävässä ristiriidassa vaaleiden pitkien hiusten kanssa. Tyttö pitää toista kättään pojan kädessä ja toinen käsi haroo tuulen silmille liuhtomaa tukkaa pois silmiltä. Toisen äiti, otaksun, on heidän kanssaan mutta jättänyt hiuksenhienon raon. Hän selvästi kunnioittaa nuorten rauhaa, antaa heille tilaa. Takaa lähestyvä pyöräilijä hiljentää vauhtiaan saavuttaessaan kolmikkoa, sillä rantatöyrän kävelytie kapenee juuri sillä kohtaa.

Siinä, juuri siinä ennen satamaa, on joen varrella on iso piha-alue, jonne on pinottu vastasahattuja kakkosnelosia. Ne tuoksuvat kevätauringossa kuin tuulahdus lapsuutta: tuoreelle puulle, maalle, puhkeamaisillaan oleville koivun lehdille. Poika irrottaa kätensä tytön kädestä ja hyppää kevyesti ojan yli ja pyör'tien poikki puukasalle. Hän haistelee puita ja hymyilee onnellisen näköisenä, kuin olisi ensimmäistä kertaa kevät ja rakastunut ja maailma uusi ja elämä vasta keksitty. Poika on juuri palaamaisillaan takaisin äidin ja tytön luokse, kun pyöräilijä on hänen takanaan. Poika ei huomaa. Tyttö huutaa: "Varo Matti pyörää".

Matti katsoo pyöräilijää silmiin ja hymyilee. Ihastuttavaa hymyä. Hetken he katsovat toisiaan silmiin. Ei mitään hätää. Pyöräilijä varoo.