Ei halua olla perusbeessi ihminen
Ahdistaa. Vähän. Tai aika paljonkin, riippuen siitä, kuinka paljon annan itsestäni aikaa tämän projektin pähkäämiselle. Siis se Reiska-projekti. Kun ne tapetit on tosiaan aika huonot ja väärät muutenkin ja seinät täynnä naulojen lohmimia aukkoja. Reiska on löydetty, se ei ole ongelma. Luotettavan ja jämptin oloinen [vaan mistä näistä lopulta tietää yhtään mitään] vanhaherra, jonka arvioima työhön kuluva aika hiukan kyllä arveluttaa [anoppi jos tietäisi, niin kurittaisi sekä minut että Reiskan].
Mutta ne tapetit.
Vuosia olen haaveillut burgundin punaisesta makkarista, kun burgundi kuulostaa salamyhkäiseltä ja on makkarin väri jos mikä. Muutenkin se sopisi kuin hitsattu siellä jo olevaan atmosfääriin. Muttamutta. Onko se liian rajua, onko burgundia sitten jo liikaa, pimeneekö ja pieneneekö ja putkimaistuuko koppero kohtuuttomasti. Ahdistunko, kyllästynkö, jospa se ei käytännössä toimikaan niin kuin mielikuvissani. No ahdistun nyt ainakin. Eikä se varmaan toimikaan. Ja ihan varmasti mielikuvani on ruusuisempi kuin todellisuus. Sitäpaitsi kukaan ei kannusta minua pyrkimyksissäni erottua massasta. Miksi valitsisin beessin päälle beessin, kun voin valita rajumpia vaihtoehtoja. Vaikka kuinka hoen itselleni ja muille, että miksi valita normia, kun voi valita yksilöllistä, niin ei auta.
Miksi kuvittelen olevani oikeammassa kuin kaikki muut? Onkokaan se nyt niin, että vaalean skandinaavisuuden kannattajien enemmistö olisi jotenkin vääremmässä kuin minä kummallisine burgundisine haaveineneni, joiden pohjana on vain jääräpitoinen kuva jostain jugend-talon punaisesta makuuhuoneen katosta, joka ei siis liity millään tavalla minun pikkuruiseen kapeaan makuuhuoneeseeni, jonne tuskin mahtuu sänky.
Ahdistaa. Miksi ryhdyin koko ajatukseen.
Äh. Kai minä sitten kuitenkin olen pohjimmiltani ihan vaan perusbeessi ihminen. Vaikka yritystä onkin. Muka. Ainakin sen pitää olla vähän erilainen, tummahko beessi, murrettu harmaaseehkoon. En suostu perusbeessiin.
Televisiossa kaikki näyttää aina niin helpolta.
Jälkipuheet
Anna mennä punasella vaan! Ihmiset on aivan liian arkoja värien suhteen täällä pohjoisessa. Jos pelottaa liikaa niin pistä vaan yksi seinä punaseksi ja muut vaaleammaksi? Itse maalaisin kaikki punaiseksi jos olisi rahaa ja taitoa. :)
Kantsii funtsia. Minulle on käynyt niin, että vuosien mukana kaipaan aina enemmän ja enemmän valoisuutta.
Kuis ois burgundi kuvio vaalealla pohjalla?
Iloista kevättä!
Kiitos. Tämä auttoi. Nyt olen hylkäämässä punaisen [kaipaan ihan varmasti valoam kaipaan sitä jo nyt pelkästä ajatuksesta punaisesta tapetista] ja olen kallistumassa vihreän puoleen, jonka puolella ehdin jo olla aiemminkin mutta se kaatui siihen, että vihreitä tapetteja ei vaan ole. Paitsi vauvanvihreitä ja nythän puhuttaisiin oliivihkon vihreästä muttei kuitenkaan niin tummasta kuin punainen. Ehkä jopa beessihköstä, joka olisi oliivihkoon taipuva.
Kuviollinen houkuttaisi mutta pieni huone on jo täynnä päiväåpeiton ja lakanain kuvioita. Häirii. Ja huoneen malli ja sängyn paikka ei suosi toisen seinän eriväriseksi maalaamista.
Miten tämä voi olla näin vaikeaa. Miten jotkut rakentaa taloja ihan tuosta vaan. Minä en saisi päätetyksi edes vessan ovenkahvan mallia.
Oih, ymmärrän sinua! Minä sorrun jatkuvasti ja taas samanlaiseen hortoiluun ja koska teen silloin tällöin myös haparoivia yrityksiä ties mihin kukertavuuksiin, huusholli on sisustuksellisesti oudon kirjava – ja siitä huolimatta tylsä. Voihan sitä tietysti kuvitella sisustuspäissään, että pitäydynpä ainavarmoissa mustassa ja valkoisessa, mutta hahaa, kompastus seuraa siitäkin, koska sekä mustaa että valkoista on olemassa vähintään miljoonaa eri sävyä. Tästä voisi laskea tai arvioida, miten monia höpsiskiljoonia muita värejä sitten onkaan. Tuska.
Tuska. Juurikin. Olen taivaltanut tapettimallit kainalossa kokolailla 17000 askelta tänään. Eikä muuta kuin pahemmaksi menee: ei niitä oikeanlaisia beessejäkään löydy ja se ainoa vihreä, joka olisi ihan jees oliiviksi, on ihan väärän sävyinen muuhun olemassaolevaan vihreään.
Päätin välillä lopettaa kaikki haahuilut ja pitäytyä ihan vaan missä tahansa beessissä mutta sitten laskeskelin, mitä maksaa uudet verhot, matto, päiväpeitto, lakanat, tyynyt.
Huoh.
Tuska.
Ei varmaan kannata tosiaan pikkuruista huonetta laittaa kertaheitolla punaiseksi, voisi alkaa tuntua siltä, että seinät ahdistaa ja liikkuu suorastaan lähemmäksi koko ajan (näin kävi mulle, ja laitoin vain siis värikkäät julisteet vastakkaisille seinille. Piti ottaa toinen juliste pois, ja jo tuli illuusio mielenrauhan tyyssijasta.)
Kohta teen niin kuin aina, kun minua ahdistaa päätöksenteon vaikeus: päätän kertaheitolla lopettaa ahdistelun ja ottaa sen, mikä sillä hetkellä tuntuu vähiten väärältä. Ja se sitten osoittautuu aika pian erittäin vääräksi. Kokemusta on.
Mutta selvää on, mitä enemmän noita malleja tuossa seinällä teipattuna katselen, että punainen kaatuu liikaa päälle.
Oletko huomannut, että Finlaysonin varastolla on taas ale? Ei siellä ehkä juuri seinälle teipattavaksi ole, mutta muuten sieltä löytyy ainakin minulle aina jotain ihan ehdottoman välttämätöntä.
Hienoa, kiitos vinkistä. Outoa, miten paljon ehdottoman välttämätöntä tavaraa on vielä vapaana maailmalla. Täytyy mennä hakemaan pois.