Nyt kun on eletty koko ihanainen päivä tätä uutta suoraselkäisempää ja rehellisempää yhteiskuntaa, jossa työnantajan ajalla omiaan touhuilevat on erotettu ja mitä ilmeisimmin erotetaan jatkossakin, on aika jokaisen syntiä harjoittaneen nostaa nyt kätensä pystyyn. Se, ken ei ikinänsä ole tekstaillut, lähetellyt sähköpostia tai hoitanut pankkiasioitaan, blogiaan tai sosiaalisia suhteitaan eikä vienyt kopio- tai vessapaperia kotiinsa, voi poistua.

Jaahas. Jyrimirjami ja Suvijuhani lähtivät.

Me muut voimme vain yrittää nyt selvitä pälkähästä. Jospa minä aloitan. Paitsi että pyydän anteeksi, että vuonna 98 vein kahdeksan kopiopaperia kotiini, kadun sydämestäni, että otin vuonna 2001 syyskuussa fetapiirakan ohjeesta kopion työajalla ja työnantjan paperille. Anteeksi. Myönnän lähettäneeni joitakin sähköposteja mutta pyrkinyt keskittämään sosiaalisen liikenteeni kahvi- ja ruokataukoihin. Anteeksi niiltä osin, jos on lipsunut. Mutta koska postini eivät kuluta sähköä koneen muutenkin ollessa päällä, olen anteeksipyynnön velkaa pääosin vain siltä osin kuin näppäimistö on kulunut. Vähennän myös omavaltaisesti syntilistaltani ne kerrat, jolloin olen hoitanut puhtaasti työasioita sosiaaliselta verkostoltani kollegiaalista apua kyseltyäni. Joten niitä en pyydä anteeksi. Jotain saatan kuitenkin katua, sillä joskus sosiaalinen verkosto on nostattanut minussa kapinahenkeä. Anteeksi, varmuuden vuoksi. Niin ja kerran vein epähuomiossa vessapaperia, kun sitä oli tarttunut kengänpohjiin. Anteeksi.

Jos vielä näine synteineni saan kuitenkin jatkaa virassani, lupaan tästedes parantaa tapani. Anteeksi ja kiitos.