Noniin. Nyt kun lomat alkaa olla lakkarissa, on aika alkaa sormiharjoitella. Kiitos kysymästä. Loma oli mitä mainioin. Ulkomailla vietetyt viisi päivää raksuttivat askelmittariin 109 372 askelta eli meikäläisen pätkätuotteen askelpituudella noin 75 kilometriä. Tottahan Berliinin lakossa olleet metro-, bussi- ja ratikkalinjat harmittivat aluksi ja uhkana ollut S-Bahnien liittyminen lakkorintamaan jopa peräti pelotti mutta aurinko paistoi eikä vettä paiskonut, joten kaiken kaikkiaan olosuhteisiin nähden onnistunein loma sitten viime loman.

Lyhyen saksan taitoa tuli jumppautetuksi normaalia lomakäyttöä enemmän juurikin uhkana olleen lakon laajenemisen vuoksi ja paikalliset lehdet tavallista tarkemmin luettua. Sepä olikin avartava kokemus: missään ei sanaakaan käynnissä olevien lakkoneuvottelujen etenemisestä. Jos Suomessa oltaisiin 4,5 miljoonalta asukkaalta epäämässä kaikki julkinen liikenne, siitä toki etusivuilla uutisoitaisiin. Vaan ei siellä. Onneksi uutisnälkään auttoi italialainen tarjoilija erinomaisella englannillaan, joka päivitti meidät viime hetkellä ennen epätoivoon vajoamista. S-Bahnit siis jatkoivat suhaamistaan kaupunkia laidasta laitaan ja ympäri, joten Berliiniä tuli nähdyksi ihan kiitettävästi.

Lehtiä lukiessa kyllä hiukan huvitti täällä Suomessa vellonut suuri närkästys pää- ja ulkoministerien menetetystä uskottavuudesta ulkomailla. Ihan totta hei. Ei siellä sanallakaan puhuttu meistä eikä meidän päämiestemme tyttöasioista. Ainoa maininta suomalaisesta löytyi kulttuurisivulta. Suuri otsikko ja uutinen kertoi Mauri Nummisen konsertista. Kesti pienen hetken tajuta, että kyseessä on M.A. Numminen.

Aamulehden yleisönosastokynäilijät paheksuvat silmät päästään veromarkkojensa menoa Iken tekstiviesteihin mutta juurikaan ei tunnu rahapussissa tuntuvan maataloudelle maksettujen ympäristötukimiljardien valuminen typpenä Itämereen. Maailma on niin kovin suhteellinen. Kirjaimellisesti.