En muistanut illalla rukata herätysaikaa oikeaksi, joten radio herätti lentokentälle lähdön aikaan. En tietenkään tajunnut, että kello oli vasta niin vaan olin vain tokkurassa ja kuuntelin radiota, kun ajattelin, että hohhoijaa, ei jaksa. Kun olin ainakin tunnin yrittänyt herätä, painoin kellon kiinni noustakseni ja huomasin, että sehän on vasta viisi. Harmitti. Miksen heti katsonut kelloa. Siirsin sitten herätyksen mielestäni varttia vaille kuudeksi eli normaaliin aikaa mutta se herättikin jo puoli kuusi. Juuri, kun olin nukahtanut uudelleen. Rukkasin taas mutta sitten vain unohdin, miten radiopuoli laitetaan herättämään piippauksen sijasta enkä uskaltanut nukahtaa, kun en tiennyt, onko se vai eikö ole herättämässä ja onko se missä ajassa, kun se on niin epämääräinen se herätysaika siinä Tivolissa eikä se herätä kuin vasta seuraavana päivänä, jos kello on enemmän kuin rukattu herätysaika plusmiinus 20 minuuttia. Tai jotain. Ehkä. Aivo raksutti koko ajan lisäksi, että missähän se Tivolin ohje on ja miten pää voi yhtäkkiä unohtaa rutiinin ja yritin muistella, miten liihasmuisti sen laittoi.

Tässä vaiheessa olinkin jo niin säikeillä, että nukkumisesta mitään enää tullut.

Päätin sitten lähteä bussilla töihin, kun lunta satoi taivaan täydeltä. Se bussi, jonka aikataulun nimenomaan tarkistin, ei koskaan tullut. Kävelin seuraavalle pysäkille toisen linjan bussille odoteltuani vartin. Myöhästyin minuutin ja seuraaavan tuloon oli taas vartti. Kävelin seuraavalle pysäkille.

Ennen lomaa kirjahyllyyn unohtamani appelsiinipussi oli valuttanut hyllyyn mädäntyneiden appelsiinien tuottaman sitkeäntahmaisen läiskän.

Unohdin vasiten hankkimani hyvän mielen tuottajaeväksen kotiin. Illalla se on jo kotona entinen.

Onneksi en edes kuvitellut, että tänään voisi olla hyvän tukan päivä.