Omannäköisesti on todella vaikea mennä naimisiin, sillä vaikka vaihtoehtoisia tapoja onkin tarjolla paljon, ne muituttavat kaikki toisiaan kuin siamilaiset kaksoset ja niiden siskot.

Olen ollut elämässäni kai kaksissa häissä, joita saattoi kutsua persoonallisiksi. Yksissä oli kaksi sulhasta, ja meininki sen mukainen, toisissa juhlapaikasta kummunnut todella onnistunut teema, johon traditio oli istutettu. Omannäköisiksi en saata silti niitäkään sanoa.

Viime perjantaina punavuorelaisesta kapakasta löytyi kuitenkin konsepti. Omannäköisine elementteineen. Kun löytyisi vielä viitseliäisyyttä, vaivannäköä ja vähän riihikuivaa rahaakin, niin hyvä tulisi.

Äh, ei voi olla totta. Mietin eilen just samaa. Notta mitä ne kuvittelee omannäköisillä häillä, eikö se omannäköisyys lähtis siitä että olis mahdollisimman vähän sitä mitä muillakin. Eli siis miksi mennä esim hääMESSUILLE (kauppalopotapahtuma jos mikä!) etsimään OMAA tyyliään.

Ymmärrän toki, että kaikki haluavat yksilöllistä ja omannäköistä mutta hiukanhan se huvittaa, kun se yksilöllisyys erottuu kuin salakan kylki salakkalaumassa.

Uskon kuitenkin punavuorelaiseen omannäköisyyteen.

Jospa meillä on eriytyvät käsityjkset omannäköisyydestä ja yksilöllisyydestä kuin morsioilla. Jospa sitä kasvaa erilailla yksilölliseksi, kun pitää pienestä pitäen täsmälleen samanlaisia hiuksistoja, lantiofarkkuja, vyötä, saapikkaita, paitaa, laukkua ja takkia kuin kaverikin. Yksilöllisyyshän suorastaan lyö silmille niissä.

No mitä omaa nyt naima-asusteissa ja muussa - varsinainen omannäköisyys tulee esiin avioerotessa, ja ilman messuja. Vaikkakin usein tapahtuukin kovan messuamisen kanssa.

Kreivi Tolstoi jo sanoi, että kukin pari menee yhtä pölhösti naimisiin, mutta eroaa omalla tavallaan.

Oliskohan suurtakin sosiaalista kysyntää, jos polkaisisi pystyyn avioeromessut. Sieltä voisi hakea vinkkejä, miten päästä eroon rasitteeksi käyneestä puolisosta, asuntolainasta ja känisevästä anopista. Vihjetorin jälkeen voisi pitokokittaa yksilöllisiä erobileitä. Matkaosatolla kerrottaisiin, miten selvitä edelleen maksamatta olevasta ylimitoitetusta häämatkasta.

Ravintolaosastolla sitten kerrottaisiin, minkä ikäiset missäkin huottolassa käyvät, miten käyttäytyä ja mitä päälle. Muutenkin tällä osastolla voisi vinkittää, että
miten uuden kumppanin saa iskettyä elikkäs mikä on niinku inessä skenessä juuri nyt.

Ja tietenkin messuilla pitää olla päivystävä psykologi paneloimassa mistä tahansa aiheesta "Minun vai meidän: miten jaetaan hopeat, lakanat ja lapset".

Niin. Tuota vanhempien maksumiehenä toimimista minä olen aina syvästi ihmetellyt. Kolmekymppiset sulho ja sussu ovat asuneet yhdessä useamman vuoden, ostaneet asunnon, käyvät ansiotyössä ja pim! - häiden koittaessa kuvettaan kaivavat kohta eläkkeellä olevat vanhemmat. En voi ymmärtää, miksi aikuiset ihmiset eivät voi hoitaa omia laskujaan itse?

Hämmästyksekseni sivustaseurasin yhtä kolmikymppistä neitokaista jonkin aikaa: hänestä siinä ei ollut mitään ihmeellistä, että äiti maksoi edelleen puhelinlaskut, vuokran ja isommat hankinnat. Oma palkkahan on omiin menoihin. Oikeat menot on aina äiti hoitanut.

Olen varma, että jos joku mies neitokaisen huolisi taakakseen, niin neitokainen vaatisi ilman muuta isot omannäköiset häät ja äiti maksaisi. Kukas muukaan.

Mahtava messuidea, mea! Sinne pitäisi saada mukaan myös puolestaeroaja, jolle voisi delegoida eroamisen ja sen mukana tulevat ikävät asiat. PE ilmoittaisi toiselle puoliskolle erosta ja ottaisi vastaan syytökset, surun ja vihan. Ulkoistamista suuren maailman malliin.

Puolestaeroajina saisivat tuntumaa elämään vastavalmistuneet asianajajat. Kun eikös niiltä ole hiukan työt vähentyneet, kun eroaminen on tehty niin helpoksi, ettei asioitten ajajia tarvita. PE hoitaisi kaiken alusta loppuun ja laittaisi lopuksi niin ison laskun, ettei tarvitsisi miettiä, kuka saa rivarin puolikkaan ja kuka Volvon.

Ymmärrän pointtisi, mutta minua hieman kismittää massalle nauraminen, sillä ei kai omannäköisyys ei tarkoita sitä, etteivätkö muut saisi näyttää samalta? Eikä yksilöllinenkään välttämättä tarkoita sitä, että asia/tapa/tuote/konsepti olisi täysin uniikki.

Koska kulttuuriympäristömme on yhteinen, en näe mitään ristiriitaa siinä, että liukuhihnatuotteesta tehty valinta voisi olla omannäköinen. Toki ulkopuoliselle tilaisuus voi vaikuttaa jonkun trendilehden valokopiolta, mutta juhlakaluille itselleen tilaisuus on varmaan varsin ainutlaatuinen.

Ja eikö vanhempien enemmän tai vähemmän kustantamat häät ole jokseenkin perinne? Entisvanhaan yksilöllisyydelle ja omannäköisyydelle ei ollut juurikaan sijaa, kun häiden puitteet oli sitä mitä vanhempien ullakolta ja uunista löytyi. Tänä yksilöllisyyden ja omannäköisyyden aikana valinta on sentään siirtynyt entistä enemmän juhlakaluille :D

Ja mitä potentiaalisen jälkikasvuni hääkuluihin tulee, niin maksan mielelläni sen minkä pystyn.

Minäkin ymmärrän sinun pointtisi. Enkä minä naura massalle. No ehkä vähän. Minun määritelmäni sanoille yksilöllisyys ja omannäköisyys ovat ehkä hiukan erilaiset.

Mitä perinteisiin tulee, niin entisaikaan vanhemmat maksoivat häät, kun lapset menivät naimisiin suoraan kotoa. Kun lapsilla ei ollut rahoja eikä ammatteja ja kodit olivat maalla, jossa oli omasta takaa tarvittavat ainekset ruokkia isompikin porukka. Mutta nykyään en näe mitään syytä, miksi vanhempien pitäisi maksaa hyvin toimeen tulevien aikuisten lastensa häät.

Vanhemmat saattavat olla köyhempia kuin lapsensa ja silti heidän pitäisi siis maksaa jälkikasvunsa häät. Entä kun lapsi on vaikka seitsemän?

Heh, sitten pitäisi vielä tietää mikä on Aamulehden ja mikä haastateltujen määritelmä :D

En missään nimessä tarkoita, että häiden maksaminen on millään muotoa vanhempien velvollisuus olipa varaa tai ei.

Mutta jos varaa on, niin miksi häiden maksamiselle pitäisi olla jokin akuutti syy? Eikö aikuiselle saa antaa rahaa muutoin kuin perintönä?

Toki on olemassa tapauksia, joissa taloudellinen kytkös vanhempiin lähentelee vakavaa avuttomuutta, mutta noin muutoin en jaksa katsoa kieroon jos varakkaat ihmiset kustantaisivatkin aikuiseen ikään ja omavaraisuuteen ehtineen jälkikasvunsa kuluja. Hittoako sillä irtorahalla tekee, ellei juuri sitä mitä haluaa? :)

Eniten minua ottaa päähän ne rikkaat, jotka eivät pistä pätäkkäänsä kunnolla kiertoon.

Joopa, nämä sanojen määritelmät ja merkityserot ovat minua aina kiehtoneet. Ei kahta keskustelijaa, ettei heidän mielissään toisen sanat värity eri tavalla kuin sanoja tarkoitti.

Ja siitä olen samaa mieltä, että jos on pätäkkää ja halua, niin antaa palaa. En katso kieroon. Se onkiin sitten toinen juttu, kenen näköiset sellaisista häistä tulee.

Toisaalta. Onko se nyt niin kirkossa kuulutettu, että vanhemmat, vaikka kuinka varakkaat, haluavat nimenomaan laittaa rahansa ökyhäihin. Kun suurella todennäköisyydellä liitto päättyy eroon ja hopeista riidellään kalliiden juristien naureskellessa matkallaan pankkiin.

Voivathan vanhemmat haluta vaikka maailmanympärimatkalle mieluummin. Kun vihdoin ovat päässeet lapsista eroon.

Niin.

Taitaa olla monelle vanhemmalle lasten häät se viimeisin vaihe jossa voi rahalla näyttää koko suvulle omaa lapsirakkauttaan ja korvike-elää omia valjuja häitään hieman rötjäkkäämmin.

Kun koko tuttavapiiri ja suku on suunnitellut monta viikkoa kaiken maailman neidonryöstöjö ja tietokilpailuja sekä editoinut lapsuusaikaisia videoita, on muutamaan tuntiin mahdutettava mahdollisimman paljon häppiningiä jotta sen voimin jaksaisi elää kauheen kurjaa arkea vuositolkulla.

Ja mieluimmin sellaiset häät että että sukulaiset aina tavatessaan muistelisivat juuri niitä matin ja maaritin erinomaisen riehakkaan liikuttavia ja ohjelmallisia häitä.

No näin.

Niitä muistellaan sitten sukujuhlissa suureen ääneen ja kysellään merkityksellisesti ääntä korottaen, että milloinkas se teidän Pietuvilhelmiina aikoo naimisiin mennä. Että eikö sitä jo häitä kohta tanssita. Kun näyttää tuo masukin pyöristyvän. Että ei meidän maarit aikanaan. Ihan sai hyvällä tunnolla valkoista pukua kantaa. Ja muistakaa sitten, että meidän suvussa on ollut tapana lämmin ruoka tarjota. Ei mitään voileipäpöytää.

Ihan hiljaa ollaan siitä seikasta, että matti ja maarit muuttivat eri osoitteisiin vuosi häiden jälkeen.