Näin alkuvuodesta sitä onkin taas kahvipöydässä voisilmäpullaa tuijotellessa ollut hyvä käydä itsensä kesken keskusteluja kunnon kohottamisen ajankohtaisuudesta. Keskustelut päätyvät järjestään pattiin, kun ei sitä vaan oikein tiedä, mistä päästä alkaisi ja miten. Ollapa oma kunto-ohjaaja. Ollapa oikein oma treineri, joka laatisi ohjelman ja hoputtaisi lenkille ja heikkoina hetkinä juoksisi rinnalla ja kehuisi, että paina paina. Tai keksisi mieluummin sellaisen tavan kohottaa kuntoa, että olisi oikeasti kivaa. Sateessa, tuiskussa ja kolmenkymmenen asteen pakkasessa ja jäämyrskyssä vastatuuleen. Mutta sellaiset menevät kyllä virkanaisen budjetin raamien ulkopuolelta aika kaukaa.

Olen muuten kuullut, että jotkut työnantajat kustantavat työläisilleen kuntotarkastuksen ja ammattilaiset tekevät kunto-ohjelman, jolla työmies pääsee haluttuun tavoitteeseen. Hyväkuntoinen työläismuurahainen jaksaa sitten painaa pitkää päivää ja näin maksaa kuntotarkastajan kepeästi takaisin. Entäpä jos miesvaltainen työpaikka vaikka panee tavoitteekseen mieskunnon nostamisen. Maksaako työnantaja body pumpit mieskuntosaleilla? Ja mitä siihen sanoo verottaja. Ja vaimot?

Asiasta viidenteen. Voisiko joku, jolla on alan harrastusta jatai kokemusta, kertoa, mistä täällä tuppukylässä saisi kunnon maidonvaahdotuskannun. Sellaisen, joita on joka kahvilassa maito- ja kermakannuina: teräskannu, jossa on alaspäin viistoutuvat kyljet ja pitkä nokka. Mokkamestarit, joka on äärimmäisen oiva paikka mukavine poikineen, on valitettavasti myynyt ne sopivankokoiset kannunsa ja uusia ei ole tiedossa. Son ragikoomista joskus täällä maan noin toiseksi suurimmassa kaupungissa, kun ei täällä hevin lämmetä näille maailmallisille nykykotkotuksille.