« lokakuu 2007 |
Pääsivu
| joulukuu 2007 »
Olen vähän että miten tässä nyt näin kävi. Minulla on nimittäin herännyt melkomoinen mielenkiinto kahteen vieraaseen mieheen. Voisi sanoa, että ilmassa on jopa olemasta aika hyvästi ihastusta. Nämä tyypit ovat panneet pääni pyörälle.
Kun A katsoo minua silmiin, kehrään koko loppuyön. Ja D saa minut nauramaan. Jopa Mikko Hänninen ja Arto Nyberg saavat nyt väistyä takan reunuksella syrjemmälle. Alan ja Denny nyt vaan ovat.
Korpporaatiossamme on harjoitettu vuositolkulla joulun alla leikkaa-liimaa-askartele-päiviä joulukorttitalkoiden parissa. Säästösyistä on kortit mestaroitu itse polttaen siinä tietenkin työaikaa luvalla luvattoman paljon. Monisatainen korttipakka on sitten kiertänyt useampian kymmenien korpporaatiolaisten pöydillä saamassa omakätisen nimikirjoituksen, jonka jälkeen joku on vielä käsinkirjoittanut kuoriin osoitteet. Rahaa ja aikaa on siis poltettu paljon. Tyhmää ja tarpeetonta touhua. Tänä vuonna päätimme repäistyä irti tuosta tolkuttomuudesta ja lahjoittaa hyvänjarauhallisenjoulun toivotuksiin sekä yhteistyökiitoksiin varatut rahat hyvään tarkoitukseen.
Laskeskelimme varovaisesti, että pystyisimme koko Korpporaation korttirahoilla palkkaamaan ainakin kolme henkilöä kuukaudeksi ulkoiluttamaan mummuja Koukkuniemeen. Muttamutta. Korpporaation rahapussin ja kirjanpidon vartija ilmoitti, että ei onnistu. Ne kunnääs ne korttirahat ovat budjetoidut korvamerkittyinä juurikin ja vain korttien ja korttitarvikkeiden ostamiseen ja lähettämiseen. Siispä nyt keräämme keskuudestamme rahaa omista pienistä tilipusseistamme, jotta saisimme palkattua edes yhden ulkoiluttajan viikoksi.
Ja arvatkaapa, ilmoittiko Korpporaatio ilmoittavansa ylpeänä joulun alla, että on lahjoittanut korttirahat hyvään tarkoitukseen. Siis ne rahat, joita ei voi käyttää. Tai mistä minä tiedän, kuinka hyvään tarkoitukseen nimenomaan ne rahat menee.
Kun henkilö A laittaa B:n pankkitilille keskiviikkona rahaa, niin eurot poistuvat A:lta välittömästä mutta näkyvät B:n tilillä vasta perjantaina. Kuinkahan paljon maailmassa on joka hetki rahaa tuossa kummallisessa mustassa aukossa ja kuka saa niiden rahojen korot? Kysyjä ihmettelee myös, että liekö ihan tarkoituksellista tämmöinen. Ihan vaan, kun ajattelee, että kuuhun kyllä mennnään.
Muitakin ihmeitä on ihmetyttänyt. Eilen jonotin Elisan häiriöilmoitukseen ja 18 miljoonaa kertaa kuuntelin You got under my skin [voisitte siellä hei pidenpää hiukan sitä musiikkinauhaa eikä olisi pahitteeksi vaikka vähän päivittää sitä muutenkin], vastailin ihan ihmisäänellä ihmisääniautomaatin kysymyksiin [ei enää painellakaan ykkösiä ja kakkosia] ja sain kuin sainkin kahden tunnin odottelun jälkeen oikean ihmisen linjan päähän. Testailun ja pingailun jälkeen ystävällinen neiti Elisa totesi, että näyttäisi siltä, että internet ei siellä toimi. No kidding. Siksihän minä sinulle soitin. Mutta ystävällisesti kaikki. Ihmeiden aika ei ole ohi. Ja totta tosiaan; kertaakaan ei kysytty, että oletko resetoinut modeemin.
Suurinta ihmetystä kuitenkin herättää se, että edelleenkään ei naisten yöpukuvalikoimista löydy kuin niitä iänikuisia hassupaituleita ja söpöjä pastellinsävyisiä nallepyjamia tai liian pitkiä mutta muuten hyväksyttäviä Marimekon raitapaitoja. Missä on tyylikäs mustavalkoinen yksinkertainen yöpuku, jolla kehtaa esiintyä jouluna anoppilassa.
Oho. Elisa lähetti juuri tekstiviestin, että vika on korjattu ja AL:n Valo-liite kehuu erinomaiseksi viiniä, joka tuoksuu lantulle ja navetalle. Elämme ihmeellisiä aikoja.
Sillä hetkellä, kun astuin ensimmäisen kerran pikkukaupungin pikkulastenkirjaston ovesta ja kohtasin kirjastontädin rohkaisevan hymyn, tiesin, että tämä on minun paikkani. Tykästyin kirjaston tuoksuun, joka oli sekoitus käytettyjä kirjona, Aallon jakkaroita, kirjastontädin villatakkia, hiljaisuutta ja iltapäiväauringon haalistamia verhoja. Muutamassa vuodessa kuitenkin lastenosaston matalat hyllyt tuntuivat liian tutuilta ja läpikolutuilta. Mieli hamusi aikuisten puolelle.
Voi miten sinne haikasinkaan. Siellä oli isommat Aallon jakkarat, korkeammat hyllyt ja kirjastontäti, joka ei niin paljon hymyillyt. Ja tuoksu, jossa oli nahkaselkäistä kirjaa, sanomalehteä, ulkomaista kiiltäväpintaista sisustuslehteä ja kortistolaatikon puuta. Tiesin, koska olin käynyt nuuhkimassa. Mutta pikkukaupungin pikkukirjaston pikkuiset säännöt kielsivät pikkutytöiltä aikuisten osaston. Mutta minun niin oli pakko saada päästä rautakaiteisen piippuhyllyn tietokirjaosaston hyllyjen väliin. Saada tarkistaa kirjan takakannen taskussa olevasta kortista, kuka sitä kirjaa oli lukenut. Saada kirjoittaa oma nimeni siihen korttiin. Harjoittelin aikuisempaa nimikirjoitustakin ihan sitä varten. Piti odottaa vielä kaksi vuotta. Jotka kaksi vuotta isoveli kantoi minulle aikuisten osaston kertomakirjaliisuutta A:sta alkaen puoli metriä kerrallaan.
En ole päässyt siitä yli. Vieläkin herkistyn käytetyn kirjan tuoksusta, vanhahtavasta kirjasimesta ja kellertävistä pehmeiksi käännellyistä sivuista. Ne ovat henkeitä kuin kauniisti asuttu koti, jossa lukulampun valokiila osuu tummanpunaisen samettituolin käsinojalle jätetyn aukinaisen kirjan kansiin. Kirjan, joka pysyy auki ilman että sitä on pakotettu pitämään auki. Himoitsen nahkaselkäisen vanhan kirjan pehmeäksi kuluneen selän tuoksua ja tuntua. Ei koskaan samoin voi rakastaa kääntämätöntä kirjaa.
Lain kirjain ei Suomessa toteudu muutenkaan. Terveydenhuollossa on erilaisia työpaikkoja joissa tehdään samaa työtä mutta silti palkat ovat erilaiset.Tehyn valtuuston puheenjohtaja Rauno Vesisalo vain tehyläisille tarkoitetusta palkankorotuksesta. HS, s. A5 20.11.2007
Eli mitä niitä suotta tasa-arvo- ja yhdenmukaisuuslakeja noudattamaan, kun ei muutenkaan lain kirjain toteudu. Antaa mennä, kun on alamäki. Kö?
Jos tiedossa on, että erilaisissa työpaikoissa tehdään samaa työtä erilaisilla palkoilla, niin eikö olisi ollut syytä puuttua epäkohtaan, kun nyt kerran neuvottelupöydässä oltiin? Ai niin. Kun ei muutenkaan sitä tasa- ja yhdenvertaisuutta toteuteta. Mitäs mekään suotta, kun ei muutkaan. Vedetään me vaan tätä samaa meidän omaa köyttä.
Eräälle blondille oli autokauppias näyttänyt pissapojan paikan. Naureskellut oli vielä, että neitokaisen ei sitten muuta tarvitse autosta tietääkään. Ensimmäisten kurakelien vajennettua pyyhinnesteet minimiin muisti neitokainen hyvinkin, että kauppias oli jotain kahvaa vasemman polven tienoilla silloin näyttänyt. Aikansa polven tienoon kojelauladalta tyhjää hamuiltuaan neito päätti turvautua manuaaliin.
Pissapoika-sanaa ei tietenkään hakemistossa ollut, joten hän nokkelana tyttönä keksi hakea lasinpesua. Sekään ei auttanut. Siis mikä? Lasinpyyhkimet?. Ei. Aijjoo, tietenkin tuulilasinpesu. Hakusana kertoi, että pyyhkijän sulat pitää vaihtaa aika ajoin ja veteen pitää lisätä pesuainetta. Kylläkyllä, kai tuon nyt tiesi blondikin mutta miten sinne pellin alle pääsee? Niin, siis konepellin, päätteli neitokainen ja siellähän se kuva kahvasta oli. Ja kahvahan oli, ihan niin kuin neitokainen muisti kauppiaan näyttäneen, juuri siinä vasemman polven kohdalla. Onhan se kumma, ettei tuollainen sininen kahva erotu, ajatteli neitokainen ja oikein taskulampun valossa uudestaan katsoi. Ei löytynyt sinistä kahvaa, ei, vaikka kuinka katsoi. Onneksi löytyi kuitenkin musta, saman mallinen kahva.
Minä olisin toki tiennyt, että ohjekirjassa aina puheinen osa on merkitty siniseksi.
Turistibussista purkautui kikattava tyttölauma puolimatkan tauolle huoltoasemakeskittymän baariin.
- Iik, kattokaa hei. Eikö oo i-h-a-n-a, kirkuivat tytöt ja osoittelivat Hermannia. Toiku olis vielä vaaleenpunanen.
Kertoisiko joku minulle, miksi mies kantaa tyttö-/nais-/vaimoystävänsä käsilaukkua. Siis sellaista pikkuista pissiskantokahvalaukkua, viitteellistä pikkureppua tai blingattua olkakultalaukkua. En ihan äkkiä keksi mitään naurettavamman näköistä kuin iso mies kantamassa tyttölaukkua, joka täyteliäisimmilläänkään ei ylitä yhdenkaan naisen kantokykyä. Ymmärrän, jos laukku on raskas. Ymmärrän senkin, että joku vanhanajan herrasmies kantaa rouvansa käsiveskaa, kun ennen oli muutenkin hassuja tapoja. Kuten, että herrahenkilö nostaa karvalakkiaan naista tervehtiessääm. Mitähän muuten sekin tapa palveli? Mutta että nuoret miehet! Missähän muuten kulkee raja, milloin käsilaukku on niin pieni juhlaversio, että nainen kantaa sen ehdottomasti ihan itse tai niin suuri, että miehen kantoapu ei näytä naurettavalta vaan hellyttävän herrasmiesmäiseltä. Minä en todellakaan antaisi kenenkään viedä laukkuani. Paitsi, jos se painaa rutosti. Ei sillä, että kukaan olisi tarjoutunutkaan.
Saman tien voisi joku avaista minulle, miksi paheksutaan niin kovin julkisilla paikoilla puhelimeen puhumista. Taikkavaikka kailottamistakin. Jos joku haluaa jakaa henkilökohtaisuudet suuren yleisön kanssa, niin ihan vapaasti minun puolestani, minun ottokykyni elävän elämän kertomuksiin on pohjaton. Kyllä busseissa pahempiakin kailottajia riittää. Enkä paheksu niitäkään. Mikä sen rattoisampaa kuin kuunnella kertomuksia naapurin pertin työpaikkaromanssista tai mirjan asiakasrajapinnan kosketteluista. On onneksi alkanut pikkujouluaika, joten odotettavissa on taas hupaisia kertomuksia jyrkin pikkujouluristeilyseikkailuista ja piiamarjaanan suorista sanoista työkaverille. Ja vielä hupaisampia pikkuisen juhlakäsilaukun kantajia.
Nojoo, myönnetään. Meitä naisia on aika-ajoin vaikea ymmärtää. Ja että vielä oikein, siinäpä haastetta. Vaan eikö miehet haasteita aina kaipaa.
Raivoava takakirves
ja mahdoton neitsyt.
Kunnon suudelma
ja
olennainen ero.
Valokuvatorstai ja Runotorstai / Keskeneräinen
Korporaatio S päätti pari vuotta sitten ulkoistaa Osasto K:n ja ostaa palvelut Korporaatio Y:n Osasto K:lta. Ostetuista palvelusta Y laskuttaa S:ää vuotuisesti sovitun summan, joka on yhtä kuin sovittujen palveluiden aiheuttama kustannus plus hallinnolliset kulut plus vuokra eli aika paljon enemmän kuin S maksoi aikaisemmin oman K.n palveluista.
Korpporaatio S ulkoisti myös postinjakelun ja päätti ostaa palvelun Korpporaatio P:ltä, joka myy postin jakelupalvelua huomattavan isohkoon hintaan. Korpporaatio P laskuttaa Korpporaatio S:ää Korpporaatio Y:n Osasto K:n Korpporaatio S:lle lähettämistä sisäisen postin jakelupalvelusta. Korpporaatio S ei tietenkään suostu maksamaan Korpporaatio Y:n aiheuttamia maksuja vaan laskuttaa Korpporaatio Y:tä Osasto K:n postinjakelusta. Mutta Korpporaatio Y ei luonnollisestikaan maksa omasta pussistaan Korpporaatio S:lle Korpporaatio P:n lähettämiä laskuja vaikka ne kohdistuvatkin Osasto K:n palveluihin S:lle, sillä Korpporaatio Y:tä ei voisi vähempää kiinnostaa, miten Korpporaatio S on oman sisäisen postin jakelunsa järjestänyt. Siispä Korpporaario Y vuorostaan laskuttaa Korpporaatio S:ää hiukan suuremmalla summalla, kun ne hallintokulut eli laskun myllyttäminen järjestelmän läpi täytyy myös maksaa.
Ulkoistaminenhan siis tapahtui syystä, että haluttiin säästää rahaa ja vaivaa ja aikaa.
Loska-aamu pääsi eilen kurauttamaan Hermannin pahan kerran, joten päätin ihan vaan vähän huuhtaista sitä saman tien suoraan töiden päälle. Mitä lie myrkkyä valtatie oli loiskinut kylkiin, sillä eihän se huuhtomalla lähtenyt. Ei vaikka hinkkasin pitkähkön tovin. Niin pitkähkön, että upposen uudet Gore-Tex korko-Gaborit kastuivat ihoon asti. Kun sitten valitin Hermannin lähteämättömiä roiskeita sekä kastuneita korkkareita, minua miestoimisesti ojennettiin, että ensinnäkään Gaborit jalassa *kukaan* ei pese autoa. Ja että auto pitää vahata. Vahata! Kumisaappaat jalassa!?
No minä siitä sitten kysymään inttervepistä neuvoa, että Millä vaikea lika lähtee autosta ja opiskelemaan. Että viidesti vuodessa Autoglymin Super Resin Polish alle ja Extra Gloss Protection päälle. Ja välillä vahaukset pelkällä Super Resin Polishilla tai esimerkiksi Korrek Tefloxilla tai TFX-vahalla. Ja mustille osille Autoglymin Bumper Carea. Sekä konehuone kahdesti vuodessa Motorcycle Cleanerillä tai Engine Cleanerillä. Viimeistelyksi Autoglymin Vinyl & Rubber Care. Myös Bumper Care käy.
Herramunvereni! Sanoisin muutaman sanan konehuoneen vahauksesta ja bumpereiden hoidosta mutta koska olen vakavamielinen virkanainen, en sano. Nomuttakuitenkin. Minulla on nyt Hermannin perässä Turtle Hot Vaxia ja Korrekin TFX-kovavahaa. Bumper Care jäi ostamatta, kun en niin usein sinne konehuoneeseen katso. Jos yöunet alkavat toistuvasti häiriintyä vahaamattoman konehuoneen tähden, niin kai siihen sitten täytyy ryhtyä. Odotan nyt ensin inspiraatiota. Tai vahaamiseen innostunutta miestä. Tai jos edes löytäisi kivat kumisaappaat.
Asekauppa kiihtyi aamuuutisten mukaan eilen. Käytettyjä aseita kaupattiin liikkeisiin takaisin enemmän kuin koskaan. Asekauppa on ollut muutenkin kiihkeää jo pari viikkoa. Jos nimittäin on uskominen kirjakauppojen ja markettien isänpäivälahjamainoksia. Useimmiten suositellun kirjan nimessä, kansikuvassa tai aiheessa on jonkin sortin aseita, tappamista, vainoamista tai muuta pahaa. Erään kirjakaupan mainosjulisteen suosittelemasta seitsemästä kirjasta kuuden kansikuvassa oli ase. Jos kirjakauppa yhtään on osannut lukea ilmastoa, se on repinyt julisteen pois. Jäähän heille kuitenkin jäljelle mainostettavaksi miehuusoppaat ja puujalkavitsikirjat.
Vuodenvaihteessa aletaan kilvan ostaa halventuneita diesel-autoja ja siten vähentämään hiilidioksidipäästöjä. Oikein hyvä. Kai varmaan on otettu huomioon myös dieselpolttoaineen valmistus, joka käsittääkseni aiheuttaa enemmän päästöjä kuin bensiinin valmistus. Ja luultavasti on laskettu sekin, että dieselmoottori aiheuttaa enemmän hiukkas- ja typpikaasupäästöjä? Entä onko dieselautojen lisälämmittimen aiheuttama polttoaineen lisäkulutus otettu huomioon päästölukemissa? Ja kai varmaan on otettu sekin huomioon, että dieselauton akku menee nopeammin vaihtoon noissa lisälämmittimillä varustetuissa autoissa. Lisäksi talvisin voi joutua lataamaan akkua erikseen tai ajamaan ylimääräisiä lenkkejä. Mutta ei hätää, kyllä asiantuntijat tietävät.
On se muuten hyvä, että meillä on näitä kaikkien alojen aina valmiita päivystäviä asiantuntija-automaatteja, joita kutsua lyhyellä varoitusajalla televisoon analysoimaan ajankohtaisia kipeitä asioita. Kuten Anja Snellman, joka oli eilen aamutelevisiossa. Minä tiedän autoista ja aseista yhtä paljon kuin Anja tietää, mitä häirähtäneen pojan päässä liikkui.
Joskus sata vuotta sitten oltuani ensimmäiset pari tuntia kilpatanssikurssilla huomasin, etten osaa enää tanssia luontevasti sitä vanha normaalia vääntöä enkä uusia askeleitakaan. Ennen niin luonnikas tanssi muuttui väkinäiseksi pilkun paikan viilaamiseksi. Sen parituntisen jälkeen olen kärsinyt aina tanssittavaa musiikkia kuullessani pakottavaa tarvetta laskea rytmiä ja löytää se isku, jolla vasen tai oikea jalka lähtee liikkeelle. Teorian jalkauttaminen parketille otti aikansa eikä koskaan täydellisesti irrottanut otettaan. Onnistun edelleenkään olemaan ajattelematta musiikin ja tanssin liittoa vain hyvin harvoin. Tosin erittäin harvoin enää edes kokeilen käytännössä.
Kävin verkkokirjoittamisen opissa ja nyt kirjoittamiseni sujuu kuin tanssi. Ennen annoin kirjoittamisen virran vuolaana tulla. Nyt keskityn ottamaan huomioon, että jo otsikossa pitää kertoa pääasia. Ja että ensimmäinen lause on ainoa tärkeä, koska lukija noteeraa vain ne ja ehkä korkeintaan ingressin. Yhdyssanoittamista [jepjep] pitää muistaa välttää ja rinnasteisten asioiden ja ilmaisujen [sic!] käyttö on lopetettava ja lauseet pidettävä lyhyinä. Näistä huolimatta pitää löytää jokaiseen kirjoitukseen syy, koukku ja inhimillinen ote. Ja tämä kaikki yhdelle näytölliselle. Silti pitää hyväksyä tosiasia, että suurin osa ei lue juttua loppuun. Vaan kun liian vahvana on takaraivossa luteriaanisena painolastina koulun ainekirjoituksen opit, joiden mukaan asiaan ensin johdatellaan blaa blaa ja sitten blaa blaa käsitellään ja blaa blaa syvennellään ja lopuksi tsädäm vedetään langat yhteen ja päästään sanomaan se, mitä halusi sanoa. Nyt valssaan tässä vanhan ja uuden välimaastossa laskien itsekseni tahtia.
Katsottuani Google Analyticsin tilastoja oli karu totuus pakko hyväksyä: keskimäärin sivuilla viivähdetään reilu sekunti. Keskiviikkoisin ja torstaisin sentään vähän päälle 2 sekuntia. Eli sen otsikon verran. Nyt olisi siis opittava tanssimaan teorian mukaan. Viisainta tietenkin olisi lopettaa tämä valssaaminen turhana touhuna. Tosin onneksi 13% lukijoistani käyttää aikaa enemmän kuin minuutin, joten ehkä joku luki tänne asti. Kiitos sinulle, pelastit päiväni. Hukkaan ei siis mennyt tämäkään kirjoitus.
Paussigallup keräsi vuorokaudessa (tilanne 05.11.07 22:03) 100 kannanottoa. Tämän kattavan otoksen perusteella näyttäisi siltä, että Ettäkö mitenkä niin? Siksi että:
1800 e/kk = selkeästi alle nykyisen kokonaisansion
2200 e/kk = alle nykyisen kokonaisansion
2600 e/kk = 200 e/kk pienempi kuin Tehyn hylkäämä Kuntatyönantajien tarjous
3000 e/kk = Tehyn vaatima kokonaispalkka
Tällä pikkututkimuksella halusin osoittaa, että gallupien lopputulokset ovat pitkälti kiinni siitä, keneltä, mitä ja miten kysytään, kuinka paljon tarjotaan vastauksissa liikkumavaraa ja millaisia vaihtoehtoja annetaan. Ja ennen kaikkea: tulokset ovat suusanallisesti tulkittavissa lähes miten tahansa. Vastauksiin vaikuttavat lisäksi tietenkin paitsi ihmisten mielikuvat nykyisestä tilanteesta, myös sävy, jolla kysymys esitetään. Ja siihen taas vaikuttaa luonnollisesti se, mitä julkisuudessa kerrotaan ja miten. En hetkeäkään usko, että kukaan haluaisi kenenkään palkkoja alentaa mutta selkein numeroin voisin niin väittää. Mutta en väitä mitään vaan viittaan virallisimpaan mahdolliseen tietoon maksetuista kuukausipalkoista eli Tilastokeskuksen tietoihin: Kuntasektorin kuukausipalkat ammateittain vuonna 2006, euroa.
Paussigallupin tulokset poikkeavat aikalailla Ylen teettämän tutkimuksen tuloksesta, joka saatiin, kun tuhannelta suomalaiselta puhelimessa kysyttiin: Hyväksyttekö tässä tilanteessa Tehyn työtaistelun?. Siihen vastasi 63% suomalaisista myöntävästi. Missä tilanteessa? Työtaistelun yleensä vai joukkoirtisanoutumisen vai nimenomaisen palkkavaatimuksen? Muistatteko sen entisen miehen, jolta kysyttiin: "Joko olet lakannut lyömästä vaimoasi?" Kyllä vai ei?
Edit: Paussigallup saa lisäaikaa, jotta voivat työkoneelta sanansa sanoa nekin, joitten siipat varasivat sen kotokoneen ainoan IP:n. Nimittäin vain yksi ääni/IP on sallittu.
