Kyllä kelpasi, enempää en nyt sano itse päätähdistä, katsokaa itse vaikka tuolta ja tuolta. Mutta sanasen sanoisin rauta- ja maanteiden kuljetuskalustuksesta ja järjestäjien varautumisasteesta kymmentuhatpäisen fanilauman kotiuttamisen järjestelyissä. Olisiko ollut suurtakin vaikeutta aloittaa konsertti puolta tuntia aiemmin, jolloin ulkohelsinkiläiset olisivat ehtineet junilleen ja ihmisten ajoissa kotiin nukkumaan. Meitä on näet jokunen täällä periferiassakin. Vartti pois, niin olisimme tyytyväisinä päässeet jo yhdeltä koteihimme nukkumaan. Vaan ei. No. Tunti sinne tai tänne, ajatteli vielä siinä vaiheessa optimistisena pysytellyt konserttivieras ja juoksi tukka putkella junalle, joka veisi hänet ytimeen ja sieltä Kampin kautta puoliyön bussilla niin, että jo kahdelta voisi päänsä kallistaa tyynyyn..
Laiturilla 1 huohottava konserttivieras sitten kuuli, että laiturilta 5B lähtee viiden minuutin päästä juna ja eikun siis takaisin tunneliin ja lujaa ylös ja junaan, jossa ennestään jo oli ehkä 6000 ihmistä. Viiden minuutin kuluttua kuulutettiin, että juna lähtee viiden minuutin kuluttua. Lisää ihmisiä tunki ennestäänkin liitoksissaan natisevaan rautaputkeen. Hetkeksi elämä tuntuu pysähtyvän. Happi loppuu, ilmastointi on pois päältä, tuskan hiki valuu selkää pitkin. Joku seisoo repun olkahihnan päällä. Ahdistaa. "Meillä on pientä teknistä vikaa mutta juna lähtee ihan tuota pikaa", sanoo konnari. Paitsi, ettei lähde. Puoli tuntia silleinä seistyämme kuulemme, että juna lähtee viiden minuutin kuluttua. Katson epäileväisenä kanssamatkustajia, näyttävätkö ne murmeleilta. Lopulta iloksemme kuulemme, että "Juna lähtee kohta piakkoin kohti Helsinkiä." Ja lähtikin. Viiden minuutin kuluttua.
Tässä vaiheessa olimme jo haudanneet ajatuksen puoliyön bussista ja kahdelta poskea koskettavasta tyynystä. Yhden bussiin oli sen verran aikaa, että nälkäinen konserrtivieras ehti syödä Tiitisen. Snagari-jonossa kravattimiehen takana seisseet turkulaiset herättivät miehessä ihmetyksen, että mitä v*ttua turkulaiset tekee Helsingissä. Kehkeytyi kiivaahko keskustelu, kuka diggaa mistäkin ja kuka vetää ketäkin lättyyn mutta onneksi päädytttiin tarvittaessa tekemään se itse itselle.
Lihiksen jälkeen ahtauduimme yhden bussiin, jonka täytyttyä kuski sanoi laiturille jääneille noin kolmellekymmenelle väsyneelle, että parin tunnin päästä tulee seuraava. Sinne jäivät. Lentoasemalla odotteli bussiin pääsyä kymmenkunta henkeä, parit kaksosten vaunut ja jokunen lapsiperhe. Kuski sanoi, että sori, tää bussi on täynnä mutta kohta tulee uusi. Ja matka jatkui. Kehällä kuskin puhelin soi ja epäuskoinen ääni sanoi, että jaa pitää kääntyä takaisin vai, en kai mä nyt j*malauta täällä voi koko yötä pyöriä. Ja eikun takaisin.
"Ei kai se aio lastata noita ihmisiä tohon käytävälle. Tää on kyl aika hooceetä", sanoo ääni takana. Lastattiin käytävälle. Pitkätukkarokkarit antoivat kohteliaasti naisille ja lapsille paikkansa ja oikaisivat käytävälle makuulleen. Joku huusi, että haetaan ne Kamppiin jätetyt j*malauta kyytiin kanssa. Ei haettu. Matkaan päästiin onnellisesti jo tunti aikatauluajan jälkeen. Hyvästi kello kolmelta poskea koskettava kotityyny. Ehkäpä jo ennen neljää, nosteli toivo päätään. Vaan mikäs kiire tässä enää.
Vaan ei. Kesken matkaa pysähdyttiin tien viereen ja lastattiin osa matkaajista toiseen bussiin. Sitten mentiinkin hetken matkaa aika haipakkaa. Mutta vain hetken. Sillä Salossa kuski sanoi, että sori vaan, mutta meidän pitää odotella sitä toista bussia, kun siinä loppui diisseli. No mehän odotettiin, mikään kiire enää ollut ja lastattiin taas se sakki takaisin. Ja sitten uudestaan motarille. Ja haipakkaa taas. Kuski lupasi kuskata joka jepen kotiovelleen, kun matka meni tällaiseksi pelleilyksi. Reilu mies. Ja hyvähermoinen.
Puoli viiden aikaan päätä väliaikaismajoituksen vierastyynyn laskiessa mietitytti hetken, että jatkaisiko saman tien kotiin. En sitten kuitenkaan. Kolmen tunnin torkut ja taas menoksi ja 12 tuntia konsertin loppumista jo kotona.
Oli se. Reissu.