Yhteisöllisyydestä
Vastaan tulleen Beetlen kuski tervehti kättään heilauttamalla. Ai että se tuntui kivalta, niin meiltä. Eivät marttilaiset koskaan tervehtineet. Korkeintaan liikennevaloissa vierekkäin seisoessa vaihdoimme vaivihkaiset hymyt. Mutta ei mitään meidän jengi -tervehdyksiä. Nyt vaan on lievää ongelmaa, kun en tiedä, voinko tervehtiä kaikenvärisiä Beetlejä vai vaanko saman värisiä.
Minusta on kiva kuulua johonkin meidän jengiin. Johonkin sellaiseen, missä nimellä, asemalla, iällä tai ulkonäöllä ei ole mitään väliä vaan meitä yhdistää joku juttu. Niin kuin tuntureissa ja vaellusreiteillä vastaan tulevat vaeltajat kaikki tervehtivät ja hymyilevät. Kaikki. Siellä tuntee olevansa jotenkin turvassa, hyväksytty, huomattu ja jollain lailla arvostettukin. Eilen iltalenkkiä kiertäessäni mietin, että miksei tuolla lenkkipolulla kukaan tervehdi toistaan. Ja miksi kävelijöiden ilmeet ovat enempi seesteisiä ja hymyisiä ja katse kaiken ottava kun taas juoksijoiden naamat ovat lähes poikkeuksetta tuhannen myttyrällä ja katse sisään kääntynyt.
Ajatelkaa, miten olisi kätevää, jos bloggareilla olisi joku merkki rinnassa, josta toinen bloggari hänet tunnistaisi meiksi ja voisi moikata. Keskusteluun heittäytymisen, saati esittäytymisen vaatimuksia ei olisi. Vain se hetki, jolloin huomaisi merkin, katseet kohtaisivat ja ehtisi hymyillä yhteenkuuluvuutta. Olisi vain se yhteinen asia, yhteisö, me. Siinä, sen hetken. Loppupäivän voisi sitten arvuutella, että kukahan se oli. Hassua muuten mutta en osaa kuvitella tuntemattomille bloggareille kasvoja ollenkaan mutta olen pukenut heidät blogiensa tuottamien mielikuvien mukaisiksi hahmoiksi. Kesät talvet he joutuvatkin kulkemaan samoissa vaatteissa. Sun äitis kulkee valkoisessa punapilkkuisessa kellohameessaan ja Ugus pitkässä hulmuavassa mustassa nahkatakissa kuin Jussi Lampi V2:ssa.
Minkähänlaiseksi minut mielletään? Täällä tai tuolla oikeassa elämässä. Minkälaisen mielikuvan olen luonut missäkin, olenko mennyt itse rooleihin mukaan? Olenko ehkä sittenkin enemmän oikea siellä vai täällä? Kenelle nostan kättäni tervehtiessäni meitä?
Jälkipuheet
Usein tulee katseltua tietyissä paikoissa ympärilleen muita kulkijoita, että onkohan täällä blogituttuja. Arvailu on kivaa.
Minä puolestani miellän bloggarit olemuksen mukaan ja niin, että onko henkilö pitkä vai lyhyt. (niinkuin se olisi lainkaan kiinnostavaa)
Saksalaisessa podcast-skenessä suunnittelivat pari vuotta sitten tunnusta, jolla kertoa kadulla olevansa podcastaaja tai kuuntelija, mutta ei tuostakaan tainnut mitään tulla.
Minuakin hieman häiritsevät moikkauskäytännöt, mutta oletan, että muita Vespoja on lupa moikata ja kiinamopot saavat mennä menojaan.
Hanki puoliharvinainen koira(rotu). Samanrotuisten omistajat tervehtivät vaikkeivät tuntisikaan ja juttelevat koirallesi (eivät välttämättä sinulle). Myös oman rodun tapahtumissa ikä, sukupuoli, ulkonäkö ja asema menettävät merkityksensä. Koirat ovat niitä, joita varten tapahtumat järjestetään ja ihmiset ovat kaikki kavereita keskenään. Tunnistaminen samaan porukkaan kuuluvaksi tapahtuu joko bongaamalla koiran tai sitten tutunvärisiä karvoja tuttavan vaatteista. :)
Ja sä olet paljon todellisempi täällä kuin ulkomaailmassa. Täällä et ole ison byrokratiakorporaatiokoneiston ratas, vaan kokenut ja tunnettu blogosfäärin jäsen, palkittukin vielä. Lienet pitkähkö, siististipukeutuva, mutta sisältä rokki virkanaisen näköinen livenä. Uskon sulla olevan silmälasit, mutten ole aivan varma, toiset pärjäävät pidempään ilman kuin toiset. En kuitenkaan usko tunnistavani sinua tai muutakaan blogaajaa, vaikka Lapin suolla vastaan kävelisit.
hopola, minä myös. Paitsi että jokainen bloggari on pukeutunut jollain tavalla, hän on myös joko pitkä tai lyhyt. KUkaan ei ole keskimittainen, yllättävää kyllä. Ugus ja Äitee ovat pitkiä molemmat. Ugus oli kyllä ensin lyhyt mutta kasvoi.
Skenessä, niin. Tuohan se oli se sana, jota aamulla hain. Tai siis en. Kun en tykkää skenestä. Sanana. Ehkä en edes olla siellä.
Moikkaan tästä lähin kaikkia Beetlejä. Jos punaiset ei moikkaa takaisin, rajoitan harmaisiin.
Pasi, oletpa hyvinkin jäjillä. Paitsi etten ole pitkä. Enkä virkanaisen näköinen (minkä ikinä näköinen sellainen sitten onkaan), lasit on (ja ne onkin tosi rok). Ja uskon sinun tunnistavn minut, kun moikkaan sinua Lapin suolla.
Heh, onpas se nahkatakki tehnyt vaikutuksen, tosin on viimeksi ollut käytössä varmaan syksyllä 2005. Nykyään pukeudun farkkutakkiin.
Minä kun muuten olen visuaalisiin ärsykkeisiin leimautuva ihminen, niin olen mieltänyt sinut tuon sivupalkkiveistoksen näköiseksi. Kasvot sille olen kuvitellut taidehistoriankirjan välityksellä. Ja kädet sinulla kanssa käsittääkseni on.
Blogitunnus rintapieleen on kyllä hyvä idea, jota kannatan!
Voisi toimia. Olen pitkään harkinnut vaatteideni koristelemista RSS-symbolilla.
Ai!?
Mä oon koko syksyn moikannu KAIKILLE Beetle-kuskeille. En siksi, että mulla olis sellainen tai haluaisin kuulua joukkoon, vaan siksi, että se voit olla sinä.
Se on semmosta Ugus, kun tekee naiseen vaikutuksen, niin se on ja pysyy. Hitsautuu päähän ja syöpyy verkkokalvoon. Mutta jotain edistystä sentään: kasvoit puolisen metriä sitten alkuaikojen.
Ja olet muuten ihan oikeass kuvitelminesi: olen täsmälleen tuon patsaan näköinen. Talvisin käytän kyllä toppatakkia mutta muuten. Ja ihan kädetön en ole.
Erkka ja Ugus, sovitaanko pikku-bee-merkistä? Ellei sitten tuolla virallisella pikku b:llä ole mitään sitä vastaan.
Siru, jatka vaan. Kyllä se joskus napsahtaa kohdilleen.