Juhannus on nyt juhlittu ja aivan selvin päin. Mistä syystä en voi viinaakaan syyttää siitä, että muun muassa olen laulanut karaokea ja heittänyt talviturkin jäiseen itäsuomalaiseen järveen. Lähimmäisten mielestä ei suurikaan saavutus mutta otetaanpa huomioon, että edellinen turkki heilahti nelisen vuotta sitten. Karaokea lauloin vaikka vannoin, että tämä tytär ei laula. Lisäksi tanssin vaikka kuulin itseni hokevan, että tämä ei tanssi. Eikä laula.

Noh. Tekevälle sattuu. Ja sattuukin aika kipiää, sillä juhannusta pakettiin laittaessa työnsin sormeni taittuvan raudan ja jykevän puun väliin ja sitten kuului vain LIISK. Ajattelin, että ei se mitään, vasemman käden etusormea kukaan tarvi mutta yllättävän monessa asiassa se on just se tarpeellinen uloke. Niin kuin ctr+c/v -yhdistelmässä, jota tunnun käyttävän alvariinsa. Oikean etusormen ja vasemman keskisormen yhteispeli ei myöskään päivän sinnikkäästä takomisesta huolimatta vielä suju. Uskomatonta, miten moneen paikkaan voikin ihminen tökkäistä sormensa silloin, kun varoo, ettei töki sitä mihinkään.

Useamman sadan kilometrin ajomatka taittui tällä kertaa luonnikkaasti, kun Tomppa neuvoi. Kolme kertaa olin tosin ajella ojia myöden, kun Tompan naisääni käski, että "Käänny HETI vasemmalle!" Valpistuin joka kerta niin, että meni hetki ennen kuin tajusin, että se tuli radiosta. En muuten silti muista, mitä mainos halusi kertoa, mikä ei lie mainostajan tarkoitus. Kahdentoista tunnin ajomatkan auktoriteetillä valitsen kesän ehdottomasti parhaaksi radiomainokseksi Karhun jännitystä tihkuvat tarinat. Onkohan huonojen mainosten tekeminen halvempaa? Muuten en voi ymmärtää, että tänäkin kesänä se ylipirteä pikkuvanha kakara saa kailottaa, että MUTSI, JESS, ASIAA. Meitä on monta, jotka kärsimmä. Lopettakaa.

Mutta muuten elämäni parhaita juhannuksia.