Virkasisko tempaistiin eilen kesken työpäivän hirveissä tuskissa ensiapuun ja siellä kiinnitettiin varmuuden vuoksi letkuilla telineisiin. Yön hiippailin hevosvoimaisten kipulääkkeen onnellistuttamana lököttävässä pinkissä pyjamassa sängyn ja vessan väliä ja tunsin itseni surkeaksi, pieneksi ja nuhjuiseksi. Kuuntelin useita avautumisia, paljon kuorsauksia, tarkkailuhuoneen piippauksia ja yökköjen marttakenkäistä hissuttelua. Onnellistuin lisää siitä, että minä sentään hiippailin telinettäni lykäten. Sairaalassa ihmisestä tulee potilas, jolla ei ole identiteettiä eikä hetkellisesti tulevaisuutta. Vain menneisyys.

Vapauttivat kuitenkin aamulla ja löivät sellaiset tapernaakkelin hevoskuurit, ettei juhannusliemiä nyt nautita. Eikä nautita muuten pariin viikkoon. Hyvä puoli on kuitenkin se, että vuorokauden mittainen pelkkä letkuruokinta hoikisti ja nyt onkin entistä slimmimpänä hyvä pakata uikkarit ja verkkarihousut menokassiin ja lähteä itäiseen Suomeen, jonne näyttääkin kertyvän pienoinen blogimiitti.

Loppu hyvin. Kaikki hyvin. Oikein hyvää juhannusta.