Haircuttia
Siinä ne nyt ovat. Tämän kesän hepsankeikat. Toinen Turusta ja toinen Helsingistä. Taatusti ei toisia samanlaisia ole Tampereella kenellään. Ei ainakaan siten kuin minulla tänään. Eli toten kuten kuvassa. Sekä kellohame, joka keikkuu kivasti polvien ympärillä, kun kengissä on kesä. Ja päässä uusi tukka. Ja on ilmassa tuoksu. Ja mieli on kevyt. Ja on ihmisiä, joilla on hyvä tahto ja viitseys ja toisen hyvä oman hyvän edellä.
Joskus sitä huomaa olevansa kovin pienistä asioista onnellinen. Kun on nukkunut kokonaiset viisi tuntia heräämättä. Kun on se kesä. Ja ne kengät. Ja se kellohame.
Kun on. Kaikki. Kohdallaan.
Jälkipuheet
Ne on jotenkin niin näköiset. Sinun ja hyvän.
Tuo on hyvä esimerkki lauseesta, johon ei voi sanoa oikein mitään. Jos sanoo, että niin minustakin, niin kuulostaa itserakkaalta. Jos, että no ei, niin valehan se olisi.
Mutta näkisit hymyn, joka naamalleni levisi.
:))
Niin.
Sirosti ristissä. Voisitko laittaa samassa paikassa otetun kuvan samoista kengistä kun räntää jo tihuuttaa.
Nähdään onko niillä oikeasti kävelty. Ovatko patinoituneet ja jalan profiili piirtänyt muotonsa martioituun pohjapintaan, luoden näin visuaalisen kuvan ihmisen kävelystä läpi elämänkaaren.
Jos ne ovat käyttämättömän näköiset vuodesta toiseen, niin sinullakin on Imelda Marcos sundrooma, joka monella on.
Onpa hienot. Jo pelkästään niiden takia Suomen kesän _tulisi_ olla lämpimämpi.
Kosminen kesäkenttäni aiheutti heti tällaiset pakkaset, etten muka voisi pitää kenkiäni. Ruotsiin asti ulottaa pirkula säteensä ja lumeksi asti muutti sen.
Vaan minä en tottele. Pidän uhmallakin kenkiäni vaikka kuinka varpaita palelee. Ja niitähän palelee.